Uutiset näyttävät kertovan, että Matti Vanhanen (kesk) vaati siirtämään korotuksia tai jopa unohtamaan,
Kuntatyöntekijät eivät hyväksy, että heidät pannaan maksamaan oikeistohallituksen virheet, Kertoo vain siitä, että veronkevennysket olivat suuria virheitä
Kunnissa ei olisi mitään ongelmia, jos oikeistohallitus olisi kerännyt veroja kuten oli tehty ja siirtänyt rahaa kuntatalouteen tukemaan niiden edellytyksiä työllistää.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hallitus, eduskunta ja eduskunnan virkailijat ovat juuri nostattaneet itselleen 450€/kk ja joillekin lisää syksyllä.
Missä oli palkkamaltti?
Hyvä esimerkki työläisille joiden pitäisi pysyä korkeintaan nollalinjalla!!!!!!
Näyttää ihan siltä että koko hallintomme on aika ahnasta.
Vanhasen suusta tulee näitä syvällisiä ajatemia solkenaan. Taisi pää paleltua hiihtoreissulla. Oman väen palkkoja nostetaan eduskunnassa ja tietysti omia kulukorvauksia ja kahvirahoja. Alempiarvoisille työläissäädylle riittää ruokajonosta saatu armolahja (päiväysvanhanenkin käy) Luulisi että niinkin korkealta näkee muutakin kun oman napansa mutta kun ei näe. Katainen miettii hiljaa mitenkä saisi enemmän "asumislisää" veronmaksajilta eikä ehdi osallistumaan keskusteluun.