Ajankohtaisessa

Kakkosessa

esitettiin äsken, että Tampereella kouluruoasta säästetään jättämällä vihannekset väliin ja vaihtamalla raaka-aineita halvempiin (esim. lihat makkaroihin), mikä vaikuttaa nykyisen minimitason kannalta mahdottomalta. Parempi säästökohde mielestäni olisi ylemmän virkamiesjohdon aterioiden karsiminen (vaikka korkeapalkkaisina maksaisivat ne itse omista rahoistaan) ja kunnan edustusaterioiden poistaminen. Tähän tuskin yksikään kaupungin edustaja suostuu, vaikka heidän maksansa ja äänestäjänsä kiittäisivät siitä. Onhan kyse "saavutetuista etuuksista", joita ei missään nimessä tulisi pienentää - oli taloustilanne mikä hyvänsä. Mutta koulujen ja päiväkotien resursseista nämä leikkaukset voidaan aivan hyvin ja ilman mitään häpeää tehdä. Jo yksikin kaupungin edustuslounas maksaisi todella monta koulu/päiväkotiateriaa. HÄPEÄISIVÄT EDES MITÄ TEKEVÄTKÄÄN!

3

215

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Epsoossakin!

      Törmäsin juuri äskeittäin Marketta Kokkoseen Virastotalon kulmilla suojatiellä ja melkein jäin hänen Öky-CitiMaasturinsa alle. Teki mieleni potkia Hänen peltilehmänsä kylki lommoille, mutta asiallisena ihmisenä en tätä kuitenkaan tehnyt. Ihme kyllä Ämmä ajoi autoaan aivan itse eikä mikään tukityöllistetty sofööri.

      Kyllä leikkauksia silti pitäisi tehdä jostain aivan muualta kuin lasten ruokailusta, vaikka sitten kuntien edustuskuluista ja virkamiesten etuuksista. FYI FAN (sveduahan Marketta ei sitten osannutkaan), hävetkää päättäjät!

    • Gabriel-x

      Kustannusvaikutukset näistä lasten ruokasäästöistä lienevät vuositasolla 300.000-500.000 euroa/suurempi kunta.

      En myöskään pidä hyvänä sitä, että tehdään näinkin rankkoja säästöjä lasten ruokailusta.

      Ilmeisesti tällaisten säästöjen tekeminen on hankalaa ja kaikkialta leikataan.

      Vaihtoehto voisi olla veronkorotukset. Tampereen kokoisessa kaupungissa tämä voisi tarkoittaa 3 euron lisäveroa per täysi-ikäinen veronmaksaja.

      Olen tavannut monta lapsetonta omaan napaansa tuijottelijaa, jotka eivät olisi valmiita maksamaan edes tuota 3 euroa vuosittain, kun katsotat että perheiden pitäisi itse ruokkia lapsensa.

    • tekemättä sitä.

      Hyvä näin! Kielteinen julkisuus siis sai taas kerran päättäjät pyörtämään typerät päätöksensä. Opetuksena heille on, että kannattaisi ensin miettiä tarkemmin sitä, mitä sanoo tai tekee. Ihan vihjeenä myös Kataiselle tai Vanhaselle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      57
      5825
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      77
      3123
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      23
      2320
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2045
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1938
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1843
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1589
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1212
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1201
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      79
      1057
    Aihe