"Koulu ei kelpaa kirkon naapuriksi
Tavallisena arkipäivänä Kreivilän koulun piha on yhtä hiljainen kuin kirkkomaa. Kun välituntikello pärähtää, pihaan tulee eloa. Lapset säntäävät lumiselle pihamaalle ja alkavat potkia palloa. He tuottavat myös ääntä: puheensorinaa, iloista naurua ja riemukkaita kiljahduksia, kun pallo päätyy maaliin.
Nämä äänet eivät Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kirkkoneuvoston mielestä sovi kirkon läheisyyteen. Kirkkoneuvosto on jättänyt Turun kaupungin ympäristö- ja kaavoitusvirastolle mielipiteen, jonka mukaan ”kaupungin tulisi ensisijaisesti pyrkiä suunnittelemaan uusi koulu muille hallinnassaan oleville alueille kuin Paattisten kirkon läheisyyteen”.
– On ajateltu, että kun hautausmaalla on toimitus menossa, lasten äänet eivät oikein ole sopivia, Paattisten seurakunnan kirkkoherra Jukka Järvensivu selittää. Hän korostaa, ettei seurakuntaneuvosto ole ollut asiassa täysin samaa mieltä.
- Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, ettei kirkko ja koulu saisi olla aivan lähekkäin. Jos kaupunki aikoo rakentaa uuden Paattisten koulun kirkon vastapäiselle tontille, koulurakennus pitäisi rakentaa tontin toiseen päähän, mahdollisimman kauas kirkosta."
http://www.turkulainen.fi/Uutiset/Paivan-puheenaihe/Koulu-ei-kelpaa-kirkon-naapuriksi
Miten mahtaa olla muualla? Häiritsevätkö lapset muualla Suomessa kirkkoa noin paljon, että vaaditaan koulurakennusta mahdollisimman kauas kirkosta?

Vastaukset 7
Vanhimmat
"Viekää lapset pois, estäkää heitä tulemasta minun luokseni. Heidän kaltaisensa pitävät liikaa meteliä päästäkseen taivaan valtakuntaan."
siltä tuntuu, että ainakin Paattisilla on tulkittu jessen sanomaa ihan uudella tavalla.
älä saata minua kiusaukseen
Itse en kelpuuttaisi kirkkoa koulun läheisyyteen. Ties vaikka pervopapit vainoaa viattomia pikkulapsia lähistöllä.
Tosaalta ymmärrän että hautajauiset halutaan pitää rauhassa, siinä ei ole mitään ihmeellistä.
pikkupaikkakunta, entinen kunta, nyttemmin liitetty Turkuun. Ihan siis maaseutua. Kirkko vaatii koulua rakennettavaksi mahdollisimman kauas kirkosta. Paljonko mahtaa olla hautauksia vuosittain? Ne yleensä hoidetaan viikonloppuisin.
JA kirkko ON yleensä keskellä kylää, keskellä asutusta. Monet hautausmaat ovat myös vilkasliikenteisten teiden varsilla.
Tämä taustatieto auttaa suhteuttamaan asiaa. Vaikka kyllä kait ne vilkkaammillakin paikkakunnilla on pääosin viikonloppuisin nykyään hautajaiset?
Siis tuo mahdollinen häiriö sattuisi ainakin hyvin harvoin. Toisaalta elämän äänet taustalla eivät varmaankaan kaikkia häiritsisi. Ellei sitten oppilaiden pelätä alkavan kivittämään hautajaisväkeä? Laissahan taitaa olla joku maininta hautarauhasta?
Toisaalta kun aloite tulee nimenomaan seurakunnan eikä koululaitoiksen puolelta, siinä ei ehkä ole mukana sitä pelkoa, että piltit pienoiset alkaisivat ajatella Jumalaa hautajaisia nähdessään?
vaan herkesi heti kommentoimaan sivukommentin kommenttia perustaen koko aivopierunsa sille.
Etkö sä tuttis lue edes lehtiä? Eikö siellä järvenpäässä ilmesty edes ilmaisjakeluja tai vaikka netistä vähän jotain lukisit ymmärtääksesi mistä on kyse?
Vai et uskalla, romahtaako uskosi maapallon 6000 vuoden ikään?