Siis mistä ihmeestä Pro Karelian Veikko Saksi vetelee tällaisia kannatuslukuja? Teettääkö Pro Karelia salaisia galluppeja Karelia klubilaisten keskuudessa?
Saksi: "Aallonpohja kannatuksessa saavutettiin noin vuonna 2000, jolloin palautusta rohkeni tukea vain 10 – 20 % suomalaisista. Vuonna 2005 kannatuksen taso oli noussut 36 % ja vuonna 2007 noin 38 % tasolle. Nyt sen voidaan arvioida olevan yli 40 %.
Vähintään yhtä mielenkiintoista on vastustuksessa tapahtunut muutos. Vuoden 2000 vaiheilla palautusta vastusti gallupin mukaan noin 80 %. Vuonna 2007 vastustus oli enää 43 % ja tällä hetkellä se lienee 40 % tasoa tai sen alapuolella."
Saksi: "Palautusta kannattavat isänmaallisesti ajattelevat ja ihmisoikeuksia edistävät kansalaiset, joiden oman toiminnan rahoitus ei ainkaaan suoranaisesti liity yhteiskunnan tukeen."
Isänmaallisesti ajattelevat ja ihmisoikeuksia edistävät kansalaiset myös vastustavat Suomen alueen laajentamista itään muinaisen Tarton rauhan rajoille, koska tällaista venäläistyneen maa-alueen liittämistä venäläisine asukkaineen Suomen yhteyteen ei koeta kovin isänmaalliseksi ja ihmisoikeuksia tulisi edistää Venäjällä muilla tavoin, kuin ottamalla sosiaalinen ja taloudellinen vastuu Karjalan alueen venäläisten toimeentulosta. Se kuuluu Venäjälle, ei Suomelle.
Saksi: "Palautusta vastustavat muutoksen tuomaa tuntematonta tekijää pelkäävät, Venäjän reaktioita pelkäävät ja KGB:n vanhat mantrat sisäistäneet ihmiset (Suomen konkurssi, miljoona venäläistä, Venäjä ei anna, syttyy sota)."
Saksi aivan puhtaasti yleistää, tuo julki omat pinttyneet väärät luulonsa ja mustamaalaa tahallaan tässä palautusta vastustavat. Tämä kertoo vain sen, kuinka totaalisesti Saksi itse on sivuuttanut ja sulkenut korvansa palautusta vastustavien perusteluilta. Palautuksen vastustajille ei Pro Karelian tarvitse keksiä motiiveja, he kyllä osaavat kertoa ne ihan itsekin. Aluemuutosta vastustetaan moninaisista syistä, eikä suomettumisella voi yleistää selittää kaikkea.
Saksi: "Mediassa Karjalan palautuskysymyksen esille tuominen on alkanut asteittain lisääntyä."
Mitähän mediaa Saksi mahtaa seurata? Tuollaista lisääntymistä ei ole havaittavissa.
Saksi: "Suomalaiset ovat pääosin esivaltauskollisia (lue alamaisesti ajattelevia) kansalaisia, jotka myötäilevät vallanpitäjien käsityksiä."
Eli Saksi kehottaa siis kansalaisia tottelemattomuuteen lakien ja sopimusten suhteen.
Saksi: "Jos kansalaiset vain odottavat valtiovallan toimenpiteitä, odottavan aika tulee pitkäksi. "
Saksi ei sitten kyllä kerro, mihin toimenpiteisiin hän kansalaisia kehottaa, mutta tuon asennemuutoksen vaatiminen lainkuuliaisuuden suhteen kertoo jotain.
Saksi: "- Yes, we can! Yhdysvaltain presidentti Barack Obama."
Yes, but you cannot. Hacke, Suomi24 Karjalan palautus palstalta ;)
Mikähän mahtaa olla tämän Saksin edustaman Pro Karelian todellinen suhde tuonne Viron suuntaan? Viime aikoina Saksi on ollut kovasti osallistumassa Sofi Oksasen, Iivi Anna Masson ja Imbi Pajun esittämään Venäjän vastaiseen kritiikkiin, järjestelemässä ja mainostelemassa "Soviet Story" -elokuvan esityksiä ympäri Suomen. Pro Karelialla on myös kytkökset virolaiseen Karelian Agency OÜ tuotekehitysyhtiöön, joka kauppaa mm. puuleluja ja tukee Pro Karelian toimintaa. Saksi on tässä firmassa töissä ja asuu Tallinnassa. Lisäksi kaikki tuntenevat Pro Karelian epävirallisen sotahistorijoitsijan, omakustannekirjailija Juhani Putkisen, joka mielellään esiintyy virolaisen kaitseliitin unovormussa julkisissa tilaisuuksissa.
Onko Pro Karelia siis suomalainen vai virolainen hanke, ja mitä se oikeasti ajaa takaa toiminnallaan? Se on viime aikoina keskittynyt enemmänkin Venäjän kritisointiin mm. näiden mainittujen virolaiskytkösten kautta, sen hajoamisen ennustamiseen, venäläis-saksalaisen Nordstreamin kaasuputken vastustamiseen mitä kummallisimpia uhkakuvia maalailemalla ja sotasyyllisyystuomioiden purkamiseen. Karjalan kysymys on tullut siellä jossain perässä sitten.
Kokeilkaapa muuten varsin saatteko kommenttinne Saksin suodattimen läpi tuonne Pro Karelian artikkelien perään. Jostain syystä minä en saa ;)
http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1757&author=10

Vastaukset 14
Vanhimmat
Älä sinä usko aina valehtelevaa karjalaista! Geenit kun ovat risteilleet moskovitsien kanssa tuhat vuotta, niin arvaat, että rehellisyys ja karjalaisuus ovat kohdanneet vain harvoin.
ja muidenkin antifasistien (Hacke) tyyli olisi tarttunut.
”Saksi aivan puhtaasti yleistää, tuo julki omat pinttyneet väärät luulonsa ja mustamaalaa tahallaan tässä palautusta vastustavat. Tämä kertoo vain sen, kuinka totaalisesti Saksi itse on sivuuttanut ja sulkenut korvansa palautusta vastustavien perusteluilta.”
”Mikähän mahtaa olla tämän Saksin edustaman Pro Karelian todellinen suhde tuonne Viron suuntaan? Viime aikoina Saksi on ollut kovasti osallistumassa Sofi Oksasen, Iivi Anna Masson ja Imbi Pajun esittämään Venäjän vastaiseen kritiikkiin, järjestelemässä ja mainostelemassa "Soviet Story" -elokuvan esityksiä ympäri Suomen.”
Jos Saksia kritisoiva on antifasisti niin...?
Vai onko Saksi palauttajien Bäckmann?
samaa kuin takavuosina jolloin demokratia ja kansandemokratia olivat toistensa vastakohtia.
Onko Saksi fasisti jos kerran häntä kritisoiva julistetaan antifasistiksi?
palautuksen vastustaja tuntee olonsa yhtä vaivautuneeksi Juha H*****n seurassa kuin vanhaa tyhmää typerää poliittista liturgiaa harrastavien antifasistien seurassa. Kaiketi me voinemme päätellä ettei valtavan järkyttävä puutostila korvien välissä ole millään lailla sidoksissa poliittiseen asennoitumiseen. Eli jos tuo lapsentasoinen(Deva/Reva) jahnaaminen on ainoa asia mitä sinä olet elämästä(hengen pidättämisen lisäksi)oppinut , niin jos suinkin sopii niin harrastat sitä muiden kaltaistesi/vertaistesi lasten kesken. Sitä ei vain meidän aikuisten ihmisten keskuudessa oikein osata kokea tarpeellisena/ järkevänä.
”Onko Saksi fasisti jos kerran häntä kritisoiva julistetaan antifasistiksi?”
Anita Hirvonen - De va kukku de
mielipiteistä
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1669139
Helsingin Yliopiston ihmiset eivät ole kommunistirottia kuten minä Päkmann, sillä minä ole hieman pölähtänyt.
tuosta Helsingin Yliopiston hyvyydestä. Eikös sitä väitetä että viisas (Helsingin Yliopisto) kiemurtelee itseänsä vapaaksi sellaisista ongelmista (Johan Beckman) minne kukaan älykäs ei olisi koskaan itseään saattanut.
Kyllähän Saksilta näitä "hieman" harhaanjohtavia juttuja ja väitteitä kiitettävästi syntyy, esim.
- Halosen Neuvostoliittoon liittymistä kannattava vappupuhe eräänä aprillipäivänä
- Tontin ostaminen menetetystä Karjalasta on rikos jonkin nimeämättömän lain mukaan
- Suomalaiset omistavat yhä luovutettujen alueiden kiinteistöt jonkin nimeämättömän lain tai sopimuksen mukaan
- Pari miljoonaa suomalaista kannattaa Karjalan palautusta (=ProKareliaa) vaikkei se missään näy eikä tunnukaan
- Oikeuslaitoksen on purettava sotasyyllisyystuomiot siitäkin huolimatta vaikka ne ovat jo päätöksen antaneet, etteivät siihen laillisesti pysty
- Itämeren kaasuputki laskee rantatonttien arvoa
- Itämeren kaasuputkella voi hyökätä Suomeen
- Karjalan palautus (win-win) toisi täystyöllisyyden Suomeen
- Palautusta vastustavat ovat suomettuneita, uussuomettuneita, pelkkää omaa etua ajavia Venäjää pelkääviä esivaltauskollisia (lue alamaisesti ajattelevia) kansalaisia, jotka vain myötäilevät vallanpitäjien käsityksiä osaamatta ja uskaltamatta käyttää omaa päätään lainkaan.
- jne.
He todellakin tekevät sen ihan itse.
Millainen palautuksen kannatus % muodostuisi jos suoritettaisiin kansanäänestys tähän malliin?
Haluatteko Neuvostoliiton/Venäjän suomalaisilta ja suomensukuisilta ryöstämät alueet takaisin, joista ryöstäjä ei ole maksanut mitään ryöstön kohteeksi joutuneille.
Katsotteko myös kohtuulliseksi että ryöstäjä velvoitetaan korvaamaan teille ryöstön aiheuttamia kuluja?
Huom. jos vastaatte kaikkiin kohtiin kieltävästi niin silloin TE tai TEIDÄN sukunne menetätte ikiajoiksi takaisinsaantikoikeutenne omistamiinne alueisiin.
Mikä on palautuksen kannatus % tämän kyselyn jälkeen?
olet saanut siitä puppugeneraattorista jo lommon päähäsi :D
vastaat, että jos tuohon kysymykseesi vastaa kyllä niin saako suku silloin ne takaisinsaantikoikeudet omistamiin alueisiin ja jos saa niin milloin saa ja pääsee myymään pois?