Vanhasen pyydettävä Virolta anteeksi!

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2009/03/halonen_anteeksipyynto_virolta_ei_valttamaton_642432.html?origin=rss

Presidenttimme on sitä mieltä, ettei anteeksipyyntömme Virolta ole välttämätön ja presidentti Koiviston mielestä siihen ei ole aihetta.

Tästä voisi vetää sen johtopäätöksen, että pääministeri Vanhasen olisi pyydettävä Virolta ja mahdollisesti myös Venäjältä anteeksi. Näin siksi, että Vanhanen pyysi anteeksi tanskalaisten pilapiirroksien julkaisemista Tanskassa. Eihän sekään ollut välttämätöntä eikä siihen ollut aihetta. Näin anteeksipyyntölinjamme ei ylättäen muuttuisi sivistyneiden ihmisten, siis virolaisten, kohdalla.
2140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

oli aihetta taikka ei.

Ehkä Matin anteeksipyyntö venäläisille viron itsenäisyydestä voisi tulla kysymykseen.

Mitä Tavjaan ja Koivistoon tulee.. He ovat kykenemättömiä edes tajuamaan tehneensä jotakin väärää. Sitäpaitsi heidän sairaat ajatusmaailmansa jo tunnetaan, eikä valheellinen anteeksipyyntö heidän irveeseen vääristyneistä suistaan ole oikeastaan edes tervetullut enää. He ovat mitä ovat, ja menkööt arkkuihinsa matojen pariin synteineen ilman anteeksi pyyntöä saati sen saamista.

Äänestä
  • Aloittaja

    "Ehkä Matin anteeksipyyntö venäläisille viron itsenäisyydestä voisi tulla kysymykseen."

    Kun esitin huolen ulkopoliittisen anteeksipyytelylinjamme horjumisesta, niin näinkin sen kait saisi säilytettyä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_3668 kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2009/03/halonen_anteeksipyynto_virolta_ei_valttamaton_642432.html?origin=rss

Presidenttimme on sitä mieltä, ettei anteeksipyyntömme Virolta ole välttämätön ja presidentti Koiviston mielestä siihen ei ole aihetta.

Tästä voisi vetää sen johtopäätöksen, että pääministeri Vanhasen olisi pyydettävä Virolta ja mahdollisesti myös Venäjältä anteeksi. Näin siksi, että Vanhanen pyysi anteeksi tanskalaisten pilapiirroksien julkaisemista Tanskassa. Eihän sekään ollut välttämätöntä eikä siihen ollut aihetta. Näin anteeksipyyntölinjamme ei ylättäen muuttuisi sivistyneiden ihmisten, siis virolaisten, kohdalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu