Olen Raamattua lukenut ja myös perehtynyt tieteen saavutuksiin.
Raamatussa ei ole missään kohtaa tyhjentävästi tuotu esille, että maapallo olisi 6000 vuotta vanha. Sitä asiaa ei mitenkään enempää vanha-, kuin uusitestamenttikaan ilmoita. Sukuluettelot eivät sellaista totea.
Ihmettelen mistä ihmeestä moinen väite ja uskomus on lähtöisin.
Tiede on upea asia ja mitä enemmän tiede todistaa maailmankaikkeuden monimutkaisuudesta, evoluutiosta ja elämästä, sitä suurempi usko minulla on ihmeellistä Jumalaa, kaiken elämän antajaa kohtaan. Tieteen saavutukset ovat vahvistaneet uskoani Jumalan olemassaolosta.
Sitä hieman ihmettelen, miksi tiede olisi Raamattua vastaan tai Raamattu poissulkisi tieteen saavutukset. Kummallista vastakkainasettelua. Tiedehän on se väline joka tutkii jo olemassaolevaa asiaa. Ei suinkaan pyri tekemään tyhjäksi, vaan selvittää ja tutkii asioita, jotka ovat vielä selvittämättä.
USKONTO JA TIEDE
5
146
Vastaukset
- hirvas
6000 vuotta voidaan soveltaa vain ihmisen osalta. Itse maapallohan on voinut olla miljardeja vuosia.
Mutta kun tiede todistaa ihmisenkin eläneen maapallolla kymmeniä tuhansia vuosia, niin miten Raamatun kertomuksiin ja sen ajanlaskuun uskovat voivat väittää, että ihminen on ollut maapallolla vasta hieman yli 6000 vuotta.
Sinällään mielenkiintoinen asia pohdiskella.- Usko on tiedon loppu
"mielenkiintoista pohdiskella" kaikkea Raamatussa lukevaa, koska Raamatun kirjoittajilla ei ole ollut mitään tietolähdettä, joka olisi vielä tänään käyttökelpoinen.
Tässä pari esimerkkiä "Raamatusta tietolähteenä":
Mitä ovat fossiilit ?
- Ennen kristinuskoa 580-485 eaa: Kreikkalainen filosofi Knesofanes tiesi mistä oli kysymys, kun hän sanoi, että fossiilit ovat muinaisten eliöiden jäänteitä.
- 1556: Ranskalainen lääkäri Francois Lafrere: Fossiilit ovat epäorgaanisia kappaleita, jotka ovat syntyneet kivilajeista mahdollisesti paholaisen vaikutuksesta.
- 1725: Saksalaisen lääkärin mielestä, fossiilit ovat Jumalan luomistyön harjoituskappaleita.
- 1765: Brittiläinen luonnontutkija ja pappi Henry Sutton: fossiilit ovat vedenpaisumuksessa hukkuneiden eläinten ja kasvien jäänteitä.
Missä sielu sijaitsee?
- noin 310 eaa.: Kreikkalainen filosofi Aristoles lausui: ”Aivoilla ei ole kovin suurta merkitystä. Sielu sijaitsee sydämessä, joka ohjaa elimistöä.
- 23-79 : Roomalainen oppinut Plinius vanhempi ei ollut aivan varma sielun sijaintipaikasta, mutta hän arveli, että vainajan sielu elää rukouksissa.
- 1752: Alankomaalainen lääketieteen oppikirja kertoo, että maksa on ihmisen tärkein, koska se on sielun koti.
- 1857: Englantilainen piispa Samuel Wilberforce uskoi , että sielun luonnollisin paikka on aivoissa.
Minkä kokoinen Maa on?
- 250 eaa.: Kreikkalainen oppinut Erastosthenes laski tarkkojen astemittausten avulla ensimmäisenä maapallon ympärysmitaksi 48 0000 kilometriä.
- Noin 150 jaa. : Kreikkalainen tähtitieteilijä Ptolemaios uskoi maan olevan pallo. Hän arvioi Maan ympärysmitaksi noin 30 000 kilometriä.
- 1100-luvulla: Keskiajalla oli unohdettu, että Maa oli pyöreä. Uskottiin, että Maa on litteä kiekko, jonka keskuksena oli Jerusalem. Reuna-alueilla asuivat paholainen ja muut sielunviholliset.
- paljon lukeva
N. 1530: Saksalainen Philipp Melanchthon oli varma, että Maa luotiin vuonna 3963 eaa. Hän uskoi, että Maa on olemassa vain, koska Jumala niin haluaa ja niin kauan kuin Jumala haluaa.
Irlantilainen arkkipiispa James Ussher (1581-1656) selvitti Raamatun perusteella, että Maa luotiin 22. lokakuuta 4004 eaa. kello 18.00. Koska luonnossa kaikki on symmetristä Maa tuhoutuisi Ussherin mielestä vuonna 4004 jaa.- Vähän lukeva
keksi raamatun ja mielikuvitus yrittää selvittää sitä.
- olla...
...selityksesi siihen, että Raamatullinen luomisjärjestys ja tieteellinen käsitys siitä missä järjestyksessä asiat tapahtuivat, ts. kuinka maailmankaikkeus syntyi ovat kovin toisistaan poikkeavat?
Niin poikkeavat, että kyse ei ole mistään pikkuseikoista vaan perustavanlaatuisista ristiriidoista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17913494
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585483Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454920Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493709Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402843Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282042Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1191783Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3721697Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371515