Maarukka

Kertokaahan Maarukkalaiset millainen seutunne on asua. Olemme asuntoa katselemassa ostomielessä ja Maarukassa näyttää olevan tarjolla 2000 luvulla rakennetuissa taloissa sopivankokoisia asuntoja.

Millaiset ulkoilumaastot siellä on käydä koirien kanssa lenkillä?

Mitä käytännössä vie kulkeminen Maarukasta Helsingin keskustaan, niin bussilla kuin mahdollisesti bussilla junalla? Ymmärsin, että sinne pääsisi yhdellä bussilla Helsingin keskustasta.

Palveluja emme välttämättä ihan nurkille tarvitse, kunhan jollakin julkisella välineellä pääsee kohtalaisen helposti kauppaan. Oma auto on myös käytettävissä, mutta töissäkäymiseen olisi tarkoitus käyttää julkisia.

Olisi kiva kuulla jotain kommetteja, niin negativisia kuin positiivisiakin.
2495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itse tykkäsin asua Maarukassa. Mutta lasten takia muutimme pois kerrostalosta. Maarukassa on maastoa ulkoiluun. Toiselta puolelta pääset kävellen/pyöräillen ison tien ali vanhalle Lahden tielle ja sieltä esim Kuusijärvelle. Ja toiselta puolelta menee ihan pururata Rekolaan. Itsekin paljon lasten kanssa siellä ulkoiltiin ja tykättiin alueesta. No tietenkin Maarukka yhdistetään Mikkolaan joka on aika karu paikka. Mut päivällä ihan ok. Iltaisin sellaista nuorisoporukkaa etten viitsiny kaupassa yksin kävellen käydä. Mutta autolla pääsee Korsoon ja muualle. Ja Maarukan talojen edestä menee nyt ihan uusikin tie. Josta tosiaan kulkee 731 jolla suhaa 15-20min Hesaan. Ja Tikkurilaankin pääsee 70 tai 71 kätevästi. Mutta jos tosiaan tykkäät asunnosta niin KANNATAN ;) kesällä alue on siisti ja viihtyisä. Eikä asu mitään häirikköporukkaa. Muutama vuokratalo siinä on mutta siellä asuu lähinnä perheitä. Ja häiriköt ajetaan kyllä pois. Ne on Yh asuntoja nykyisin vissiin Avaran vuokra asuntoja että kyllä tarkkaan asukkaansa valitsevat. Mitään juoppolalleja siellä ei seikkaile.

Äänestä
  • Kiitos kommentistasi. Nyt on asuntoasia edennyt niin, että kerrostalokolmio Maarukasta on ostettu ja muutto on heinäkuussa.

    Olemme siellä muutaman kerran käyneet sekä asuntoa katsomassa että ulkoilemassa koiriemme kanssa lähimaastossa. Ulkoilumahdollisuudet näyttävät olevan hyvät ja seutu siistiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ehkä muuttaja kirjoitti:

Kertokaahan Maarukkalaiset millainen seutunne on asua. Olemme asuntoa katselemassa ostomielessä ja Maarukassa näyttää olevan tarjolla 2000 luvulla rakennetuissa taloissa sopivankokoisia asuntoja.

Millaiset ulkoilumaastot siellä on käydä koirien kanssa lenkillä?

Mitä käytännössä vie kulkeminen Maarukasta Helsingin keskustaan, niin bussilla kuin mahdollisesti bussilla junalla? Ymmärsin, että sinne pääsisi yhdellä bussilla Helsingin keskustasta.

Palveluja emme välttämättä ihan nurkille tarvitse, kunhan jollakin julkisella välineellä pääsee kohtalaisen helposti kauppaan. Oma auto on myös käytettävissä, mutta töissäkäymiseen olisi tarkoitus käyttää julkisia.

Olisi kiva kuulla jotain kommetteja, niin negativisia kuin positiivisiakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu