USA:n terveydenhuolto

järjestelmä.

Väestön vanhetessa ja sosiaaliturvaan ym. tukeutuvien määrän kasvaessa (kiitos mm. Astrid Thorsin) ja siihen verorahoillaan panostavien määrän laskiessa sosiaaliuudistuksia on pakko tehdä.

Joten, miten olisi Yhdysvaltain terveydenhuoltojärjestelmä? Tämä Euroopassa haukuttu järjestelmä ei pienen tarkastelun jälkeen olekaan niin paha mitä on propagoitu.

Päästäkseen ilmaiseksi hoitoon tulee jokaisella olla vakuutus (maksaa n. 50-100 dollaria kuukaudessa) jonka tietyissä osavaltioissa maksaa työnantaja. Olin yllättynyt että tuo vakuutus on noinkin edullinen sillä kaikki ovat kertoneet miten sairaalloisen kalliita vakuutukset ovat ja miten vain rikkailla on varaa niihin yms.

Ihminen pääsee lääkäriin myös ilman vakuutusta mutta joutuu tällöin maksamaan laskut itse. Luonnollisesti hoitomaksut ovat siten kovia, mutta niitä pystyy maksamaan haluamassaan tahdissa, jopa kymmenen dollarin kuukausivauhtia.

Pidän järjestelmää huomattavasti Suomen järjestelmää parempana sillä täällä on ilmaisen terveydenhuollon puitteissa mahdotonta saada hyvää hoitoa. (Taas tuli se todettua sairastuttua vakavasti jokinen aikaa sitten..) Koko ilmainen terveydenhuoltojärjestelmä on pelkkä huono vitsi, jonka johdosta ihmisiä menettää henkensä. Yhdysvalloissa vakuutuksen omistavat todella saavat hyvän hoitonsa.



Ja ennenkuin kukaan alkaa aukomaan päätään köyhien polkemisesta niin sanottakoon että olen itse elänyt pahimmillaan 700 euron kuukausituloilla nostamatta mitään tukia ja kyennyt vielä säästämäänkin. Se on kuule ihan ihmisestä kiinni pistääkö ne rahansa johonkin järkevään vai kaljaan ja vaatteisiin.

5

134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niitä

      Tyypillisiä tietämättömiä tyhmiä porvareita.

    • Kysyn vaan

      50-100 $/kk ?
      Se on 100-300 $/kk ja kokonaan itse maksettu vakuutus on n.500$/kk
      Ilmaista terveydenhoitoa ei ole Suomessakaan. Sen mitä julkisesta terveydenhuollosta on jäjjellä sen maksaa yhteiskunta verojen kautta eikä siittä pääse hyötymään muut kuin terveydenhoidon henkilökunta palkkojensa muodossa.
      USA:ssa sitä vastoin terveydenhoito on kokonaan raakaa bisnestä.

      • terveyskeskuksessa

        käynti maksaa 11 euroa / kerta. Reseptilääkkeiden korvattavuus on Euroopan huonoimpia. Hammashoito maksaa toisin kuin monissa EU-maissa.


      • 47 miljoonaa
        terveyskeskuksessa kirjoitti:

        käynti maksaa 11 euroa / kerta. Reseptilääkkeiden korvattavuus on Euroopan huonoimpia. Hammashoito maksaa toisin kuin monissa EU-maissa.

        ihmistä on ilman sairausvakuutusta.


    • hoitoon....

      ...pääsee ja jos valikoima ei ole riittävä voi mennä johonkin muuhun maahan hoitoon.... tämähän on vain valinnan varan rikkautta...

      USA:ssa on miljoonia slummeissa asuvia... pahimmillaan on ainoa uratie on rikollisiikat, väestöstä maan lukuarvoon nähden eniten vankeja. Vakavia rikoksia ei aina tutkita riittävän hyvin – jopa ennakko asenteet voivat vaikuttaa tutkimukseen. Alkoholisti on tosi pahassa maineessa jenkeissä ja yleensä juopuminen. 1920-luvulla USA oli Eugeniikan kärkimaita ja räikeän rasistinen. Siellä steriloitiin ihmisiä mielivaltaisesti, enemmän kuin missään muualla. Myös alkoholistiksi leimaantuneet. Ei ollut natsien idea, päinvastoin he matkivat jenkkejä vaikkakaan eivät niin intohimoisesti noudattaneet sterilointi oppeja. Holokaustit ja muihin vaikutti se, että maa oli suursodassa ja voitto oli taittumassa tappioon – pommittihan toisaalta britit ja jenkit tarkoituksella Saksan kaupunkeja tarkoituksena tappaa mahdollisimman paljon siviiliväestöä, joka kuoltuaan ei voisi osallistua Saksan varusteluun. ”Koska emme voi tuhota riittävästi Saksan varustelu teollisuutta, meidän tulee tuhota ensisijaisesti siviilejä, etteivät he voi mennä tehtaisiinsa töihin”. Näin kun perustellaan moni Saksankin ratkaisu voidaan saada näyttämään hyväksyttävältä. Jenkit nähdään sodan kautta Vapauden ja Demokratian maana, mutta ei se 1945 ihan sitä ollut mitä mainostivat. Aikansa meininki myös siellä, ovat vain kovia kehumaan historiaansa. 1960-luvulla 20 vuotta sodan jälkeenkin vielä räikeän rasistinen ja eugeniikasta monet maat alkoivat luopumaan vasta niin myöhään kuin 1960-luvulla. Sen aikaiset radio-ohjelmatkin Suomessa, kun kuuntelee nykykorvalla Afrikkalaisia nimitellään niin rumasti, etteivät edes tämän päivän rasistit suustaan sellaista yleensä päästä.
      Olen tullut ylipäätään Toisesta Maailman sodasta puheen olivat, että kaikki suuret osallistujat olivat pahoja.

      mm. On valehdeltu, että 2 atomipommia pudotettiin Japaniin siksi, että saataisiin maa antautumaan ja näin säästettäisiin omien sotilaiden henkiä - tosiasiallisesti Japani yritti antautua Yhdysvaloille koko kesän 1945 ennen elokuun ydinpommeja.

      Toisen maailman sodan historia on vasta puolittain kirjoitettu.

      Toisaalta Holkausti ei ollut niin suuri vaino, kuin Stalinin vainot, joissa kuoli 1929-53 välisenä aikana arviolta 46 miljoonaa ihmistä. Yhdysvaltojen tuki Stalinia salaisesti 1930-1941 ja tietysti julkisesti 1941-1945. Länellä on luurankoja kaapissa, sellaisiakin, joita emme edes hoksaa epäillä sen sijaan esim. Saksan luurangot kaapeistaan pakotettiin julkisuuteen vuodesta 1945, mahdollisesti tulevaisuudessa on paljastuksia vaikka ei kaikki selviä, koskaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4028
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2891
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      844
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe