Yksilöllisiä eläkevakuutuksia on myyty jo yli 700.000 kappaletta.
Kyllä valtio tukee poloisia vakuutusyhtiöitä. Ilman verotukea ei kai kukaan ottaisi yksilöllistä eläkevakuutusta, jossa kuluihin katoaa 20 vuodessa keskimäärin noin kolmasosa vakuutuksenottajan säästämästä summasta.
Hyvin on vakuutusyhtiöt asiansa hoitaneet, kun eroonkaan niistä ei pääse vakuutuksen ottamisen jälkeen kuin vain erityistapauksissa ja kovilla kuluilla.
Eräs pankkialan ihminen kerran kertoi minulle juovuspäissään myyneensä aikanaan näitä vakuutuksia. Hänen perheensä oli myös innostunut asiasta, mutta tämä henkilö oli kehottanut omaisiaan pysyttelemään erossa näistä.
Jo yli 700.000 höpläytettyä
7
1885
Vastaukset
- paljolti
Kyllä valtio tukee poloisia vakuutusyhtiöitä. Ilman verotukea ei kai kukaan ottaisi yksilöllistä eläkevakuutusta,
--------------------------------
joo siitä saa kauniita selityksiä, asiaa ymmärtämättömälle,
muta todellisuudessa ei le enää verotukea,
sat veroalea 28 %, mutta maksat täysin saman kun nostat rahojasi.
Ennen, minäkin sain 55-58 % alennusta verotukena, kun säästin, nyt kun saan, maksan vain 28 %,
mutta laki on muuttunut,
jos et tiedä.
Eläkevakuutuksista eroaminen vaikeutuu vielä, kun tulee uusia säädöksiä,
>>>>tiedätkö miksi ??
Jos siitä saisi nyt erota, se tietäisi nopeaa valutusyhtiöiden kaatumista,
sekin on piilotukea vakuutusyhtiöille.- työ-läi-nen
Eikö kuitenkin vapaaehtoiseen eläkevakuutukseen tehdyistä maksuista saa vähennyksiä verotuksessa edelleenkin. Eli maksujen avulla veroprogressio saattaa pienentyä hieman.
Puolisoni on hyvä esimerkki vakuutuksen järjettömyydestä. Hän säästi ja maksoi vakuutusta yhden vuoden. Jätti sitten vapaakirjalle. Nyt kurssit olivat samalla tasolla kuin aloitettaessa ja säästössä oli enää alle kolmasosa vakuutusmaksuista. Jatkossa olisi tultava n. 20 %:n vuosittaisia tuottoja, että eläkkeelle päästessä olisi jäljellä edes pari roposta. - mutta maksat
työ-läi-nen kirjoitti:
Eikö kuitenkin vapaaehtoiseen eläkevakuutukseen tehdyistä maksuista saa vähennyksiä verotuksessa edelleenkin. Eli maksujen avulla veroprogressio saattaa pienentyä hieman.
Puolisoni on hyvä esimerkki vakuutuksen järjettömyydestä. Hän säästi ja maksoi vakuutusta yhden vuoden. Jätti sitten vapaakirjalle. Nyt kurssit olivat samalla tasolla kuin aloitettaessa ja säästössä oli enää alle kolmasosa vakuutusmaksuista. Jatkossa olisi tultava n. 20 %:n vuosittaisia tuottoja, että eläkkeelle päästessä olisi jäljellä edes pari roposta.verot kun nostat(?) rahaa. Näyttää lisäksi siltä, että tuleva verotus on kiristymään päin, elikä veroetu on valtion etu.
- toimin yrittäjänä
työ-läi-nen kirjoitti:
Eikö kuitenkin vapaaehtoiseen eläkevakuutukseen tehdyistä maksuista saa vähennyksiä verotuksessa edelleenkin. Eli maksujen avulla veroprogressio saattaa pienentyä hieman.
Puolisoni on hyvä esimerkki vakuutuksen järjettömyydestä. Hän säästi ja maksoi vakuutusta yhden vuoden. Jätti sitten vapaakirjalle. Nyt kurssit olivat samalla tasolla kuin aloitettaessa ja säästössä oli enää alle kolmasosa vakuutusmaksuista. Jatkossa olisi tultava n. 20 %:n vuosittaisia tuottoja, että eläkkeelle päästessä olisi jäljellä edes pari roposta.Itsekin olen säästänyt eläkevakuutusta n.4v ja kurssit on tosiaankin tullut aika ryminällä alas ja vakuutus-säästön arvon osuus on huomattavasti pienempi kuin vakuutusmaksut. Ja mitä sitten....? Sehän on helvetin hyvä asia...nythän saan tupla määrän rahasto-osuuksia samalla hinnalla ja pistäisin vielä rahaa lisääkin vakutukseeni mutta kun verottaja ei hyväksy enempää yrityksen kautta. Ei kurssitasoa kannata arvioida tällä hetkellä jos ajateltuun eläkepäiviin on vielä kovin monta vuotta...,kurssit ehtii kyllä vielä nousta...
Tietysti tässäkin on aikamoinen eroaivaisuus kun itse olen ottanut vakuutuksen yritykseni kautta ja saan tietysti vähentää maksuni kokonaisuudessaan yrityksen menoina.
- tuunari_mikko
muistaa saada eläkevakuutuksensa takaisin?
Veikkaan että kolmasosa säästäjistä ei näe koskaan säästöjänsä.. - Pääsin eroon
koska sairastuin ja jouduin työttömäksi työnhakijaksi työkkäriin. Raja,että voi nostaa on vuosi,eikä siinä kaikki, se muuttuukin veronalaiseksi tuloksi. Paskanväliä sillä pääasia on,että pääs eroon. Kaikki ei vieläkään tajua käytäntöä miten jos ja kun sattuu pääsemään eläkkeelle,se ei kestäkään kuin5v. Mulla oli takuueläkevakuutus. Sen jälkeen saa ihan samaa kuin kuuluisi saavan ilman sitä. Kumpi on parempi? Säästät 100e kuussa kasvutilille vai eläkesäästöön? Miettikää 2 kertaa ennenkuin otatte sen.
- auta lisää meitä
Suostuivatko ihan mukisematta vakuutuksen purkuun vuoden työttömyyden jälkeen? Kävitkö mitään työkkärin kursseja ym.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.743870Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j933261Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1162547Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.201734Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m751526Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.1271523Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä831431- 1001400
- 551103
Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä591101