Runo

Sinikka Kallion aaverakastaja...

Tälläistä on seksi.


Kun en tällä kertaa parempaakaan keksi.
Kerronpa teille minkälaista on seksi.


Ylätuvan isäntä loi meidät ihmiseksi.
Aatami ensimmäiseksi ja Eeva toiseksi,
ihanaiseksi naiseksi
ja välilleen tuli seksi.


Se on huomattu ihan tarpeelliseksi.
ja mekin on saatu se ihan ilmaiseksi.
Joskus jopa luotolliseksi.
Mutta silloin se on
tullut rikolliseksi.


Se on vähän liikaa aamiaiseksi,
eikä siitä ole kiireen keskellä päivälliseksi,
vaan illalliseksi,
jos silloin ei mene hosumiseksi,

niin tunnempas hetken oloni hunajaiseksi,
ja kohta jo ihan rauhalliseksi.


Useimmat se tekee iloiseksi,
jonka jälkeen uniseksi,


Toiset tulee totiseksi,
kuutamoiltoina jopa haaveelliseksi.


Sekä kesäisin jopa metsäiseksi
ja tulee helpolla myös pihkaiseksi.


Joillekin käy iltaseksi,
jonka jälkeen on vaara tulla uniseksi
ja tuntea itsensä tyytyväiseksi.


Joskus se saattaa jäätä aamuiseksi,
jolloin on se vaara,
että menee nyjäämiseksi,
tai siirretty peräti huomiseksi,

Jos ei halua jäädä yksinäiseksi,
niin hakeutuu parilliseksi,
kohta jo haluaa perheelliseksi,
ja kohta pikaa lapselliseksi.


Lapsi voi ajoittain käydä itkuiseksi
ja silloin menee valvomiseksi.

Sellaista on seksi,
se saisi tulla maalliseksi,
koska se saa olon turvalliseksi.


Älkää säästäkö sitä jouluiseksi,
sehän tarkoitettu on jokapäiväiseksi.
Huomenna se voi käydä myöhäiseksi.




Varsin naiset se tekee onnelliseksi

ja joskus jopa hysteeriseksi.


Vanhemmiten se menee silittelemiseksi,
tai peräti muistelemiseksi
ja joskus vain kuvien katselemiseksi
elämä on muuttunut silloin seesteiseksi.

Eihän kukaan tästä tule vihaiseksi?
sillä uskonpa teidät huumorintajuiseksi;o)))))...
15385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

..on tuota runoa sanottava hauskalliseksi ja tyhjentävälliseksi...juuh... ;)

Äänestä
  • ei niin tyhjentäväksi, että itse asia jää...:o/...

    Äänestä

  • MuisQuuuuu kirjoitti:

    ei niin tyhjentäväksi, että itse asia jää...:o/...

    ..pientä verbaalista alkulämmittelyä.. ;)

    Äänestä

  • sola kirjoitti:

    ..pientä verbaalista alkulämmittelyä.. ;)

    ..mielenvirkistykseksi..;o)...

    Äänestä


  • Mut eiks se suklaa ole SE korvike;o)...

    Äänestä

  • MuisQuuuuu kirjoitti:

    Mut eiks se suklaa ole SE korvike;o)...

    Onkin muttaku tuo laku sattu kohalle ja aattelin kattoo että mitä videossa näät...
    ... no tässä ;))))

    Mikä näitä yhdistää?

    http://www.youtube.com/watch?v=j6QsIL_CXCM&feature=related

    No tietysti musta mies ;0D

    Äänestä

  • kalaturk kirjoitti:

    Onkin muttaku tuo laku sattu kohalle ja aattelin kattoo että mitä videossa näät...
    ... no tässä ;))))

    Mikä näitä yhdistää?

    http://www.youtube.com/watch?v=j6QsIL_CXCM&feature=related

    No tietysti musta mies ;0D

    molemmissa oli kuin olikin mustat miekkoset..Mä kyl ajattelin vain hyvää..Nooh..namia, karamelliä..makeisia..;o)...

    Äänestä

  • MuisQuuuuu kirjoitti:

    molemmissa oli kuin olikin mustat miekkoset..Mä kyl ajattelin vain hyvää..Nooh..namia, karamelliä..makeisia..;o)...

    Että homma meni makeiseksi ;o)

    Äänestä

  • kalaturk kirjoitti:

    Että homma meni makeiseksi ;o)

    on tuo...öööh...no..se, se...hiekkalaatikkoleikki;o)...

    Äänestä

ihmeelliseksi kun et enää muuta keksi!Meinasin tulla jo harhaiseksi kun huomasin kuinka vaivaiseksi oon mennyt ja saanut en aikaiseksi,vastausta sulle vaan karvaiseksi mun mieleni meni ja siinä se olikin toistaiseksi...:-)

Äänestä
  • ..mieleni hurjan mutkikkaalliseksi...huoh..putkiaivoiseksi:o/...

    Äänestä

  • MuisQuuuuu kirjoitti:

    ..mieleni hurjan mutkikkaalliseksi...huoh..putkiaivoiseksi:o/...

    Meitä on enemmänkin! :-)

    Äänestä

  • old_profile_51979 kirjoitti:

    Meitä on enemmänkin! :-)

    Onnellista on olla yksi monista;o)...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MuisQuuuuu kirjoitti:

Sinikka Kallion aaverakastaja...

Tälläistä on seksi.


Kun en tällä kertaa parempaakaan keksi.
Kerronpa teille minkälaista on seksi.


Ylätuvan isäntä loi meidät ihmiseksi.
Aatami ensimmäiseksi ja Eeva toiseksi,
ihanaiseksi naiseksi
ja välilleen tuli seksi.


Se on huomattu ihan tarpeelliseksi.
ja mekin on saatu se ihan ilmaiseksi.
Joskus jopa luotolliseksi.
Mutta silloin se on
tullut rikolliseksi.


Se on vähän liikaa aamiaiseksi,
eikä siitä ole kiireen keskellä päivälliseksi,
vaan illalliseksi,
jos silloin ei mene hosumiseksi,

niin tunnempas hetken oloni hunajaiseksi,
ja kohta jo ihan rauhalliseksi.


Useimmat se tekee iloiseksi,
jonka jälkeen uniseksi,


Toiset tulee totiseksi,
kuutamoiltoina jopa haaveelliseksi.


Sekä kesäisin jopa metsäiseksi
ja tulee helpolla myös pihkaiseksi.


Joillekin käy iltaseksi,
jonka jälkeen on vaara tulla uniseksi
ja tuntea itsensä tyytyväiseksi.


Joskus se saattaa jäätä aamuiseksi,
jolloin on se vaara,
että menee nyjäämiseksi,
tai siirretty peräti huomiseksi,

Jos ei halua jäädä yksinäiseksi,
niin hakeutuu parilliseksi,
kohta jo haluaa perheelliseksi,
ja kohta pikaa lapselliseksi.


Lapsi voi ajoittain käydä itkuiseksi
ja silloin menee valvomiseksi.

Sellaista on seksi,
se saisi tulla maalliseksi,
koska se saa olon turvalliseksi.


Älkää säästäkö sitä jouluiseksi,
sehän tarkoitettu on jokapäiväiseksi.
Huomenna se voi käydä myöhäiseksi.




Varsin naiset se tekee onnelliseksi

ja joskus jopa hysteeriseksi.


Vanhemmiten se menee silittelemiseksi,
tai peräti muistelemiseksi
ja joskus vain kuvien katselemiseksi
elämä on muuttunut silloin seesteiseksi.

Eihän kukaan tästä tule vihaiseksi?
sillä uskonpa teidät huumorintajuiseksi;o)))))...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu