Aluksi otetaan runsaasti velkaa, että Suomi pitäisi päänsä pinnalla. Kahtena vuotena yli 20 miljardia euroa. Tulonsaajaa kohden kymmeniä tuhania euroja.
Ja sitten kiristetään verotusta lähes yhdellä miljardilla.
Ja jotta ei ne joudu maksamaan, joita varten velkaa otetaan kohtuuttomasti, kiristetään verotusta kaikkien kohdalta. Hallitus kertoo kiinteistöverojen ja energia verojen korottamisesta, jotka kohdentuu pahiten huonotuloisiin siis niihin, jotka eivät saaneet mitään kevennettäessä veroja hyvä tuloisilta.
Hallitus syyllistyy sitten naurettavuuteen, kun se kertookin, ettei kaikkia peritä ihmisiltä vaan yrityksiltä ikäänkuin eivät kuluttajat maksaisi yritysten kustannuksia ostaessaan tavaroita tai palveluita.
Oikeistofalangi tekee siis silmänkääntötempun jolla tulevina vuosina ja ehkä vuosikymmeninä on tiedossa hintansa. Takuuvarma inflaatioruletti edessä.
Oikeistofalangi laskelmoi. Se ei halua loukata hyvinvoimaa yläluokkaa ja menettää siten kannatustaan sekä rahoitustaan.
Oikeistofalangi siis osallistuu selkeään ryöstämiseen hyvätuloisten hyväksi.
Parempi vaihtoehto ja ehdottoman oikeudenmukainen olisi ollut se, että jo nyt kerrottaisiin, että tuloverotusta kiristetään progressiivisesti yli 2000 euron kuukausituloista lähtien.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Se kertoili viime syksynä, että oli laadittu sosiaalisempi talousarvio, kuin koskaan silloin, kun demarit olivat olleet hallituksessa.
Missä se nyt sitten näkyy.
Sosiaalinen budjetti oli virhe ja kansa maksaa monin kerroin oikeiston sosiaalisuuden.
Kunnille annettava oikeus verottaa tuloja progressiivisesti. Raja olisi tuossa 2000 - 2500 euron paikkeilla. Rajan ylittävistä kuukausituloista enemmän ja alittavista tuloista vähemmän kunnallisveroa.
Onko sulla ihan omaa rahaa ?
Sossunko ?
Työnantajien KELA maksu poisto tehtiin täysin väärään aikaan ja nyt sitä kuoppaa paikataan korottamalla muita veroja.
Kuinka monta työpaikkaa sitten syntyy lisää tai edes säästyy työnantajien Kela-maksujen poiston myötä?
Taitaa raha valua osakkeenomistajille ja johtajien optioihin ja bonuksiin.
Voisi taas sanoa hallitukselle, että saakelin tunarit!
Ja kansa maksaa, sen lajin pelin Vanhanen/Katainen osaavat.
tunnustaa virheensä ja perua KELA-maksun poisto.
mutta progressiivisen verotuksen kiristäminen jo 2000 euron kuukausituloista alkaen tuntuu aika kovalta. Raja voisi mielestäni olla jossain 3500 euron paikkeilla. Peruspäivärahat ja toimeentulotuet voitaisiin muuttaa kokonaan verottomiksi.