Jes:66 23-24

Tässä todistus ikuisesta piinasta.
13261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

kuvasi mahdollista tulevaisuutta muinaisessa Palestiinassa.

Äänestä
  • Sama kivi joka kristinopissa on kulmakivi - Jumalan
    lihaan tuleminen - näyttää adventtiopissa olevan
    kulmakivi, mutta toisella tavalla.

    Jos Israel olisi kansana ottanut vastaan Jeesuksen,
    (Jes. 53.), niin muutkin ennustukset olisivat
    ehdoitta täyttyneet.

    Mutta eihän ollut edes mahdollsita, että Israel
    koko kansana olisi ottanut Jeesuksen vastaan.
    Sillä Jumala näki että on liian vähäistä kuolla
    vain Israelin edestä - koko ihmiskunnan pelastus
    oli tavoitteena.

    Jes. 49:6
    hän sanoo: Liian vähäistä on sinulle, joka olet
    minun palvelijani, kohottaa ennalleen Jaakobin
    sukukunnat ja tuoda takaisin Israelin säilyneet:
    minä panen sinut pakanain valkeudeksi, että
    minulta tulisi pelastus maan ääriin asti.

    Kiitos Jumalalle, että hän paadutti pakanain
    aikakaudeksi Israelin, jotta sinä aikana minulle
    tarjottaisiin pelastusta.
    En tahdo, veljet, pitää teitää tietämättöminä
    Jumalan hyvästä tahdosta meitä pakanoita kohtaan.

    Room. 11:25
    Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman
    viisautenne varassa-pitää teitä tietämättöminä
    tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi
    kohdannut paatumus-hamaan siihen asti, kunnes
    pakanain täysi luku on sisälle tullut,

    Jos jostakin ehdollisuudesta voidaan puhua, niin
    siitä, että jos koko Israel olisi ottanut vastaan
    Messiaan silloin alussa - niin ehkä me pakanat
    olisimme jääneet vaille armotarjontaa.

    Äänestä


  • 12 Ja tämä on oleva vitsaus, jolla Herra rankaisee
    niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan:
    hän mädättää siltä kansalta lihan, kun se vielä
    seisoo jaloillaan, sen silmät mätänevät
    kuopissansa, ja sen kieli mätänee sen suussa.
    13 Sinä päivänä on tuleva Herralta suuri hämminki
    heidän sekaansa, niin että he käyvät kiinni toinen
    toisensa käteen ja toisen käsi kohoaa toisen kättä
    vastaan.

    Eilen, tänään vai huomenna?

    Äänestä

  • koska se oli sidottu liittoon.

    Äänestä

  • paikasta Palestiinassa. Sun vänkäykset kyllä tunnetaan enkä niistä välitä pätkän vertaa.

    Äänestä

  • onkin yht´äkkiä kiinnostunut madoista, kun jumalattomat olivatkin " kuolleina ruumiina"

    Jos uudessa maassa istutetaan viinitarhoja ja syödään kättemme töitä, eli jokaisella on viljelyksiä...niin tottakait vihannes ja hedelmä pelloilla on edelleen matoja!!
    " eivät heidän matonsa kuole" ...ja tuli ei sammu, koska, tuli, kuten Jumalakin on ikuisia

    " Ja tulivirta vuoti, se kävi ulos hänestä; tuhannen tuhatta palveli häntä, ja kymmenen tuhatta kertaa kymmenen tuhatta seisoi hänen edessänsä...Daniel 7: 10

    Äänestä

Jes. 66.
23 Ja aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina
tulee koko ihmissuku, ja kaikki kumartuvat minun
eteeni, sanoo Herra. [Sak. 14:16]
24 Ja kun he lähtevät ulos, he näkevät niiden
ruumiit, jotka ovat minusta luopuneet. Mato, joka
niitä kalvaa, ei kuole, liekki, joka niitä nuolee,
ei sammu.
[Dan. 12:2; Judit 16:17; Mark. 9:48]

Dan. 12:2
Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset
ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen
kauhuun. [2. Makk. 7:9; Matt. 25:46]

Jaak. 2.

12 Vapauden lain mukaan teidät tuomitaan; pitäkää
se mielessänne, mitä puhutte tai teettekin. [Jaak. 1:25]
13 Joka ei toista armahda, saa itse armottoman
tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta
riemuvoiton. [Matt. 5:7 ]

Nyt vaan sitten armahtamaan ja maksimoimaan
voittoa hengellisellä alueella!

Äänestä
  • ketään armahtaa, jos varas ei tuo tekojaan julki, eikä pyydä anteeksi??

    Uskomatonta uskonelämää!

    Äänestä

Raamattua tutkittaessa on huomioitava mitä koko Raamatussa samasta asiasta opetetaan.

Ei yhdellä jakeella kumota koko Raamatun muuta opetusta tulkiten yhtä jaetta erikseen ja irrallaan.

Raamattua tutkittaessa on huomioitava usein sen ajan tapakulttuuri, alkukieli, historia ja jakeen asiayhteys mitä ympärillä sanotaan eli mihin asiayhteyteen se kuuluu.

Saamme vastauksen antamiisi jakeisiin kun tutkimme asiaa alkukielen merkityksessä ja historian ja tapakulttuurin merkityksessä:

- Olen jo edellä kertonut kreikan "aioonios" merkityksen, että meillä ei ole tuolle sanalle suomenkielen vastinetta joka tarkoittaisi ikää ja aikakautta.

Sitten historian ja tapakulttuurin merkitys:
- Gehenna oli Jerusalemin kaatopaikka jossa poltettiin myös rikollisten ruumiita.
Jeesus käytti vertauksessaan jumalattomien kohtalosta kaatopaikkaa, jonka tuli ei sammunut eikä mato kuollut eli ei toivoakaan että tulen ja matojen työ olisi keskeytynyt.
Madot söivät ja tuli poltti loppuun asti, ja kaatopaikalla paloi tuli aina. Ruumiit kuitenkin paloivat loppuun ja katosivat.

Siis avain asian ymmärtämiseen:
- Jes 66:24 >>>>>>>>>> Tuo oli profetia Jeesuksen vertauksesta.
Lue profeetta Malakian sanat samasta asiasta:
Mal 3:19>>>>>>>> "heistä ei jää juurta eikä vartta."

Tuossa tulessa on siis se juju että ei ole toivoa että madot kuolisivat ja tuli sammuisi, eli kun sinne joutuu että matojen ja tulen työ keskeytyisi, ei sammu eikä mato kuole.
Ihminen kyllä kuolee tulessa ja madoissa lopullisesti, kuten Raamattu aivan selvästi opettaa; Ilm 20:14, 21:8, Room 6:23.

Sitten kun menet vielä sanakirjojen kanssa kääntäen oikein tuon "tulen" joka kohdassa on kakku kasassa.

Lue mitä olen edellä kirjoittanut asiasta.

Siunausta
jari laurila

Äänestä
  • En minä vastaile tuollaisiin mitä 2 kpl viimeisiä viestejäsi ovat.

    Jumalan siunausta
    jari laurila

    Äänestä

  • Ikävä kyllä en vaihda sitä minkä olen Raamatusta oppinut, enkä välitä mistä kirkosta se olisi.

    Turha vaiva. Olen kirjani ja kanteni lukenut hyvin jo joskus.

    Siunausta
    jari laurila

    Äänestä

  • " Sinä olet väsyttänyt itsesi paljolla neuvottelullasi....." Katso, he ovat kuin kuivat korret: tuli polttaa heidät;
    he eivät pelasta henkeään liekin vallasta ( joten kuolleita ruumiita on kaikkialla)...Se ei ole hiillos heidän lämmitelläkseen
    eikä valkea, jonka ääressä istutaan" Jes 47: 13, 14

    Mutta hailao se poruikoineen siellä seuraa pitää ja paistaa soija nakkoa...vai makkarako se sun tikun nenässä onkin?

    Onko grilli makkara Ukko_Pekka,--vai suomilenkkiä?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Lauri.. kirjoitti:

Tässä todistus ikuisesta piinasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu