Miksi uskoisit kirkkoa?

Jeesus oli urbaanilegenda

Tiesittekö, ettei Jeesuksesta ole ainuttakaan luotettavaa aikalaislähdettä? Raamatun ulkopuolella ainut viittaus Jeesukseen, jota myös kristukseksi kutsuttiin nimeää hänet Damneuksen pojaksi, joka oli elossa vielä vuonna 63! Tämä ei ole yllättävää, sillä evankelistatkaan eivät osaa päättää milloin Jeesus syntyi tai eli, vaan sijoittavat hänen elämänsä yhteensopimattomien historiallisten tapahtumien yhteyteen, josta seuraa esimerkiksi kaksi eri syntymäpäivää ja kolme erillistä pääsiäistä yhden ainoan vuoden sisällä. Vielä 100-luvulla oli piispoja, jotka olivat erimielisiä siitä elikö Jeesus ennen nykyisen ajanlaskumme alkua vai kenties vasta toisella vuosisadalla.

Vaikka evankeliumeja on yritetty ajoittaa ensimmäiselle vuosisadalle, meillä ei ole suoria todisteita, että ne olisi kirjoitettu silloin. Parhaassa tapauksessakin ne kirjoitettiin vuosikymmeniä Jeesuksen oletetun kuolinajan jälkeen, ellei hän sitten todella ollut elossa vielä vuonna 63. Ne eivät myöskään päätyneet Raamattuun alkuperäismuodossaan, vaan ne olivat käyneet läpi suuren luokan muuttelua ja lisäilyä. Koko Markuksen evankeliumin loppu on lisätty jälkikäteen. Lisäksi evankeliumit ja Apostolien teot sisältävät keskenään ristiriitaisia väitteitä, joita jotenkin yhteen saattaakseen kirkkoisät ovat epätoivoisina raapineet päätään vuosisatoja.

Evankeliumit sisältävät myös Jeesuksen elämän osiksi väitettyjä tarinoita, jotka ovat ilmeisiä plagiaatteja varhaisemmista tarinoista, joita kerrottiin myyttisistä tai historiallisista hahmoista, esimerkiksi Pythagoraasta ja Asklepioksesta. On hyvin kyseenalaista oliko eräitä Jeesukseen evankeliumeissa liitettyjä paikkoja edes olemassa ensimmäisen vuosisadan alkupuolella. Varsinkin Matteus sisältää vääristeltyjä, jo aiemmin toteutuneiksi kirjattuja ja jopa keksittyjä profetioita, jotta Jeesus saataisiin todisteltua juutalaisten kirjoitusten ennustamaksi. Jeesuksen suuhun on myös laitettu vuoropuheluita, joiden idea olisi ollut mahdoton välittää aramean kielellä. Evankeliumithan levisivät kreikankielisinä.

Ikään kuin tässä ei olisi tarpeeksi, suurin osa kirkon opista perustuu Paavalin kirjeisiin, ei Jeesuksen suuhun laitettuihin opetuksiin. Olisi jo sinänsä kyseenalaista perustaa uskonto sellaisen ihmisen sanalle, joka ei ole edes tavannut sen väitettyä ydinhenkilöä poislukien unet ja ilmestykset, jotka kuvataan tekstissäkin ilmiselvinä harhanäkyinä. Pahinta on kuitenkin, ettei Paavalin nimissä Raamattuun otettujen kirjeiden kirjoittaja useinkaan ollut Paavali! Monet aikansa uskonnolliset pikkutekijät ja ajattelijat esittivät omia kirjoituksiaan Paavalin sanana, saadakseen niille lisäpainoa. Samalla tavoin saivat evankeliumitkin nimensä: kirjoittajat eivät suinkaan olleet Jeesuksen opetuslapsia, vaikka moniin liitettiin nimet apostolien mukaan antamaan lisää uskottavuutta. Jo alkukirkon isät olivat tietoisia siitä, etteivät evankeliumien ja monien Paavalin kirjeiden kirjoittajat olleet väitettyjen kirjoittajiensa käsialaa, mutta ne otettiin mukaan siitä huolimatta.

Paljon muutakin hämärää kirkon oppiin kuuluu, kuten jälkikäteen kehitetty helvettioppi tai suoraan evankeliumien kanssa ristiriidassa oleva oppi Jeesuksesta ja Jumalasta samana olentona. Sopii siis kysyä, miksi kukaan enää kannattaa instituutiota, joka on koostettu kyseenalaisille teksteille, joiden sisältö on tuskin urbaanilegendoja kummempaa? Hyviä elämänohjeita saa muualtakin, vielä ilman syyllistämistä järjettömillä perisyntiopeilla tai tyhjästä tempaistuilla kolminaisuusmysteereillä. Herätkää, ihmiset, emme elä enää keskiaikaa!

3

252

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uskoa???

      Se että Jeesus on urbaanilegenda, on todellinen urbaanilegenda!!

    • ürpå

      Jeesus oli Venäläinen kantoraketti.

      • Kim Ill Sing

        Pohjois-Korean paraatia TV:stä katsellessa huvittaa kun mahtavat tonneja painavat ohjukset pomppivat kadun kuopissa kuin uimapatja.Yhtä tyhjää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      152
      11518
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5413
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      42
      4346
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3622
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2708
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1916
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      107
      1636
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      360
      1596
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      92
      1481
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1431
    Aihe