Sohvin

24.3.2009 klo 15.30
Ja lähes koko Suomen infra on homeessa. Miesten rakentama!

Pitää laittaa naisen älykkyyden osoitus tänne, ettei jää liian pitkän ketjun pimentoon. Home on pelottava juttu, etenkin jos se pesiytyy infraan.
12469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

talossa eri puolilla Suomea, eikä yhdessäkään ole ollut mitään homeongelmaa.

Infraan kuuluvat myös mm. liikenneverkosto, sähköverkko, tietoliikenneverkko, sähköiset ohjelmistot ja palvelut. Nämäkin ovat sinun logiikan mukaan homeessa. Että sillä lailla - aina oppii jotain uutta!

Äänestä
  • yli kymmenessä talossa EI ole homeongelmaa. Hienoa, inframiehet onnistuneet edes jossain! Muualla sitten hometta onkin, siitä on lehdissä, siitä on televisiossa, siitä on rakennustarkastajilla, lääkäreillä, juristeilla ja oikeusistuimilla juttua päällä koko ajan. Isoin kirjaimin, muotia oikein.

    Mutta likaisiin ulkohommiin ja yksinkertaisiin kytkentäpuuhiin mies kyllä sopii, ei paljon aivoja tarvitse, kunhan massaa ja muskelia on sen verran, kuin työ vaatii. Oikeassa olet.

    Sähköisiä ohjelmia ja palveluita tekevät naisetkin, noin puolet it-ammattilaisista on naisia. Takaamassa laatua.

    Äänestä

  • Siis_pä kirjoitti:

    yli kymmenessä talossa EI ole homeongelmaa. Hienoa, inframiehet onnistuneet edes jossain! Muualla sitten hometta onkin, siitä on lehdissä, siitä on televisiossa, siitä on rakennustarkastajilla, lääkäreillä, juristeilla ja oikeusistuimilla juttua päällä koko ajan. Isoin kirjaimin, muotia oikein.

    Mutta likaisiin ulkohommiin ja yksinkertaisiin kytkentäpuuhiin mies kyllä sopii, ei paljon aivoja tarvitse, kunhan massaa ja muskelia on sen verran, kuin työ vaatii. Oikeassa olet.

    Sähköisiä ohjelmia ja palveluita tekevät naisetkin, noin puolet it-ammattilaisista on naisia. Takaamassa laatua.

    n. 20 %. Kun puhutaan sähkötekniikasta, %-osuus on vieläkin alempi.

    Äänestä

  • on muuten naisia kirjoitti:

    n. 20 %. Kun puhutaan sähkötekniikasta, %-osuus on vieläkin alempi.

    ja ohjelmoijista on noin puolet naisia. Muut it-alan työt ovat koneenläheisiä, sopivat rasvakourille ja leluista kiinnostuneille. Sähkötekniikan naisista en puhunut mitään, yksinkertaista mekaanista työtä, miesaivoille sopivaa.

    Äänestä

  • Siis_pä kirjoitti:

    ja ohjelmoijista on noin puolet naisia. Muut it-alan työt ovat koneenläheisiä, sopivat rasvakourille ja leluista kiinnostuneille. Sähkötekniikan naisista en puhunut mitään, yksinkertaista mekaanista työtä, miesaivoille sopivaa.

    No, kumpi on oikeasssa? Oliko se 20 vai 50 prosenttia?

    Sähköasentajana toimiva nainen on sankari, josta tehdään lehtijuttuja. Hänhän osoittaa, että nainen kykenee miesten töihin. Sähköasentajana toimiva mies taas tekee yksinkertaista mekaanista työtä. Se on sitä naislogiikkaa.

    Näinhän se varmasti on. Vaikka ohjelmistosuunnittelu mitä ilmeisimmin onkin tiimityötä, voisit alan asiantuntijana laittaa esimerkin muutamista huomattavimmista suomalaisista naisten tuottamista ohjelmista.

    Äänestä

  • Siis_pä kirjoitti:

    ja ohjelmoijista on noin puolet naisia. Muut it-alan työt ovat koneenläheisiä, sopivat rasvakourille ja leluista kiinnostuneille. Sähkötekniikan naisista en puhunut mitään, yksinkertaista mekaanista työtä, miesaivoille sopivaa.

    It-alan työt sopivat rasvakourille? Pitäisiköhän käydä koulu loppuun ja mennä töihin, jotta käsitteet selkenisivät. Tulet sitten uudemman kerran kirjoittelemaan.

    Äänestä

  • ulkona kartalta? kirjoitti:

    It-alan työt sopivat rasvakourille? Pitäisiköhän käydä koulu loppuun ja mennä töihin, jotta käsitteet selkenisivät. Tulet sitten uudemman kerran kirjoittelemaan.

    Kirjoitin "muut it-alan työt". It:ssä on ns. "softaa" ja "rautaa" (keskustietokonet, muut tietokoneet, niiden huollot, korjailut, kaapeloinnit ym). Navigaattori ei kerro kaikkea, omia aivojakin pitäisi osata käyttää elämässä.

    Äänestä

  • Siis_pä kirjoitti:

    Kirjoitin "muut it-alan työt". It:ssä on ns. "softaa" ja "rautaa" (keskustietokonet, muut tietokoneet, niiden huollot, korjailut, kaapeloinnit ym). Navigaattori ei kerro kaikkea, omia aivojakin pitäisi osata käyttää elämässä.

    Selvitä itsellesi, mitä tarkoittaa rasvakoura. Keskustietokoneet ja niiden huolto, voi Herra Jeesus. Olet todella kankhalla.

    Äänestä

  • Siis_pä kirjoitti:

    Kirjoitin "muut it-alan työt". It:ssä on ns. "softaa" ja "rautaa" (keskustietokonet, muut tietokoneet, niiden huollot, korjailut, kaapeloinnit ym). Navigaattori ei kerro kaikkea, omia aivojakin pitäisi osata käyttää elämässä.

    Meitin firmaan pitäisi saaha semmoinen keskustietokone. Teiltäkö niitä voi tilata?

    Äänestä

  • jotain faktaa kirjoitti:

    No, kumpi on oikeasssa? Oliko se 20 vai 50 prosenttia?

    Sähköasentajana toimiva nainen on sankari, josta tehdään lehtijuttuja. Hänhän osoittaa, että nainen kykenee miesten töihin. Sähköasentajana toimiva mies taas tekee yksinkertaista mekaanista työtä. Se on sitä naislogiikkaa.

    %-osuutta, mikä kertoisi, kuinka paljon naisia on IT-alalla. Mutta 50 % se ei voi olla, koska tekniikan alan opiskelijoista on 80 % miehiä ja kun puhutaan tietotekniikasta miehiä on vieläkin tätä enemmän.

    Äänestä

  • netistä kirjoitti:

    Olenpa niissäkin firmoissa pistäytynyt eikä konttoreissa juuri naisia ole näkynyt. Paitsi sihteereitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

älykkyyskeskustelusta kirjoitti:

24.3.2009 klo 15.30
Ja lähes koko Suomen infra on homeessa. Miesten rakentama!

Pitää laittaa naisen älykkyyden osoitus tänne, ettei jää liian pitkän ketjun pimentoon. Home on pelottava juttu, etenkin jos se pesiytyy infraan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu