Paluu tulevaisuuteen 1 on aika hyvä elokuva.
Vastaukset 8
- 2010..
Muistaakseni kakkos osassa ne olivat 2010 -luvulla? Autot lentelivät ilmassa ja hologrammit loistivat katukuvassa. Mutta minusta tuntuu ettei näin taidakkaan olla ensi vuonna?
- KyleKatarn(1987)
koskaan pidä paikkaansa.
Robert Zemeckishän on sanonutkin ettei tykkää ohjata tulevaisuudesta kertovia elokuvia, sillä tulevaisuutta ei koskaan voi ennustaa tarkasti.
Tässä elokuvassa teki kuitenkin harvinaisen poikkeuksen.
Tulevaisuusvisioissa olisi kaiketi viisainta aina sijoittaa tapahtumat jonnekin hyvin hyvin kaukaiseen tulevaisuuteen kenties määrittelemättä sen tarkemmin edes vuosisataa, jotta tulevaisuuden maailman uskottavuutta ei voisi niin helpolla kyseenalaistaa ja tähän maailmaan olisi mahdollista paremmin eläytyä. Tosin Paluu Tulevaisuuteen elokuvat on tehty tarkoituksella jokseenkin humoristisella otteella, joten tuskinpa tätä tulevaisuutta oli edes vuonna 1989 tarkoitettu otettavaksi vakavasti. Ehkäpä Zemeckis löikin aivan tahallaan yli tällä vuoden 2015 tulevaisuudella ja juuri siitä syystä, ettei alunperinkään olisi halunnut sisällyttää tulevaisuutta aikamatkustus-trilogiaansa. - rokka rolla
KyleKatarn(1987) kirjoitti:
koskaan pidä paikkaansa.
Robert Zemeckishän on sanonutkin ettei tykkää ohjata tulevaisuudesta kertovia elokuvia, sillä tulevaisuutta ei koskaan voi ennustaa tarkasti.
Tässä elokuvassa teki kuitenkin harvinaisen poikkeuksen.
Tulevaisuusvisioissa olisi kaiketi viisainta aina sijoittaa tapahtumat jonnekin hyvin hyvin kaukaiseen tulevaisuuteen kenties määrittelemättä sen tarkemmin edes vuosisataa, jotta tulevaisuuden maailman uskottavuutta ei voisi niin helpolla kyseenalaistaa ja tähän maailmaan olisi mahdollista paremmin eläytyä. Tosin Paluu Tulevaisuuteen elokuvat on tehty tarkoituksella jokseenkin humoristisella otteella, joten tuskinpa tätä tulevaisuutta oli edes vuonna 1989 tarkoitettu otettavaksi vakavasti. Ehkäpä Zemeckis löikin aivan tahallaan yli tällä vuoden 2015 tulevaisuudella ja juuri siitä syystä, ettei alunperinkään olisi halunnut sisällyttää tulevaisuutta aikamatkustus-trilogiaansa.Se tulevaisuushan siinä kakkososassa on vaihtoehtoinen. Saattoipa käydä niin, että todellisuudessa olikin ihan eri kuviot, kuin leffas kävi.
- Kylmät kädet
..vanhempi, kuin siinä tulevaisuudessa meikattuna vanhaksi.
- Pimpmyfuture
KyleKatarn(1987) kirjoitti:
koskaan pidä paikkaansa.
Robert Zemeckishän on sanonutkin ettei tykkää ohjata tulevaisuudesta kertovia elokuvia, sillä tulevaisuutta ei koskaan voi ennustaa tarkasti.
Tässä elokuvassa teki kuitenkin harvinaisen poikkeuksen.
Tulevaisuusvisioissa olisi kaiketi viisainta aina sijoittaa tapahtumat jonnekin hyvin hyvin kaukaiseen tulevaisuuteen kenties määrittelemättä sen tarkemmin edes vuosisataa, jotta tulevaisuuden maailman uskottavuutta ei voisi niin helpolla kyseenalaistaa ja tähän maailmaan olisi mahdollista paremmin eläytyä. Tosin Paluu Tulevaisuuteen elokuvat on tehty tarkoituksella jokseenkin humoristisella otteella, joten tuskinpa tätä tulevaisuutta oli edes vuonna 1989 tarkoitettu otettavaksi vakavasti. Ehkäpä Zemeckis löikin aivan tahallaan yli tällä vuoden 2015 tulevaisuudella ja juuri siitä syystä, ettei alunperinkään olisi halunnut sisällyttää tulevaisuutta aikamatkustus-trilogiaansa....menneisyys saa sen näyttämään tässä leffasarjassa ja niin on myös tosielämässä. eli menneisyyttä peukaloidaan, jotta tulevaisuus näyttäisi miltä sen halutaan tässä näyttävän. syy: kamalien asioiden toteutumisen esto.
tulevaisuus on tavallaan myös kuin kaistoja(tienhaaroja kaistoineen, ulottuvuuksia), joissa jokaisessa eletään erikehityksen aaltopituuksiilla, riippuen kunkin kaistaleen menneisyyksiistä.
eli tulevaisuus voi näyttää vaikka kuin alikehittyneeltä, jos sen menneisyyttä on hipelöinyt esimerkiksi väärä spurgu.
kyllä mekin jo lennettäisiin autoilla jos jokin asia menneisyydessämme olisi mennyt toisin. lehmät eivät sitten muuten lennä! - Pimpmyfuture
Pimpmyfuture kirjoitti:
...menneisyys saa sen näyttämään tässä leffasarjassa ja niin on myös tosielämässä. eli menneisyyttä peukaloidaan, jotta tulevaisuus näyttäisi miltä sen halutaan tässä näyttävän. syy: kamalien asioiden toteutumisen esto.
tulevaisuus on tavallaan myös kuin kaistoja(tienhaaroja kaistoineen, ulottuvuuksia), joissa jokaisessa eletään erikehityksen aaltopituuksiilla, riippuen kunkin kaistaleen menneisyyksiistä.
eli tulevaisuus voi näyttää vaikka kuin alikehittyneeltä, jos sen menneisyyttä on hipelöinyt esimerkiksi väärä spurgu.
kyllä mekin jo lennettäisiin autoilla jos jokin asia menneisyydessämme olisi mennyt toisin. lehmät eivät sitten muuten lennä!..elävät jokainen omaa elämää. toisessa lennetään ufoilla ja kolmannessa mopoilla. lehmät ei silti lennä niissä missään!
- Veteranfan
Onhan tämä "back the future" trilogia luultavasti elokuvahistorian hauskinta tieteis elokuvaa mitä on tehty ja nähty.
Täytyy katsojan todellakin olla tosi ryppyotsainen ja tosikkomainen,jos tämän elokuvasarjan ottaa tosissaan.- Pimpmyfuture
oon sen suuri fani. lehmät ei lennä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21806Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha531749- 75674
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561