Kollektiivista

Vastuuta

Tahtomattaan. Myin naapurille vähän kaikenlaista tavaraa mm, uuden lämmityskattilan ja siihen liittyvää oheislaitteistoa, puutavaraa yms, siis kaikki oli uusia.

Tavaroiden arvo on n,16500 €. Naapurini rakentaa juuri uutta omakotitaloa ja laski makselevansa sitä pois Wincapitasta tulevilla tuotoilla.

No nyt suma seisoo, ei ole rahaa jatkaa projektia, ja olen useasti kysynyt että joko olisi aika maksaa tarvikkeet. No on tullut jos jonkinlaista määrä aikaa ja selitystä, mm sivujen aukeamisesta.
Kattilaa on vaikea hakea nyt pois kun ulosottomies kävi ilmoittamassa että rakennus on laitettu vakuus-takavarikkoon.

Vituttaa, joko käyn ryöstämässä omani pois, joskin sekin on vaikeaa kun lämmöt on päällä. Tai sitten yritän ostaa koko paskan pois kohtuu hinnalla. Sekään ei taida ihan onnistua koska taloon on otettu kaksinkertainen laina josta toinenpuoli on sijoitettu Wincapitaan.

Velkaa on projektissa kiinni jotain 340 tuhatta.
Naapuri asuu tällähetkellä vuokra luukussa ja oikeastaan niiltä ei voi ulosmitata kuin niiden uudenkarhean volvo v70: farmarin. Taitaa sekin olla ostettuna niillä talo/Wincapita lainarahoilla.

Ei haluaisi olla ilkeä kun sillä porukalla on 4 lasta ja näyttää että viides on tulossa.
Mutta olen ilmoittanut että haluan nyt omat rahani pois joko hyvällä tai sitten itkevät ja maksavat.

En tiedä mutta näkee kyllä naapurin naamasta että taitaa paska ponzorilta tulla housuun kun herra saa sen käsittelyynsä. Yritys missä naapurini on ollut töissä pani luukut kiinni ja väkensä pihalle.

On kaveri sen verran ahdistuneen näköinen naamasta että joko siltä sydän loppuu tai lähtee Ponzorilta henki.

Näin sen rouvan päivällä kaupassa pullonpalautus automaatilla palauttamassa valtavaa määrää tölkkejä ja pulloja, poikani oli nähnyt ne edellis iltana kaupungilla kiertelemässä roskiksia ja keräävän pulloja jätesäkkeihin.
No palautus rahoilla sitten teki ruoka ostoksia.
Että se perheen taloudellisesta tilanteesta.

Pitäiskö käydä vittuilemassa että koska sitä Wincapita rahaa alkaa tulemaan, no ei tosiaankaan. Vaan vetoan nyt teihin arvon ponzorit että tajuatteko te oikeasti mitä tähän SAATANAN WINCAPITA KUSETUKSEEN sisältyy.

No jos ponzorilta lähtee ilmat pihalle niin myönnän kyllä että ei yhtään sureta. Kyllä herra ponzori senverran räikeäti valehteli porukalle päin naamaa, olin itsekkin kerran värväys tilaisuudessa jotta tiedän mistä puhun.

Mutta vituttaa kumminkin saatanan rikollisella rahalla elvistelijät.

3

416

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asiallisesta kirjoituksesta

      Vähän samanlainen tilanne, mutt ei tuollisia jättisummia, Lisää tällaista vertaistukea.

      • Vielä lisää

        Kävin iltakahvilla tuossa meidän paikallisella huoltsikalla, se tavallinen parlamentti talo jossa istuu ne samat naamat joka päivä että joskus ihmettelee että miten sinne sattuu satunnainen matkaaja joskus poikkeamaankin. no ei poikkea toista kertaa, ainakaan naispuolinen.
        Näkisitte ne isäntien katseet. Häpeen heidän puolestaan

        No asiaan. Tuli yksi tuttu sinne joka tuntee myös saman perheen vähän kyselemään tilanteesta. En tykkää juoruilemisesta mutta kerroin tilanteen suunnillen mitä tiedän.

        Isäntä on työttömänä eikä kuulunut liittoon vaan saa nyt kelalta "jotakin" mutta ei varmaan mitään päätä huimaavaa korvausta.
        Oli vaan kertonut tutulleni että nyt olis aikaa rakennella tupaa mutta kun ei ole sentin jeniä rahaa. Oli ollut senverran pitkis tuumingeissa että kaveri oli vähän huolestunut.Siis eikä niin vähää
        Oli jotain kertonut että vetelee kettingillä jotakin kristuksen nilviäistä päin näköä että roikuu kun näkee sen.

        Siitä autosta senverran että katsoin, tai lähetin rekkarin siihen tekstiviesti numeroon mistä saa ne tiedot.
        Rahoitusyhtiön auto näytti olevan.

        Joopa. sekin nyt selvisi että Wincapitaan on laitettu 220 tuhatta ja loput lainoista on mennyt säästöjen kanssa tupaan.
        Eli ymmärtämys vähä lisääntyi tässäkin jutussa.

        Taidan ehdottaa naapurille että jos mä antaisin sille tuon vanhan passatti räiskäni -92 ja ottaisin tuon yli kalliin volvon firmani nimiin,ja lunastaisin loppuvelan, ainakin yrittäisin maksattaa verottajalla tuon tappioni.

        Itse olen tälläinen pitkänlinjan yrittäjä, enkä ole koskaan uskonut tuossa rahan teossa kun pitkään työpäivään, multa ei nuo yhdyssanat ei sitten oikeen meinaa onnistua mutta eikö tästä nyt kumminkin täysjärkinen ihiminen selevää saa.
        Pitää niin kauan välillä tuumata että kuinhan tuakin nyt kirjoitetaan.

        Vielä siitä autosta että silloon kun ne sen osti, siis volovon.
        Siinä meni sen emännyyden perintö rahoilla ostettu opel zafira vaihdossa.
        Tässä mä nyt mietin että oonko minäkin ahne kun omiani suunnittelen periä tällä tavalla.

        Mutta erelleen mua vituttaa tua saatanan nilviäis sponzori

      • Yksi neuvo
        Vielä lisää kirjoitti:

        Älä kirjoittele liian yksityiskohtaisesti koska tämä on pieni kaupunki ja joku muukin kuin minä voi tunnistaa tuon ko. perheen.
        Ei millään pahalla

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe