nähdään rehellisesti sanoen, miten tämäkin kansa on lukenut historianläksynsä eli ei ole mitenkään korvien välissä mikään toiminut.
Jokaisena vuosisatana on, varsinkin eurooppalaisille, pitänyt olla joku syntipukki johon on voinut purkaa oman vähämielisyytensä ja oman historian rasitteensa.
Tällä palstalla monet luulevat olevansa jollainlailla parempia vaikka eivät edes tiedä Lähi-Idän historiasta, saati sitten siitä mikä nyt on kysymyksessä, yhtään mitään muuta kuin näiden uutisnälkäisen median tuottaman ns. uuden historiankirjoituksen.
On tosiaan lapsellista lähteä neuvomaan tai arvostelemaan näin turhilla ja poliittisesti vääristyneillä tiedoilla Israelia tai juutalaisia kaikenkaikkiaan.
Jospa tutustuisitte historian tosiasioihin ensin ja sitten alkaisitte miettimään mistä tässä tilanteessa on kysymys.
Kaikkein typerintä mitä maa päällään kantaa on tuollaiset taustoista mitään tietämättömien hetken tilanteesta syntyneet älämölöt.
Ei ihme, että tämä maailma on jatkuvasti toistensa niskassa kun porukka on noin helposti johdateltavissa aivan selkeiden valheiden perään ja nuolemaan milloin ketäkin vain siitä syystä että joku kuumakalle, jolla ei ole kansalle muuta annettavaa kuin suuret puheet, osaa kosiskella omalla tyhjänpäiväisellä uhoamisella ajatteluun kykenemätöntä tai diktatuurin alle puristettua kansaa.
Jos joku ei tuollaisesta herää, niin kyllä silloin täytyy olla päässä vikaa.
Edellä olevista
juutalaisten mollaamisesta
5
252
Vastaukset
- Bar-Ilan
arvokasta ja oikeamielistä. Niistä tahdon omalta taholtani sinua kiittää. Totuutta olisi hyvä tuoda esiin ja muutenkin tavoitella.Se kun ei taida palaa tulessakaan.Pienistäkin puroista kasvavat suuret joet.
Hyvää kevään jatkoa!- salaampuja
nyt hieman puolueellinen,heeheh.
Sanoisin että totuutta ei tarvitse peitellä.
- o.pyllynperä
Onkos ne Juudalaiset sitten jotain pyhää sakkia erityisesti?Onko muut mitään?
- mitään?
No, nimimerkistäsi päätellen olet oivaltanut oman pyhyytesi oikein hyvin!
- Elisama
Kirjoitit hyvää asiaa ja aivan totta.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454980Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481089- 131033
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17987Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75940Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella8897Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2832Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah55742Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27713