Minulla on inhottava palan tunne vaivannu kurkussa jo pitkään.
Olen käynyt gastroskopiassa. Ja löydöksenä granuloomia. Sekä gastroskopian tehnyt lääkäri epäillyt sarkoidoosia. Ja kun sarkoidoosi poissuljettu, niin sitten olisi syytä tutkia Crohnin tauti.
Lisäksi epäilty refluksitautia. Mahdollisesti se onkin.
Kaiken lisäksi olen muuttanut paikkakuntaa. Nyt kuitenkin kolonoskopiaan olis tulossa lähete, mutta koska keuhkokuvassa ei mitään ollut, niin ei kuulema sarkoidoosia olis. No, tää gastrospian tehny lääkäri oli laittanu (edellisellä paikkakunnalla), että olis syytä tutkia mm. lysotsyymi-arvot. Mutta täällä, jonne muutin taas ollaan eri mieltä. Sisätautilääkäri ei kuulema näe tarvetta verikoetutkimuksiin.
Mitä mieltä olette? Miten mun pitäis toimia? Muutanko takaisin edelliselle paikkakunnalle? Siellä ensin oltais selvitetty sarkoidoosi ja sitten, mikäli sitä ei ole, niin Crohnin tauti.
Pari veriarvoa sekä spirometria nyt ovat jääneet väliin, mitkä siis olis edellisellä paikkakunnalla määrätty.
Oireina ollut välillä mahakipua ja löysät ulosteet. Limaa erittyy kurkkuun sekä se ikävä palan tunne kurkussa ja suurentuneita imusolmukkeita kaulalla. Toisessa silmässä jo pidempään ollut huonompi näkö.
Mitä teen?

Vastaukset 7
Vanhimmat
testejä uudelleen? ja jos edelleen ei, kysele
kokeiden hinnat yksityisellä ja pyydä kunnan puolelta näihin lähete. Kun tulokset tulee, menet niiden kanssa uudelleen kunnan puolen lääkäriin.
Säästöt tuskin ovat hirveän isot vaikka sit loppujen lopuksi meneekin koetuloksien kanssa kunnan lääkärille. Yksityisellä pelkät verikokeetkin maksavat muutamista kymmenistä euroista ylöspäin aina satoihinkin asti, riippuen mitä otetaan. Eikä kela niistä hirveästi edes korvaa. Ei paljoa se 45 euron vastaanottokäynti enää siinä paina. Kokeista saa sitten soittoajan tai kirjevastauksen. Jos jotain löytyy niin sitten uusi aika lääkärille.
jos menet yksityisen kautta mene suoraan
erikoislääkärille. Käynti täälläpäin 60e
(sisältää tuloksien tulkinnan tietty)- riippuu tietenkin myös ajasta jonka se vastaanotto vie.
Ajan saa yleensä tosi nopeasti (ainakin jos iso kaupunki kyseessä). Kannattaa kiikuttaa kirjalliset tulokset joka tapauksessa kunnan puolellekin, jossa ne on valmiina jos tarvii
jotain isompaa juttua tehdä.
seuraavat taudit:
ärtynyt suoli
Verenpaine/rytmihäiriöt
suurentuneet imusolmukkeet kantsii ultrata(koepalat?)
Sokeri
Kilpirauhasarvot
(Lähetteet verikokeisiin saa sairaanhoitajalta ei tarvi lääkärin lähetettä aina, tsh,t4V, tnt, ekg, gluk ainakin tsekata)
lähetteeseen tulee lääkäriltä, hoitajilla EI ole toistaiseksi vielä valtuuksia määrätä potilaita esim. kilpirauhaskokeisiin jne.
tarkistuttaisin nuo imusolmukkeet todellakin ja ultran teetättäisin, jos voisin. Mutta ku ei ne lääkärit ala määräämään, kun ei ala edes sellaista, minkä määräyksen jo olen toiselta lääkäriltä saanut. Semmoista se vaan on. Gastroskopian tehny lääkäri oli kirjoittanu mm. lysotsyymi-arvojen tarkistamisesta. No, oma lääkärini olis määränny tämän kokeen otettavaksi, mutta kun muutin paikkakuntaa niin yllätys seurasi perässä! Ensinnäkin odottelin omaa lääkäriä, kun lääkäriä ei ollut ja sitten tuli vielä mutkat matkaan. Kolonoskopiaan vain eikä tarvetta tarkemmin tutkia, onko sarkoidoosia... vaikkakin alun perin oli ollut tarkoitus tutkia ensin sarkoidoosi. Mahaoireita on myös ollut, lieneekö se sitten kääntänyt tutkimukset ja kuten lääkärini sanoi ettei keuhkokuvassa ole mitään, joten ei syytä...
ja otatu ne yksityisellä. taiedes jokuniistä.
lähetteelläsaa kuitenkin kelakorvauksen.