TMI 30 vuotta

Three Mile Islandin (TMI) ydinvoimalaitoksella Harrisburgissa Pennsylvaniassa tapahtui 28.3.1979 ydinvoimalaitosonnettomuus, joka hätkäytti maailmaa. Onnettomuutta on mainostettu esimerkkinä "länsimaisen ydinvoiman turvallisuudesta", koska "oikeastaan mitään ei tapahtunut, eikä ketään kuollut". Onnettomuuden tekninen seloste (STUK) linkissä /1/.

Yllätyin kuinka paljon TMIstä nyt ilmestyi epäileviä juttuja. Olkoonkin, että jenkkilä on salaliittoteorioiden luvattu maa, se on myös salaliittojen luvattu maa, joissa erikoisesti ydinvoimateollisuus on toden totta osoittautunut kunnostautuneensa. Itse olen aina hämmästellyt sitä, kuinka vähän TMIn onnettomuuden vaikutuksia on tutkittu, ja vastaus "ei ole mitään tutkittavaa" on enemmän kuin epäilyttävä.

Seuraavat kohdat ovat itse suomentamiani viitteistä /2/ ja /3/, joten ne voivat olla epätarkkoja ja joka tapauksessa vajaita (kaikkia kohtia en ole vielä edes yrittänyt suomentaa).

Jenkkien epäily viralliselle totuudelle käy hyvin ilmi tästä:
"Ydinvoimateollisuus väittää, että kukaan ei kuollut, mutta se ei suostu avoimiin kuulemisiin sadoissa vireillä olevissa oikeustapauksissa" /2/

Poimintoja viitteestä /3/:

- lapsuusajan syövät, muut pikkulasten sairaudet synnytyksessä kuolevien, ja syntymävikoja oli 15 prosenttia, 35 prosenttia suurempi kuin ennen onnettomuutta, ja rintasyöpää 7 prosenttia enemmän
. kilpirauhasen vajaatoiminta sylilapsilla nelinkertaistui tuulen alapuolella, väheni tuulen yläpuolella
- alueen sylilasten kuolemat nousivat 3,7 prosenttia ensimmäisen kuukauden jälkeen, 27 prosenttia ensimmäisenä vuonna
- viisi kuudesta saastuneessa reaktorirakennuksessa työskennelleestä (puhdistustyöntekijöitä?) kuoli säteilyn aiheuttamaan syöpään
- TMI aiheuttaa 50 - 100 000 kuolemaa

1: http://www.stuk.fi/julkaisut_maaraykset/kirjasarja/fi_FI/kirjasarja5/_files/12222632510021143/default/kirjasarjaV_ydinturvallisuus_6.pdf
(Esimerkkejä onnettomuuksista ja muista poikkeuksellisista tapahtumista)

2: http://www.huffingtonpost.com/harvey-wasserman/people-died-at-three-mile_b_179588.html

3: http://www.madison.com/tct/opinion/column/444637
13665
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat
Aloittaja

Tässä ydinvoimalle ilmeisen myönteisessä artikkelissa /1/ mainitaan lisääntyneistä syöpätapauksista:

"No one was seriously injured in the accident, in which a small amount of radiation was released into the air above the Susquehanna River island 12 miles south of Harrisburg. Studies of area residents have not conclusively linked higher rates of cancer to radiation exposure."

Viimeinen lause tuossa suomentuisi jotenkin näin:

"Tutkimuksissa ei ole pitävästi osoitettu, että alueen asukkaiden kohonneet syöpätapausten määrät johtuisivat säteilylle altistumisesta."

1: http://www.vindy.com/news/2009/mar/28/global-warming-makes-nuclear-power-look-good/

Äänestä

Eri nettisivuilta löytyy runsaasti kuvia TMI:stä. Reaktorivaurio jäi laitoksen sisäiseksi pulmaksi, niin kuin oli suunnitelmissa tavoiteltukin. Vastaaja voisi kokeilla taitojaa, ja kertoa kumpi kuvan yksiköistä on TMI2.

http://en.wikipedia.org/wiki/Three_Mile_Island_accident

Vastaajan höpinät lisääntyneistä syövistä kuuluvat laatuluokkaan "vastaaja".

Äänestä
  • Voin kuvitella tunnelmia controll roomissa, kun kaikki valot vilkkuu ja summerit huutaa - ja niinkuin erityisesti tapahtui TMI:ssä - kukaan ei oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä. Viranomaiset suunnittelevat jo 2 miljoonan ihmisen evakuointia. Mutta, päätetään katsoa.......

    Myöhemmin sitten julistetaan rinta rottigilla: taas hyvä osoitus siitä, kuinka pahinkin onnettomuus jää ydinvoimalan sisälle.

    Totta kait päästöjen määrää vedätetään niin alas kuin voidaan. Siellähän karkasi vain nopeasti hajoavia kaasuja, joiden määriä on kait jälkeenpäin vaikea laskea. Syövät ja muut vaikutukset sitten selitetään uhrien omaksi viaksi.

    TMI oli osoitus siitä, kuinka reaktorin hallinta voidaan menettää yhtäkkiä täydellisesti, mutta se ei välttämättä, hyvällä tuurilla johda täydelliseen suurkatastrofiin. Oikeastaan aika lailla vastaava tapahtuma oli Forsmarkissa kesällä 2006. Tuolloinkaan ydinala ei tunnustanut mitään sen kummempaa tapahtuneen.

    Äänestä

  • Yltiö kirjoitti:

    Voin kuvitella tunnelmia controll roomissa, kun kaikki valot vilkkuu ja summerit huutaa - ja niinkuin erityisesti tapahtui TMI:ssä - kukaan ei oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä. Viranomaiset suunnittelevat jo 2 miljoonan ihmisen evakuointia. Mutta, päätetään katsoa.......

    Myöhemmin sitten julistetaan rinta rottigilla: taas hyvä osoitus siitä, kuinka pahinkin onnettomuus jää ydinvoimalan sisälle.

    Totta kait päästöjen määrää vedätetään niin alas kuin voidaan. Siellähän karkasi vain nopeasti hajoavia kaasuja, joiden määriä on kait jälkeenpäin vaikea laskea. Syövät ja muut vaikutukset sitten selitetään uhrien omaksi viaksi.

    TMI oli osoitus siitä, kuinka reaktorin hallinta voidaan menettää yhtäkkiä täydellisesti, mutta se ei välttämättä, hyvällä tuurilla johda täydelliseen suurkatastrofiin. Oikeastaan aika lailla vastaava tapahtuma oli Forsmarkissa kesällä 2006. Tuolloinkaan ydinala ei tunnustanut mitään sen kummempaa tapahtuneen.

    On jo tullut kirkkaasti selväksi, että ilman mitään perusosaamista Vastaaja ja Yltiö keskustelevat sujuvasti kriittisyysonnettomuudesta, vetyräjähdyksestä, reaktoritehosäädöstä, booreista "vastaaja"-tasolla.

    Sen sijaan yhteenkään vaikeaan kysymykseen Vastaaja ei edes uskalla yrittää vastata: Kumpi Wikipedien Harrisburg-kuvan yksiköistä on onnettomuusyksikkö eli TMI2?

    Äänestä

  • kysymykseen vieläkään kirjoitti:

    Vastaaja ja Yltiö voisivat edes yrittää:
    Kumpi Wikipedien Harrisburg-kuvan yksiköistä on onnettomuusyksikkö eli TMI2?

    Todennäköisyys oikeasta vastauksesta luulisi olevan yksi (eli varma), kun kuvatekstikin kertoo kumpi on kumpi. Tai sitten kuvateksti on väärin. Yrittäisitte edes!

    Houkutuksena voin taata, että teillä on satunnaisvalinnalla 50 %:n todennäköisyys arvata oikein. Se on teidän tapauksessa huikaisevan suuri varmuus, monisatakertainen verrattuna siihen todennäköisyyteen, että osaisitte sanoa jotain järkevää tuuli-, aurinko,- kaasu- (hys, hys), öljy (hys, hys), hiili-, turve-, vesi- tai ydinenergiasta.

    Äänestä

  • pulma Vastaajalle kirjoitti:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000042857927

    Äänestä

Kun lueskelin Stukin selvitystä TMI2:n onnettomuudesta, niin siiä kiinnitti huomiota iso paineisku raektorin suojarakennuksessa 10 tuntia tapahtuminen alkamisen jälkeen. Stuk väitti, että
paineisku johtui vetyräjähdyksestä. Minua taas kiinosti iskun terävyys - paine laski yhtä noepasti, kuin se nousikin. Eli jokin paikka antoi periksi. Oliko TMI2 suojakuori enää tiivis tuossa tilanteessa, vai falskasiko primääripiiri toisiopuolelle?

Tuossa vastaajan artikkelissa oli samasta asiasta:

"Gundersen, a leading technical expert on nuclear engineering, says: "When I correctly interpreted the containment pressure spike and the doses measured in the environment after the TMI accident, I proved that TMI's releases were about one hundred times higher than the industry and the NRC claim, in part because the containment leaked. This new data supports the epidemiology of Dr. Steve Wing and proves that there really were injuries from the accident. New reactor designs are also effected, as the NRC is using its low assumed release rates to justify decreases in emergency planning and containment design."

Eli paineiskun perusteella voidaan arvioida radioaktiivisen päästön olleen huomattavasti isompi, kuin NCR väittää.

Toinen huolestuttava tieto oli, ettei reaktiivisuutta välttämättä saada alas pikasululla, eikä edes suurella määrällä booria. Tuossahan kävi niin, että reaktori tislasi kovalla kuumuudella omaa jäähdytysvettään, joten syötetty boori laimeni ja puhdas vesi aiheutti reaktiivisuuden nousun reaktorissa. Tsernobylissä reaktiivisuuden nopea nousu aiheutti räjähdyksen, oliko tässäkin tapauksessa kyse reaktiivisuuden noususta, kun suojarakennuksessa tapahtui äkillinen paineisku?

Äänestä
  • Aloittaja

    TMIn vetyräjähdyksestä olikin juttua hiljattain /1/ ja siihen liittyvä STUKin julkaisu /2/.

    Ihmettelin itsekin silloin nopeaa paineen palautumista (kuvassa), mutta tyydyin lopulta STUKin väittämään, että kyseessä ei ollut vetyräjähdys, vaan vetypalo:

    "Noin kymmenen tuntia onnettomuuden alun jälkeen
    suojarakennuksessa tapahtui vetypalo, joka nosti suojarakennuksen painetta ja lämpötilaa hetkellisesti (kuva 6.2). Automatiikka käynnisti
    suojarakennuksen ruiskutusjärjestelmän, joka pumppasi suojarakennukseen vettä jäähdyttäen suojarakennusta tehokkaasti ja lauhduttaen palossa
    syntynyttä vesihöyryä. Ruiskutuksen ansiosta paine ja lämpötila laskivat nopeasti ja suojarakennus pysyi tiiviinä."

    No, olipa kumpi tahansa, en osaa sanoa tarkasti mitä kummassakin ilmiössä tapahtuu.

    1: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000041180541#22000000041180541

    2: STUK, "Esimerkkejä onnettomuuksista ja muista poikkeuksellisista tapahtumista"
    http://www.stuk.fi/julkaisut_maaraykset/kirjasarja/fi_FI/kirjasarja5/

    Äänestä

  • Yltiö uskoo, että: "Eli paineiskun perusteella voidaan arvioida radioaktiivisen päästön olleen huomattavasti isompi, kuin NCR väittää."

    Viimeistään pari päivää onnettomuuden jälkeen suojarakennus oli todistettasti tiivis vuosikausia. Jos onnettomuuden alkuvaiheessa suojarakennus oli puhjennut (kuten Yltiö väittää), niin suojarakennuksen on täytynyt kokea ihmeparantuminen.

    Yltiö voisi toimittaa keksimiään erilaisia itsekorjautuvia aparaatteja sinne sun tänne:
    - itsekorjautuva katto (ei tarvitsisi itse kiivetä eikä korjauttaa)
    - itsekorjautuva autonrengas
    - itsekorjautuva historia (erittäin kipeästi tarvittu vihervasuripiireissä ja Greenpeacessä)

    Äänestä

  • suojarakennus TMI2:ssa kirjoitti:

    Yltiö uskoo, että: "Eli paineiskun perusteella voidaan arvioida radioaktiivisen päästön olleen huomattavasti isompi, kuin NCR väittää."

    mahtaako kiinteämpi nimimerkkisi alkukirjain olla S?

    Äänestä

  • ässä? kirjoitti:

    mahtaako kiinteämpi nimimerkkisi alkukirjain olla S?

    on paljon sua viisaampi. Häpeäisi kirjoittaa mitä sinä kirjoitat.

    Äänestä

  • suojarakennus TMI2:ssa kirjoitti:

    Yltiö uskoo, että: "Eli paineiskun perusteella voidaan arvioida radioaktiivisen päästön olleen huomattavasti isompi, kuin NCR väittää."

    Viimeistään pari päivää onnettomuuden jälkeen suojarakennus oli todistettasti tiivis vuosikausia. Jos onnettomuuden alkuvaiheessa suojarakennus oli puhjennut (kuten Yltiö väittää), niin suojarakennuksen on täytynyt kokea ihmeparantuminen.

    Yltiö voisi toimittaa keksimiään erilaisia itsekorjautuvia aparaatteja sinne sun tänne:
    - itsekorjautuva katto (ei tarvitsisi itse kiivetä eikä korjauttaa)
    - itsekorjautuva autonrengas
    - itsekorjautuva historia (erittäin kipeästi tarvittu vihervasuripiireissä ja Greenpeacessä)

    En tarkoittanut epäilylläni, että suojarakennus olisi varsinaisesti vaurioitunut, vaan vain sitä, että sen tiiviys olisi tilapaisesti menetetty, esim kulkuläpiviennin kautta, tai jostakin muusta vastaavasta syystä. Vaikka suojarakennus koetaankin yhtenäiseksi, tiiviiksi paketikisi, niin esim ennen Tsernobyliä suojarakennuksissa oli monenlaisia heikkouksia.

    jarakennus?

    Ensin puhkesi ja sitten vaan ihan itsekseen korjautui. Voi vitsi!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_5836427 kirjoitti:

Three Mile Islandin (TMI) ydinvoimalaitoksella Harrisburgissa Pennsylvaniassa tapahtui 28.3.1979 ydinvoimalaitosonnettomuus, joka hätkäytti maailmaa. Onnettomuutta on mainostettu esimerkkinä "länsimaisen ydinvoiman turvallisuudesta", koska "oikeastaan mitään ei tapahtunut, eikä ketään kuollut". Onnettomuuden tekninen seloste (STUK) linkissä /1/.

Yllätyin kuinka paljon TMIstä nyt ilmestyi epäileviä juttuja. Olkoonkin, että jenkkilä on salaliittoteorioiden luvattu maa, se on myös salaliittojen luvattu maa, joissa erikoisesti ydinvoimateollisuus on toden totta osoittautunut kunnostautuneensa. Itse olen aina hämmästellyt sitä, kuinka vähän TMIn onnettomuuden vaikutuksia on tutkittu, ja vastaus "ei ole mitään tutkittavaa" on enemmän kuin epäilyttävä.

Seuraavat kohdat ovat itse suomentamiani viitteistä /2/ ja /3/, joten ne voivat olla epätarkkoja ja joka tapauksessa vajaita (kaikkia kohtia en ole vielä edes yrittänyt suomentaa).

Jenkkien epäily viralliselle totuudelle käy hyvin ilmi tästä:
"Ydinvoimateollisuus väittää, että kukaan ei kuollut, mutta se ei suostu avoimiin kuulemisiin sadoissa vireillä olevissa oikeustapauksissa" /2/

Poimintoja viitteestä /3/:

- lapsuusajan syövät, muut pikkulasten sairaudet synnytyksessä kuolevien, ja syntymävikoja oli 15 prosenttia, 35 prosenttia suurempi kuin ennen onnettomuutta, ja rintasyöpää 7 prosenttia enemmän
. kilpirauhasen vajaatoiminta sylilapsilla nelinkertaistui tuulen alapuolella, väheni tuulen yläpuolella
- alueen sylilasten kuolemat nousivat 3,7 prosenttia ensimmäisen kuukauden jälkeen, 27 prosenttia ensimmäisenä vuonna
- viisi kuudesta saastuneessa reaktorirakennuksessa työskennelleestä (puhdistustyöntekijöitä?) kuoli säteilyn aiheuttamaan syöpään
- TMI aiheuttaa 50 - 100 000 kuolemaa

1: http://www.stuk.fi/julkaisut_maaraykset/kirjasarja/fi_FI/kirjasarja5/_files/12222632510021143/default/kirjasarjaV_ydinturvallisuus_6.pdf
(Esimerkkejä onnettomuuksista ja muista poikkeuksellisista tapahtumista)

2: http://www.huffingtonpost.com/harvey-wasserman/people-died-at-three-mile_b_179588.html

3: http://www.madison.com/tct/opinion/column/444637

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu