Tarvitsen kokeneempien unitulkitsioiden näkemyksen uneni merkityksestä. Olisin kiitollinen avusta.
Näin unta, että tein työtäni suuressa talossa, ja liikuin vauhdilla huoneesta toiseen. Minusta tuntui koko ajan siltä, että ihastukseni katseli minua. Aloin vilkuilemaan ympärilleni. Jokainen kerta, kun katsoin sivulle niin ihastukseni katseli minua parin metrin päästä sanaakaan sanomatta. Unessa nousin myös sängystä, ja ihastukseni seisoi sängyn vieressä ja ojensi minulle kätensä auttaakseen ylös sekä ojensi samalla kermanvärisen lakanan. Ja taas lähdin viilettämään työpaikalla huoneesta toiseen ja ihastukseni seurasi sanaakaan sanomatta. Koko unen ajan värit olivat maanläheisiä, harmaata, ruskeaa ja kermanvaaleaa. Talossa oli paljon suuria ikkunoita ja valo tulvi huoneisiin.
Miten te tulkitsisitte tämän unen?
Herätessäni olin hyvin surullinen, vaikka uni oli hyvin harmoninen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kaunis, toimiva talo, jossa touhuat olet sinä itse. Sinulla on itsestäsi hyvä kuva ja olet sinut itsesi kanssa.
Suuret ikkunat kuvaavat taas selkeää näkökykyä omaan elämääsi ja ulkomaailmaankin. Valo on tietoisuuden valoa. Tiedät, mistä on kyse ja tunnustat tosiasiat.
Ihastus on lähellä koko ajan. Ajattelet häntä paljon, ellet suurimman osan valveaikaasi.
Kiidät eteenpäin. Menet elämässäsi eteenpäin. Jatkossa siis myös mahdollisesti eteenpäin ihastuksestasi.
Sängystä nouseminen. Unesta herääminen. Ihastuksen lopahtaminen.
Ojennettu lakana. Käärinliina. Ihastuksen hautaaminen.
Synkäksi menee, mutta kertookohan alitajuntasi ihastumisen tunteen laantumisesta tai, että pelkäät ihastuksesi ajattelevan niin. Surullinen tunnelma herättyäsi vahvistaisi päätelmää, johon olet tullut alitajunnassasi.
Jossa jollakin pakkomielle.
Nyt näen paremmin, että mitä tuo uni kertoi minulle.