Kuilun pohjalla on vielä tilaa

rautanyrkki

Perussuomalaisten kannatus on jatkuvassa nousukiidossa mutta minua sekä huvittaa että harmittaa samaan aikaan se, miksi näin on.

Kun kyyti on kylmää ja monoa kolisee perseeseen, on selvää että entiset, iloiset ja onnelliset keskustan ja kokoomuksen kannattajat nyt löytävät uuden suosikin itselleen.

Se vain että valinta pohjautuu hätään. Nyt alkavat kelpaamaan ne persut joita ennen halveksittiin ja kahvitauolla naureskeltiin entisten työkavereiden kanssa.

Nyt kelpaisi kyllä teräsmiehen viittaan pukeutunut Timo Soini ja kumppanit jotka pelastaisivat entisen työntekijän mutta nykyisen köyhyysloukkulaisen.

Ikävä tuottaa pettymys mutta.. ei se näin mene!

Olisitte kannattaneet persuja jo aiemmin, vielä silloin kun teilläkin oli asiat hyvin. Tuolloin olisi saatu perussuomalaisille jalansijaa niin paljon enemmän että puolueen mahdollisuudet vaikuttaa, olisivat tänä päivänä nykyistä huomattavasti paremmat.

Mutta kun ei, niin sitten ei. Nyt maksamme kaikki hintaa entisten hyvinvoivien keskiluokkaisten lyhytnäköisestä äänestyskäyttäytymisestä, ja tuota hintaa maksetaan vielä pitkään ja hartaasti.

Tähän on nyt sitten tultu ja tästä mennään vielä pitkän matkaa alaspäin joten tervetuloa tänne kuilun pohjalle, josta minäkin näitä tuntojani puran. =)

3

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaikka pressut

      saisivat nyt äänivyöryn, he eivät voi pelastaa kansaa. Jyrki on ottanut lainaa niin vitusti maalle, ettei siitä ole jakaa kuin leikkauksia kansalle. Jotain hyvääkin on, laina otettiin porvareiden hyväksi, mutta ei se auta köyhyydessä heitäkään. FANTASTISTA. Paskapuoli on se, että tulonsiirto rikkaille otettiin sinulta ja minulta.

      • rautanyrkki

        Osuit (arkun)naulan kantaan! =)


    • hassu

      Pitkäjänteisyytta peliin, niin se pottikin kasvaa ja jalostuu.
      Itse en ole kaikilta osin samoilla linjoilla perssujen kanssa, mutta vaihtoehdon puutteessa saa kelvata.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4572
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3393
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2380
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      39
      1418
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1343
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1196
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      978
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe