Kapiaisista

Kertokaa joku minulle miksi kapiais-lajiin kuuluvat miehet käyvät inttiä kymmeniä vuosia? Siellä leikkivät maastopuvuissa pikku teinien (17-19v) skinien kanssa urheaa. Huudetaan taakse poistua ja asentoa, mutta kaikki on vain yhtä pilaa. Eikö ne kypsät porkkanat sitä hoksaa, menisivät vaikka johonkin todelliseen työhön kokeiksi/maalareiksi/jne. Asuvat siellä kasarmialueen lähistöllä ja juovat itsensä känniin päivittäin naisen puutteessa kun kukaan ei jaksa reuhoavaa ja komentelevaa itsestään liikoja luulevaa hölmöä. Ja sellaiset ovat sitten ohjaamassa teinejä.

Se instituutio on yksi niistä esimerkeistä joiden perusteella voi nähdä yhteiskunnassa selvää mädännäisyyttä. Paskapalkalla tekevät roskaduunia - sokkoina ovat orjia. Mutta jos päässä kaikki on kypsää, ei kai sitä mitään voikaan huomata.
10650
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kapiaiset, poliisit, vanginvartijat. Siinä joukossa tyhmyys tiivistyy todellakin. Kun on pienenä kiusatttu ja potkittu myöhemminkin päähän, niin halu päästä itse samaan asemaan on kova.

Äänestä
  • Koulu ja muuten kiusatusta Mikestä tuli ainakin "käpykaartilainen", se siitä kiusaamisesta!
    Sitten se vielä liityi "taistolaislahkoon"!

    Äänestä

  • Johtotähti kirjoitti:

    Koulu ja muuten kiusatusta Mikestä tuli ainakin "käpykaartilainen", se siitä kiusaamisesta!
    Sitten se vielä liityi "taistolaislahkoon"!

    Mopopoju hei. Muistako mitä sanoin sinulle aiemmin? Siis muistiko niistää nenäsi, ennen tänne tuloasi?

    Äänestä

  • ... irvokkaista sanoistasi! Olen työskennellyt 25 vuotta vanginvartijana ja tuona aikana yksikään vanki ei ole puhutellut minua epäkohteliaasti. Työ vakien parissa on miellyttävämpää kuin keskustelu Sinun kanssasi netissä.

    Terveisin: kersantti Vesa.

    Äänestä

  • kersantti Vesa kirjoitti:

    ... irvokkaista sanoistasi! Olen työskennellyt 25 vuotta vanginvartijana ja tuona aikana yksikään vanki ei ole puhutellut minua epäkohteliaasti. Työ vakien parissa on miellyttävämpää kuin keskustelu Sinun kanssasi netissä.

    Terveisin: kersantti Vesa.

    Ihanko totta? Haha! Miksi hemmettissä etujärjestönne vinkuu jatkuvasti, kuinka vaarallista työnne vankien parissa on? Palkka on kuulema pieni ja työ on erittäin vaarallista. Mankuminen on jatkunut vuodesta toiseen. Nyt sinä puhut aivan toista. 25- vuodessa olet tavannut tuhansia vankeja ja kaikki muka kohteliaita Gentlemanneja!!!

    Hyvä, että sinulle on sattunut vain herrasmiesvankeja urasi aikana. Heh! Eikö yhtään paskapaljua ole tullut niskaasi?

    Kerro satujasi jossain muualla.

    Äänestä

  • Iron Mike kirjoitti:

    ... ei ole tullut niskaani. Vangit eivät ole puhutelleet minua epäkohteliaasti (eivät tosin korulauseinkaan, vaan niin kuin tavalliset nykysuomalaiset), minua ei ole uhkailtu (ei sanallisesti eikä muutenkaan), kimppuuni ei ole hyökätty. Minkä minä sille mahdan. Olen vain hoitanut virkaani. Jos haluat työskennellä hankalien asiakkaiden parissa rupea bussikuskiksi jossakin isossa kaupungissa. Jo pelkkä aamuruuhka saattaa olla hankalampi kuin päivä vankilassa - iltayön juoppolinjoista puhumattakaan. Vankilaan ei kannata hakeutua töihin jos ei edes yritä pärjätä IHMISTEN kanssa.
    Terveisin: kersantti Vesa.

    Äänestä

  • Iron Mike kirjoitti:

    Ihanko totta? Haha! Miksi hemmettissä etujärjestönne vinkuu jatkuvasti, kuinka vaarallista työnne vankien parissa on? Palkka on kuulema pieni ja työ on erittäin vaarallista. Mankuminen on jatkunut vuodesta toiseen. Nyt sinä puhut aivan toista. 25- vuodessa olet tavannut tuhansia vankeja ja kaikki muka kohteliaita Gentlemanneja!!!

    Hyvä, että sinulle on sattunut vain herrasmiesvankeja urasi aikana. Heh! Eikö yhtään paskapaljua ole tullut niskaasi?

    Kerro satujasi jossain muualla.

    ... ota yhteyttä Vankilavirkailijain liittoon (nettiosoite on www.vankilavirkailijainliittovvl.fi). Kysy sieltä liiton mielipiteitä. Minä puhun vain omasta puolestani ja omista kokemuksistani. Lue kirjoituksistani vain se mitä olen sinne kirjoittanut. Esim. palkkaani en ole kehunut enkä moittinut. Jos nyt kuitenkin haluat lukea mielipiteeni niin palkka on prikulleen sopivan suuruinen, se summa vain saisi tulla tilille kaksi kertaa kuukaudessa. Mutta kun ei tule niin yritetään pärjätä tällä nykyisellä summalla!

    Terveisin: kersantti Vesa.

    Äänestä

  • Psykologiseen teoretisointiisi ei asiantuntemukseni riitä vastaamaan, mutten jaksa uskoa, että havaintosi silti perustuvat mihinkään tieteelliseen tai edes pienimuotoiseen tutkimukseen. Kapiaisista ei ole omakohtaisia kokemuksia kuin varusmiesajoilta ja siitä on kauan. Ne kokemukset olivat voittopuolisesti huonoja ja voisin sen perusteella jotenkin yhtyäkin väitteeseesi. En sitä kuitenkaan tee, koska asiat ovat voineet muuttua.

    Vanginvartijoista tiedän jonkin verran, koska olen osallistunut aikoinaan heidän kouluttamiseensa. Vankivartijoiden rekrytöintiin on alettu kiinnittää entistä suurempaa huomiota, samoin kuin heidän kouluttamiseensaä Huomasin aikoinaan, että monet vanginvartijaksi koulutetut nuoret olivat varsin ennakkoasenteellisia käsityksissään, mutta koulutus ja iän myötä saatu kokemus kyllä karsivat pahimmat ylilyönnit. Poliisiasioita tunnen parhaiten, koska olen toiminut silläkin puolella asiantuntijatehtävissä. Polisikunnan koulutus on selkeästi parantanut vuosien varrella. Poliisin asenteissa on tapahtunut lähes vallankumouksellinen muutos viimeisen parin vuosikymmen aikana. Poliisi mieltää selkeästi itsensä kansalaisten palvelijaksi ja turvallisuuden yhdeksi takuumieheksi. Poliist joutuvat toimimaan varsin vaarallisessa ja paineen alaisessa ammatissa, joten huonolla psyykellä varustetut eivät siinä pärjää. Poliisi on nykyään myös kansalaisten suosiossa. Tämä kertoo osaltaan siitä, että poliisi on luopunut vallankäyttöroolista kohti palvelu- ja turvaajaroolia. Naiset ovat poliisin uusi voimavara.

    Yhteinen piirre em. ammateille on se, että aktiivisin asikastunta tuppaa heitä halveksimaan ja osoittamaan vihansa. Osittain näissä ammateissa toimivat ovat sijaiskärsijöitä, joihin muuten patoutunut viha puretaan. Toinen merkittävä yhteinen piirre on se, että ammattiin halukkaimmat tulevat syrjäseutukunnista ja Pohjois-Suomesta. Tämä ei esim. poliisitehtävissä ole välttämättä hyvä, koska paikallistuntemus kaupunkioloista puuttuu ja poliisi vierastaa muutenkin suurkaupungeissa poliisina toimimista. Rikostutkintaan osallistuvat poliisit ovat kansainvälisestikin vertaillen ammattitaitoista väkeä.

    Miksi näihin ammatteihin mielestäsi rekrytoituu vain pienenä päähän potkittuja, jotka haluavat päästä käyttämään valtaa? Onko näissä ammateissa jotain sellaista, mikä ei kiinnostaisi sitten niitä, joita ei ole päähän potkittu. Itse en toimi enkä ole toiminut yhdessäkään näistä ammateista.

    Äänestä

  • että on sinua potkittu päähän. Vamma on pahanlaatuinen.

    Äänestä

Ammatti armeijan palveluksessa on ihan ammatti siinä missä muutkin, tosin eläkkeelle pääsee paljon aikaisemmin. Mikään ei ole ihailtavampaa kuin työ maanpuolustuksessa. Se, että huudetaan sulkeisia, on vain yksi maanpuolustuskoulutuksen osa, joka kuuluu olennaisena osana käskytyksen sisäistämiseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kuokkavieras24 kirjoitti:

Kertokaa joku minulle miksi kapiais-lajiin kuuluvat miehet käyvät inttiä kymmeniä vuosia? Siellä leikkivät maastopuvuissa pikku teinien (17-19v) skinien kanssa urheaa. Huudetaan taakse poistua ja asentoa, mutta kaikki on vain yhtä pilaa. Eikö ne kypsät porkkanat sitä hoksaa, menisivät vaikka johonkin todelliseen työhön kokeiksi/maalareiksi/jne. Asuvat siellä kasarmialueen lähistöllä ja juovat itsensä känniin päivittäin naisen puutteessa kun kukaan ei jaksa reuhoavaa ja komentelevaa itsestään liikoja luulevaa hölmöä. Ja sellaiset ovat sitten ohjaamassa teinejä.

Se instituutio on yksi niistä esimerkeistä joiden perusteella voi nähdä yhteiskunnassa selvää mädännäisyyttä. Paskapalkalla tekevät roskaduunia - sokkoina ovat orjia. Mutta jos päässä kaikki on kypsää, ei kai sitä mitään voikaan huomata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu