Onkahan näillä sivuilla oikeita ateisteja?
Olen huomannut että täällä on niitä, jotka väittävät itseään ateistiksi.Raamattu sanoo eivät kaikki, jotka ovat israelista ole silti israel.Eli eivät kaikki jotka väittävät itseään kristityiksi ole silti kristittyjä.
On siis aivan eri väittää, ku näyttää ja elää se toteen.
Itse olen sitä mieltä, että on parempi olla ateisti kun haalea kristitty,sillä haalealla ei ole kiinnostusta eikä oikein mielipidettäkään siihen onko Jumala olemassa.
Itse pidän keskusteluista ateistien kanssa, sillä olenhan itsekin lahjaksi saanut ja lahjaksi on myös annettava.Haluan onnitella kaikkia, joista Jumala ei ole vielä tehnyt uusia luomuksia.Olen jopa jossain mielessä kateellinen teille, koska teillä on tuo maailman paras asia vielä edessäpäin.Ei sitä pysty kuvailemaan se on itse koettava.Tälle suurenmoiselle asialle ei ole kuin yksi este, vapaa tahto.
Raamattu ei pakota tekemään uskonratkaisua tänään eikä välttämättä huomennakaan, mutta miksi siirtäisit sen tulevaisuuteen, kun et tiedä elätkö enää huomenna, jonka jälkeen peli on pelattu ja on tilinteon aika.
Jos koet että haluat antaa elämäsi elävän Jumalan käsiin, se on helppoa, koska kaikki on valmistettu sinulle valmiiksi :)Laita kätesi ristiin ja tunnusta syntisi ja vajavaisuutesi Jumalalle ja pyydä häntä elämääsi, jonka jälkeen voit onnitella itseäsi, olet Jumalan lapsi.Tästä alkaa vaellus,joka ei ole sitä mitä sen väitetään olevan, no itsepähän huomaat.Tulet aivan aluksi huomaamaan että Jumalan sana, eli Raamattu ei ole vain kirjaimia kirjainten perään, vaan se alkaa elämään kun henki jonka saat lahjana alkaa sen tekstiä sinulle avamaan.Tämä on ollut yksi merkillisimpiä asioita jonka olen itse saanut todistaa.
Onko ateisteja?
9
295
Vastaukset
- Massapostitus
Massapostitus
- v0d3
EI PIDÄ SINUN LEIKKIMÄN TULELLA!!!
Sinä tulet tänne kavalasti käännyttämään ateisti-tovereitani, mutta et ymmärrä että täällä sinusta ajetaan pyhähenki pois ja sinusta tehdään Marx'n apostoli! Sieluusi livahtaa epäilys ja menetät taivaspaikkasi!
SINUN EI TULE VELJEILEVÄN ATEISTIEN KANSSA! Usko pois, ellet halua menettää uskoasi Kristukseen!- jkoh
"Sinä tulet tänne kavalasti käännyttämään ateisti-tovereitani, mutta et ymmärrä että täällä sinusta ajetaan pyhähenki pois ja sinusta tehdään Marx'n apostoli! Sieluusi livahtaa epäilys ja menetät taivaspaikkasi!"
Vilkaise Room 8. pari viimeistä jaetta, niin huomaat että Jumalan rakkaudesta ei voi erottaa mikään muu kuin henkilö itse, ei siis ulkopuoliset.
Ps. kiva huomata että minun vanhoja kirjoituksia lainataan yhä :)
"Tämä on ollut yksi merkillisimpiä asioita jonka olen itse saanut todistaa."
Minulle hienoin ja vapauttavin kokemus oli ateistiksi tulo. Sellaista ei voi kuvailla, se pitää kokea, olen jopa kateellinen koska sinulla tuo maailman paras asia on vielä edessäpäin.- knoh
Onkohan näillä sivuolla oikeita autottomia?
Olen huomannut että täällä on niitä, jotka väittävät itseään autottomiksi. Huoltokirja sanoo eivät kaikki, jotka ovat tulleet autolla ole silti auto. Eli eivät kaikki jotka väittävät itseään autoilijoiksi ole silti autoilijoita. On siis aivan eri väittää, ku näyttää ja elää se toteen.
Itse ole sitä mieltä, että on parempi olla autoton kun haalea autoilija, sillä haalealla ei ole kiinnostusta eikä oikein mielipidettäkään siihen onko parkkipaikkaa olemassa. Ei ole olemassa ohjaa sinun käsityksiäsi jostain kirjasta?
Se on vain kirja jossa on ihmisten kirjoittamaa tekstiä.
Ja viellä kehtaat epäillä onko täällä oikeita Ateisteja.
Et varmaan itse tajuaa miten älyttömältä aloituksesi näyttää.- HattiWatti
Heipähei Herra Vapaa Tahto !
Nyt kun tunnut tietävän asiasta melkoisesti, voisitko selittää minulle mikäs se sellainen vapaa tahto on missä on pakko mennä joko taivaaseen tai helvettiin ?
---------------------------------------------
Tämänkään kirjoituksen ei ole tarkoitus loukata ketään - Kössönöm
Olen ihan oikea ateisti. Olen ihan aidosti uskomatta jumaliin.
- Thronos
"Jos koet että haluat antaa elämäsi elävän Jumalan käsiin, se on helppoa, koska kaikki on valmistettu sinulle valmiiksi :)Laita kätesi ristiin ja tunnusta syntisi ja vajavaisuutesi Jumalalle ja pyydä häntä elämääsi, jonka jälkeen voit onnitella itseäsi, olet Jumalan lapsi."
Luuletko sinä tosiaan että ateismi tarkoittaa sitä, että tässä vain pelataan aikaa ja lasketaan päiviä siihen milloin se uskonratkaisu lopulta tehdään? Ja minkä uskon ratkaisu? Miksi luulet että se olisi kristinuskon?
Minä kuule uskon Abrahamin Jumalaan ihan yhtä olemattomasti kuin Shivaankin, enkä todellakaan ole aikeissa tehdä uskonratkaisua missään vaiheessa, ellei erittäin varteenotettavaa todistusaineistoa yllättäen ilmene. Ja tällä todistusaineistolla en tarkoita sitä että Raamatussa sanotaan jotakin.
Yksi merkillisimpiä asioita jonka olen itse saanut todistaa on se, että leväkatkat marnivat merestä lähes pystysuoraan ylös kallioiden murtovesilammikoihin märkää vedenvalumajälkeä pitkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1016349
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h814879Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1033144Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p302972Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262195Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191576Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?931149Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3381145Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311066- 48844