Nokia jäi kiinni - ennen lex-nokian voimaantuloa - tapahtuneesta patenttivarkaudesta!
SIC!
Nokia putosi omaan
1
65
Vastaukset
- Leipä suusta
"Nokian alihankkijolta loppuivat työt
Nokia on lopettanut alihankkijoiden käytön puhelimiensa valmistuksessa. Alihankkijat huudetaan takaisin apuun, jos kysyntä kääntyy nousuun.
Matkapuhelinjätti Nokia ei enää osta puhelinten valmistusta alihankintana. Asiasta kertoo torstain Helsingin Sanomat. Lehdessä Nokia kertoo käyttävänsä alihankintaa vain suhdannehuippujen tasaamiseen.
Linjaus merkitsee myös sitä, että Nokian omissa tehtaissa riittää töitä, mikäli markkinatilanne ei heikkenen entisestään. Myynti on laskenut, ja muun muassa Salon-tehdas lomautetaan viideksi viikoksi tänä vuonna.
Nokialla on matkapuhelintehtaita on muun muassa Meksikossa, Brasiliassa, Intiassa ja Kiinassa. Euroopan-tehtaat ovat Suomessa, Tsekissä, Unkarissa ja Romaniassa.
Nokia on ostanut alihankintana lähinnä piirilevyjä. Suurten komponenttien ja mekaanisten osien käsittelyn Nokia on pitänyt itsellään, Helsingin Sanomat kertoo".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874028Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242891No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750