huomisessa kokouksessa,itse uskon näin käyvän.
Vaikka mies on viisas ja ääniharava kukaan puolue ei halua tänä suvaitsevaisuuden aikana lähettää eurooppaan "rasistia" mitä hän ei kyllä mielestäni ole.
Jopa puolueesta erottaminen on mahdollista,jos näin kävisi ei liene mahdotonta ajatella että Halla-Aho perustaisi oman puolueen,siihen kun ei tarvita kuin 5000 ääntä,yhden saa minulta.
Halla-Aho olisi oiva jatkaja POP puolueelle,tietenkin sillä eroavaisuudella että olisi vain suomenkieleinen.
POP eli perustuslaillinen oikeistopuolue korosti toiminnassaan erityisesti perustuslaillisuutta, isänmaallisuutta, ja antikommunismia sekä SMP:n Veikko Vennamon tapaan Kekkos-vastaisuutta. Myös kristillisyydellä oli tärkeä asema Ehrnroothin ja hänen puolueensa aatemaailmassa. Vahvassa konsensusilmapiirissä perustuslaillisilla oli roolinsa valtakunnan toisinajattelijapuolueena. Jo vuonna 1958 äärivasemmisto leimasi Ehrnroothin "äärioikeistolaiseksi" ja "fasistiseksi". Puolue edusti äärioikeistoa 1970-1980-luvuilla vaatiessaan äärivasemmiston vallan kaventamista, kansanvallan ja perustuslaillisuuden lisäämistä sekä ulkopolitiikan muuttamista isänmaallisempaan suuntaan. Puolue vaati myös sosiaalista hyvinvointia, parlamentarismia ja vapaampaa keskustelua Suomen ulkopolitiikasta. Kekkos-vastaisuus oli kuitenkin suurin syy leimaamiseen, jota harrastivat vasemmiston lisäksi Keskustapuolue ja Kokoomus.
Vaikka mies on viisas ja ääniharava kukaan puolue ei halua tänä suvaitsevaisuuden aikana lähettää eurooppaan "rasistia" mitä hän ei kyllä mielestäni ole.
Jopa puolueesta erottaminen on mahdollista,jos näin kävisi ei liene mahdotonta ajatella että Halla-Aho perustaisi oman puolueen,siihen kun ei tarvita kuin 5000 ääntä,yhden saa minulta.
Halla-Aho olisi oiva jatkaja POP puolueelle,tietenkin sillä eroavaisuudella että olisi vain suomenkieleinen.
POP eli perustuslaillinen oikeistopuolue korosti toiminnassaan erityisesti perustuslaillisuutta, isänmaallisuutta, ja antikommunismia sekä SMP:n Veikko Vennamon tapaan Kekkos-vastaisuutta. Myös kristillisyydellä oli tärkeä asema Ehrnroothin ja hänen puolueensa aatemaailmassa. Vahvassa konsensusilmapiirissä perustuslaillisilla oli roolinsa valtakunnan toisinajattelijapuolueena. Jo vuonna 1958 äärivasemmisto leimasi Ehrnroothin "äärioikeistolaiseksi" ja "fasistiseksi". Puolue edusti äärioikeistoa 1970-1980-luvuilla vaatiessaan äärivasemmiston vallan kaventamista, kansanvallan ja perustuslaillisuuden lisäämistä sekä ulkopolitiikan muuttamista isänmaallisempaan suuntaan. Puolue vaati myös sosiaalista hyvinvointia, parlamentarismia ja vapaampaa keskustelua Suomen ulkopolitiikasta. Kekkos-vastaisuus oli kuitenkin suurin syy leimaamiseen, jota harrastivat vasemmiston lisäksi Keskustapuolue ja Kokoomus.
Vastaukset 22
Vanhimmat
liian viisasta tekstiä tälle paskalaumalle.
tuoda oman näkemykseni ilmi.
olen kasvattanut koiria n 50vuotta
mitä puenempi koira sitä suurempi ääni
(tällä asialla ei ole mitään tekemistä tämän
keskustelun kanssa)
tuntuu joskus kuin järjenvalo loistaisi venus-planetan laitta
kekkonen
-kautta aikojen suomen paras presidentti
-pop jäi valju kuva
on helppo nimetä vihollisia minä lakkauttaisin
kaikki pikkupuolueet turhina
mm rkp vihr ps ja mitä näitä on yhden asian
puolueita
todella oli punainen nyt on POP in aika,siitä olen varma!
...eihän rikossyytteet ole koskaan vennamolaisia estäneet tukemasta omiaan. Yksikin sai ihan rauhassa ammuskella ja käyttää huumeita ja Soinin mielestä sitä piti vain tukea kun sillä oli vaikeuksia...
Tuo muu tuossa kirjoituksessa nyt vain on sitä samaa äärioikeistolaivouhotusta...
mutta me olemme oikeassa olematta rasisteja,vaikka niin väitättekin!
olla asettamatta Halla-ahoa ehdokkaaksi. Mikäli Halla-aho ei olisi Persujen ehdokas, olisi hän ehdokkaana ilman Persuja. Siinä tapauksessa Halla-ahon saamat äänet eivät tulisi Persun hyväksi, vaan Persujen kannalta katsoen menisivät hukkaan.
sen "rasistin" leiman minkä hän on saanut,se on liian painava taakka kannettavaksi.
pidän häntä suurmiehenä suomensyöjiä vastaan.
Stalinisteilla on siinä pulma, kaikkine hirveine tekoineen ihmisyyttä vastaan, rasistileimoineen natsittelua ym. historian irvikuvana maailmanrauhaa rakentajana, valheella on paskaset jäljet niinkuin sinulla.
entä sinä?
Ja minä en muuten valehtele,en koskaan.
Halla-aho saa ääneni.
Millään muulla ei ole väliä kuin oikeudenmukaisuus Suomen puolesta.
Halla-aho EU mepiksi.
hänelle se on varmaa.
Hän on ainoa rehellinen mies ja uskaltaa sanoa asiat kuten ne ovat.
Vellihousut vittuilee, mutta todellinen voittaja voi jo nauraa kavaltajille.
Suomen kansan pyövelien ja tyrannien veriset tihutyöt jatkuvat lakkaamatta. He ovet alkaneet sodan myös Suomen kansaa vastaan. Rauhallinen väestö ajetaan väkipakolla pois kaupungeista ja kylistä.
Suomen työläiset, talonpojat, virkailijat, henkisen työn tekijät ja sotilaat! Teidän äideistänne, vaimostainne, sisaristanne ja lapsistanne tehdään kodittomia kerjäläisiä. Yhdellä iskulla hävitetään kansan pitkäaikaisen työn hedelmät. Suomen kansan vuosisatainen kulttuuri tuhotaan. Niin voivat menetellä ainoastaan kansan veriviholliset. Se on sotaa omaa kansaa vastaan, se on oman kansan kavaltamista. Koplakunta polkee Suomen vapauden ja kulttuurin kansan vereen ja tuskaan, mutta tuon maanpetturikoplan ulkolaiset imperialistiset isännät hykertelevät mielihyvästä käsiään ja ylistelevät rikollisjoukkiota.
Suomen työtätekevät! Suomen armejan sotilaat! Kauanko aijotte sietää tätä hävitystä ja häväistystä? On aika saada loppumaan kansan kärsimykset, saada kuivumaan naisten ja lasten kyyneleet. On aika tehdä loppu valapattoisten kansansortajain harjoittamasta rosvoriehunnasta. Alas veriset kansan pyövelit.
Eläköön vapaan Suomen kansa. T: Kadunlakaisija.
Mitähän tulevaisuuden virkoja(postipekka/itellatimo)RKP on luvannut Soinille ?
Halla-ahon olisi hyvä saada niin pitkä linnatuomio että hänen yrityksensä tehdä vaimoistamme kerjäläisiä ja ampua kaikki vammaiset voitaisiin jollain tavalla estää.
Maanpetturit kokoontuvat jo hänen taakseen ja yrittävät vallankaappausta.
Eläköön väkivallaton vaihtoehto! Loppukoon Allah-ahon sorto!
Hallitsemattoman maahanmuuton seurauksena maahanmuuttoon kohdistuva kritiikki koetaan rasismiksi.
Kansanryhmästään kiihottuneet ja heitä sokeasti tukevat maanpetturit ovat vieneet vittuilun tavallista veronmaksajaa kohtaan uusiin ulottuvaisuuksiin.
Jussuf hyvä, jos sinulla ei ole muuta tekemistä kuin, mussuttaa täällä päivästä toiseen epäasiallisesta kohtelusta. Niin ole hyvä ja tee se ihmisyyttä edistävä työ. Elätä omilla rahoillasi muutama turvapaikkaturisti pyytämättä lainkaan apua yhteiskunnalta.
Maailma on mustavalkoinen. T: Kadunlakaisija.
Minä en pane miekkaani tuppeen ennenkuin kaikki muut kuin vuosisataisen sivistyksemme oppineet suomalaiset on karkoitettu rajojen taakse. Suomen kansa on vapauteettava kaikesta oman maansa ulkopuolelta tulevasta tiedosta ja kulttuurista. Rahaksi on otettava oravannahka.
Yksikkönä on nahka, suurempi yksikkö on kiihtelys,jonka kaiki sivistyneet jo tuntevatkin.
Älä hätäile. Sen aika ei ollut vielä.
Mikä pirun kiire teillä kiihkosuvaitsevaisilla on saada kaikkea heti? T: Kadunlakaisija.
... maahanmuuttaja jo meidän kotona asu. Yhteiskunnalta on tullut sen verran apua että ovat maksaneet lapsilisän yhdestä lapsesta muutaman vuoden. Veroja olen maksanut satoja tuhansia.
Niin että mitä vielä pitäisi tehdä?
Epäasiallinen kohtelu ei suinkaan tarkoita rahallista vastiketta, vaan ihan sellaista normaalia toisen ihmisen huomioon ottamista. Tässä maassa ei osata kuin sylkeä päälle jokaista joka on vähänkin erilainen, vammainen, vääränvärinen, vääränuskoinen, mielipiteissään eroava, liian huonolla autolla ajava tai kasvissyöjä.
Jos haluat tappaa kaikki erilaiset, on sinulla kyllä paljon tapettavaa. Maailma on tosiaan mustavalkoinen. Ja verinen.
Voin laittaa käteni paatuneelle sydämelleni ja vakuuttaa. Pelkkä ulkoinen ero ei saa minua suhtautumaan kenenkään vihamielisesti.
En halua tappaa ihmisiä heidän mielipiteidensä vuoksi. Huvittava yksityiskohta on kylläkin se että, legendaarisella maahanmuuttajat palstalla eräs minun ajatuksiani vastustava kelpo veikko oli valmis kivittämään minut kuoliaaksi. Ja juuri nämä uudet "suvaitsevaiset" tavat joita nämä tositoimia odottavat suuret työvoimareservimme ovat tuoneet tullessaan saavat minulta jyrkän vastustuksen.
Minä en ole valmis antamaan tuumaakaan maatani maahanjuuttujalle. T: Kadunlakaisija.
..mutta Kadunlakaisija ei.
Minulle ei tekisi tiukkaakaan antaa (rahasta) maani vaikka minkä maalaiselle. Tuo vouhottaminen siitä että vain arjalaista verta suonissaan omaavalle voi myydä maata, on kyllä paitsi syrjivää, myös lainvastaista.
Suvaitsevaisuudessakaan en suostu näkemään mitään pahaa. Allah-aho ei kyllä suvaitse ketään, se on kyllä totta. Perheeni ei ole tietääkseni tehnyt hänelle mitään pahaa, mutta koska olemme tähän maahan muuttaneet, ei meillä ole mitään arvoa hänen kirjoitustensa mukaan. (Ks. MaMu2b-luokka)
Kuka vain pahemman kohtalon meille maahanmuuttajille keksii, on aina kaikkein suosituin seuraavissa vaaleissa. Sellainen tämä maa nyt sitten vain on.
Juuri sinun kanssasi samalla tavalla ajattelevia päättäjiä on maassani liikaa. Oikeastaan he ovat vielä askeleen typerämpiä touhuissaan kuin sinä.
Maata ei myydä, vaan se lahjoitetaan ja annetaan vielä täysi ylläpito niille jotka sen vain kehtaavat ottaa.
Minä en nyt vain näe mitään järkevää perustetta hallitsemattomalle maahanmuutolle. Suvaitsevaisuuden suojista voidaan ampua tavallisia ihmisiä selkään. Mikä sivistysmaa se sellainen on? T: Kadunlakaisija.