Maakuntien Suomen yksi kärki jää Tokmannin toimitusjohtajan tehtävistä pois ja ryhtyy yksinhuoltajaisäksi. Naurussa pitelemistä.
Näin iltalehti:
- Olen johtanut Tokmannia sen perustamisesta alkaen nyt jo 20 vuotta, samalla kun jo alun perin CapManin kanssa sovittu neljän vuoden jakso on tullut nyt täyteen. Rakkaan vaimoni ja lasteni äidin poismeno runsas vuosi sitten pysäytti minut oman elämän sisällön suureen arvokeskusteluun. Yksinhuoltajaisän tulee ottaa myös perheensä huomioon, Kakkonen sanoo tiedotteessaan.
Kakkonen unohtaa vain sen tosiseikan, että monella yksinhuoltaisillä ei ole mahdollisuuksia ryhtyä päätoimiseksi yksinhuoltajaisiksi. Talous ei anna siihen mahdollisuuksia. Kakkoselle ei talous tuota ongelmia niin kauan kuin suomalaiset erehtyvät ostamaan roskatavaraa hänen ketjunsa liikkeistä.
Kakkonen kertookin oman pelastussuunnitelmansa tässä hädänalaisessa tilanteessaan:
Kakkonen itse keskittyy perhe-elämän lisäksi konsernin hallitustyöskentelyyn.
Ei huolta ei murhetta toimeentulosta. Ja nyt jää sitten hänen palkkansa toimitusjohtajan tehtävistä jaettavaksi Kokoomuspuolueen ja Keskustan vaalityöhön. Sievoinen summa varmasti muun ohella.
On siinä meillä oikeistoporho. Hävettää sen puheet tänä aikana.
Yllätys uutinen tänään?
Tarkkaaja
3
161
Vastaukset
- Tarkkaaja
kun Kokoomus ja Keskusta ajoi lävitse veroalensa. Paljon väheni. Sillä rahalla kymmenen isiä voisi jäädä varmaan yksinhuoltajaksi.
Kokoomus ja Keskusta palkitsi toimitusjohtaja Kakkosta runsaskätisesti sen johdosta, että saivat vaalirahoitusta. Semmoisia nämä porvarit ovat läpeensä valheellisia. - 6 KERTAISENA
TAKAISIN JONKA TÄMÄ PORVARI ON LAITTANUT VAALIRAHOITUKSEEN...ETTÄ SITÄ RATAA OIKEISTOPORVARIT KÄÄNTÄÄ VERORAHOJA...
- mieleen että
onko hänellä pieniä lapsia tuskin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874028Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242891No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750