Koska niin monien ihmisten kautta olen kuullut ja itse nähneenä voin todistaa että ilmiöt helluntailiikkeessä eivät ole vain tärinää ja vapinaa tai hurjaa jalkojen ravistelua.
Helluntailiikkeestä olen kuullut paljonkin kauhistusta ja olen itsekin siitä erään todistajan kautta kuullut kuinka hän on rehellisesti kertonut että heidän kokouksissaan on esiintynyt alastomuutta ja heidän keskuudessaan on tapahtunut myös synnillistä haureutta.On esiintuotu homoseksualistista toimintaa on aviorikoksia ja runsaasti petoksia, murhiakin.
Kysyisinkin että kuinka syvään upotettu uudestisyntynyt ja uskonsa nimeen vannovat voivat syyllistyä moiseen sikamaisuuteen ja vielä peittelevät jälkiänsä.
Voitteko rehellisesti kertoa kokouksissanne tapahtuvista ilmiöistä, oletteko varmoja ilmiöiden alkuperästä siitäkin huolimatta että alastomuus on tapahtunut heidän raamattunsa nimessä?
Oletko nähnyt jotain erikoista, kuullut kaveriltasi tai kuunnellut ilmeisiä pseudokieliä?
Onko uskonveli tärissyt vieressäsi tai vavissut ikäänkuin horkkataudin alaisena?
Entä uskonsisar?
Kaadetaanko hänet useinkin?
Onko hän nurinmenevää lajia (joka ei lähde paastolla eikä paasaamalla) ja en tarkoita nuoruuden ajan pitkälleen menoa enkä rähmällään oloa vaan siitä mitä kokouksen aikana tapahtuu ilmapiirin ollessa erittäin sähköinen.
Haluaisin rehellisten helluntailaisten kertovan näkemästään ja kokemastaan hengen alueilla tapahtuneista ilmiöistä.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Ettei mitään todellista uudestisyntymistä ole vaan se on oppi jota syötetään herkkkäuskoisille.
he opettavat uskoa ja uudestisyntymistä kun on kirottu luterilaiset opit ja vastaan otettu yleisön edessä tunnustettu helluntailahkon opit.
Ja todistukseksi vaon sanoa että kun näin on käynyt niin petetty luterilainen on saanut riivaajat tykönsä kätten päällepanemisien kautta.
Tätä pelkää.
olemassa riivaaja henkiä?
"Ja todistukseksi vaon sanoa että kun näin on käynyt niin petetty luterilainen on saanut riivaajat tykönsä kätten päällepanemisien kautta.
Tätä pelkää"
oletko itse käynyt koskaan hellarien kokouksessa? Vai lateletko kuulopuheittesi saldoa tänne? Ota asioista selvää! Tiedät enemmän ja luulet vähemmän! Tämä pätee myös hellareitten väittämiin asioista, joitten todenperäisyyttä ei olla edes tarkistettu, vain mutu tuntumalla ja kuulopuheilla kerrottu!
Saat toki sitä epäillä.
Nulkki siinä turpaansa availee ja kokemuksesta suu puhuu ja jotkut helluntailaiset sentään kertovat, tosin pelosta vavisten.
Kotona olen kuullut asiasta tietoisilta(niitä pimppijuttuja)
Kyllä meillä on sukuselvitys meneillään, josta selviää geeniperimät sun muut. eikä vain isäni suhteen vaan aina 1500-luvulle saakka! Joten turha koettaa esittää tuollaista puppua ja väärää väittämää!
Kirjoit jo alussa niin pehmeitä, että en jaksanut lukea kaikkia, mutta tiedoksi sinulle, että noutaja tulee sinullekin eräänä päivä ja olet tosi heikolla jos et ole Jeesuksen ja uskovien puolella.
osa 1.
http://www.youtube.com/watch?v=C9pUHWy6gY8&feature=related
osa 2.
http://www.youtube.com/watch?v=JXx8zDd16-8&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=b-g2MkK_MaU&feature=related
Perustelu olla jonkin uskonlahkon-sten puolella?
Istua heidän välissä vai?
Tai Jeesuksen puolella?
Pelastaako se olla Jeesuksen puolella?
Ajattele jos voit ja kirjoita harkiten.
Pehmoista on kommenttisi, valitan.