usko on ateismia

Usko on ateismia. Usko kieltää käytännössä Jumalan ja Jeesuksen Lain valkeuden enkelinä esiintyen. Esimerkiksi kristinusko on olemassa olons aikana tappanut ja tapattunut sekä tukenut murhaajia sillä seurauksella, että satoja miljoonia ihmisiä on tapettu Jumalan ja Jeesuksen Lain vastaisesti. Esimerkiksi noitavainoissa satojen vuosien ajan tappoivat omia kastettuja syyttömiä uskovaisia, pikku lapsiakin ja site osoittivat selvyydellä olevansa saatanaa jumalanaan palvelevia petoja.

Ateisteja eivät ole he, jotka kieltävät esim. kristinuskon jumalan (saatanan) vaan he jotka kieltävät (esim. teoillaan osoittaen) Jumalan ja Jeesuksen tai/ja Heidän Lain.

1Joh 3:18 Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.

1 Joh 3:9. Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta."


Väärennettyä raamattua lukevia kristinuskossa on yli 3500 lahkoa joilla on totuus hukassa:
12:30 Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan; ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.
9318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Uskonpuute on uskoa????? EIHÄN OTSIKOSSASI OLE MITÄÄN JÄRKEÄ!!!

Äänestä
  • Loppunut jutut jo kauan sitte, mutta juoksee ympäri kun päätön kana! :D

    Omalla tavalla huvittavaa.

    Äänestä

Teot ratkaisevat uskon kohteella ei mitään väliä.

Äänestä

>>Usko on ateismia>>

Ei sitä voi ihan noin yleistää, mutta osittain olet kyllä oikeassa. Joskus usko on ihan muuta kuin oikeamielisyyttä ja rehellisyyttä. Uskovia kuitenkin on monenlaisia, kuten ateistejakin.

Ateisteja on ainakin seuraavanlaisia:

1. Tietämättömät ja ymmärtämättömät ateistit, jotka aidosti uskovat, että henkiolentoja ja kuolemanjälkeistä elämää ei ole olemassa.

2. Pseudoateistit (ja pseudoskeptikot) jotka tietävät jotain henkiolentojen ja kuoleman jälkeisen elämän olemassaolosta, mutta teeskentelevät muuta. Heidän motiivinsa ja maailmankuvansa eivät siten ole rehellisellä pohjalla ja perustuvat totuuden julkituomisen sijaan, totuuden salaamiseen ja materialistisen maailmankuvan puolustamiseen.

3. Uskonnollisina esiintyvät ateistit, joiden arvomaailma perustuu epärehellisyyteen (totuuden salailuun ja peittelyyn).

Uskovia on ainakin seuraavanlaisia:

1. Tietämättömät ja ymmärtämättömät, mutta rehelliset ja hyväntahtoiset uskovat. Heidän joukossaan on fundamentalisteja ja vähemmän fundamentalistisesti ajettelevia, mutta olennaista heissä on hyväntahtoisuus ja oikeamielisyys - ja usko HYVÄÄN.

2. Enemmän uskonnollishenkisistä asioista tietävät uskovat ihmiset, jotka eivät ole voimakkaasti ja kirjaimellisesti sitoutuneet oppijärjestelmiin koska näkevät ja ymmärtävät niiden puutteet. He näkevät kuitenkin myös sen, että osa uskomuksista on tosia - ja ymmärtävät sen, että uskonnollishenkiset arvot (rehellisyys ja oikeamielisyys) ovat erittäin tärkeitä.

3.Ahdasmieliset ja itsekeskeiset uskovat ihmiset joille uskominen on vain väline jolla he pyrkivät tavoitteisiinsa. Oma "totuus" on heille tärkeintä.

Äänestä
  • sanan "ainakin" tuohon:

    "Ateisteja on ainakin seuraavanlaisia:

    1. Tietämättömät ja ymmärtämättömät ateistit, jotka aidosti uskovat, että henkiolentoja ja kuolemanjälkeistä elämää ei ole olemassa.

    2. Pseudoateistit (ja pseudoskeptikot) jotka tietävät jotain henkiolentojen ja kuoleman jälkeisen elämän olemassaolosta, mutta teeskentelevät muuta. Heidän motiivinsa ja maailmankuvansa eivät siten ole rehellisellä pohjalla ja perustuvat totuuden julkituomisen sijaan, totuuden salaamiseen ja materialistisen maailmankuvan puolustamiseen.

    3. Uskonnollisina esiintyvät ateistit, joiden arvomaailma perustuu epärehellisyyteen (totuuden salailuun ja peittelyyn)."


    Jäi nimittäin _ainakin_ neljäs kohta pois. Ykköskohdassa rinnastat tietämättömyyden ja ymmärtämättömyyden siihen, että on omaksunut ateistisen näkemyksen. Eli mielestäsi siis ymmärtäminen ja tietäminen muuttaisi pakostakin kannan päinvastaiseksi, mikä kertoo jo sinusta olennaisen: Olet tietämätön ja ymmärtämätön, ja tietenkin omasta mielestäsi oikeassa.

    Tässä vaiheessa tekisi mieleni taas huomauttaa, miten tietämätön ja ymmärtämätön olenkaan metsänpeikkojen suhteen...

    Äänestä

  • Olen tuon määritelmäsi mukaan ykkös tyypin ateisti. Kerrohan nyt mistä löytyy tietoa henkiolennoista ja kuolemanjälkeisestä elämästä? Uskoa tai jotain perustelematonta väitettä ei voida pitää tietona. Tästä olemme kaiketi yhtä mieltä. Missä sitä tietoa siis on?

    Tiedänhän minä, että vastausta ei tule. Ihmetyttää vain se, että mikä ihme saa ihmiset hokemaan näitä samoja uskonnon valheita vaikka tietävät varsin hyvin ettei mitään faktaa ole olemassa väitteiden tueksi. Uskonvaraisia asioita kun ei voi uskoa todeksi ilman uskoa. Toiset uskovat pelkkään sanaan, kun taas toiset tarvitsevat myös perusteet ennenkuin uskovat.

    Äänestä

  • AINAKIN seuraavan ateistiluokan:

    Me tavalliset ihmiset, jotka emme usko saunatonttuihin, maahisiin, horoskooppeihin, jumaliin tai mihinkään huuhaaseen. Olemme silti kunnon kansalaisia, keskimäärin parempia kuin uskovaiset. (jenkkitutkimukset vankien uskonnollisuudesta)

    Äänestä

  • Ateistit ovat ihmisiä, jotka ovat kohdanneet kuolemanpelkonsa ja oppineet käsittelemään sitä ilman uskonnon tarjoamaa psykologista kainalosauvaa. Ja, jotka sen takia ovat valmiita hyväksymään sen, ettei elämällä ole elämän lisäksi muuta tarkoitusta.

    Uskovaiset puolestaan eivät puolestaan kykene käsittelemään kuolemanpelkoaan. Uskovaisuudessa manifestoituvatkin persoonallisuushäiriön tunnusmerkit esim. narsismi (ikuinen minä) ja kognitiivinen dissonanssi (Jumalan olemassa olo), sekä usein myös psykiatristen sairauksien oireet (hallusinaatiot). Tosin joukossa on ilmeisesti myös laiskoja ja tyhmiä yksilöitä joihin vetoaa uskonnon tarjoama yksinkertainen mahdollisuus selittää Jumalalla asiat jotka menevät heiltä ns. yli hilseen.

    Edellä mainituista syistä ateistit kokevat uskovaiset monesti vaivalloisiksi ja rasittaviksi infantiileiksi inttäjiksi, joiden olemassa olon ainut tarkoitus näyttää olevan ateistin elämänlaadun laskeminen.

    Äänestä

  • Etkö sinäkään tajua, että he jotka uskovat Jumalan ja Jeesuksen Lain lainrikkojan jumalaan uskovat saatanaan jumalanaan?

    Ja niin uskessaan keltävät Jumalan ja Jeesksen sekä Heidä Lain ja todistavat itse itsensä ateisteiksi!

    Ellet tajua tätä niin tutki raamattua. Jos et raamatun UT:stä löydä Jumalan tai/ja Jeesuksen kristiuskolle,lutejrilaisuudelle jne antamaa lupaa tappaa ja tapattaa omia SYYTTÖMIÄ uskovaisia, pikku lapsiakin noitarovioilla niin tunnet uskovaisten herraksi herra saatanan jota jumalana palvelevat ja ovat ateisteja Jumalan ja Jeesuksen kieltäjiä saatanaa palvelevina!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ymmärtäkää kirjoitti:

Usko on ateismia. Usko kieltää käytännössä Jumalan ja Jeesuksen Lain valkeuden enkelinä esiintyen. Esimerkiksi kristinusko on olemassa olons aikana tappanut ja tapattunut sekä tukenut murhaajia sillä seurauksella, että satoja miljoonia ihmisiä on tapettu Jumalan ja Jeesuksen Lain vastaisesti. Esimerkiksi noitavainoissa satojen vuosien ajan tappoivat omia kastettuja syyttömiä uskovaisia, pikku lapsiakin ja site osoittivat selvyydellä olevansa saatanaa jumalanaan palvelevia petoja.

Ateisteja eivät ole he, jotka kieltävät esim. kristinuskon jumalan (saatanan) vaan he jotka kieltävät (esim. teoillaan osoittaen) Jumalan ja Jeesuksen tai/ja Heidän Lain.

1Joh 3:18 Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.

1 Joh 3:9. Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta."


Väärennettyä raamattua lukevia kristinuskossa on yli 3500 lahkoa joilla on totuus hukassa:
12:30 Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan; ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu