Eikä ahdista yhtään =)
On mukavaa olla EU:ssa
Suomi: Kyllä EU
341336
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Suomi menetti kilpailukykynsä lähtiessään tähän kelkkaan:
TALOUS- JA RAHALIITTO E M U
EMU-suunnitelma hyväksyttiin osana Maastrichtin sopimusta, joka allekirjoitettiin helmikuussa 1992 ja joka astui voimaan 1.11.1993.
Sopimuksen mukaan talous- ja rahaliittoon edetään kolmen vaiheen kautta. Suunnitelman taustalla on laaja ja pitkään jatkunut yhteistyö.
1. vaihe
Ensimmäinen vaihe alkoi heinäkuun 1990 alussa. Siihen mennessä poistettiin lähes kaikki pääomanliikkeiden rajoitukset EY:n alueella.
2. vaihe
Toinen vaihe alkoi vuoden 1994 alusta. Vaiheen aikana syvennettiin jäsenmaiden talous- ja rahapoliittista yhteistyötä ja tehtiin talous- ja rahaliiton kolmannen vaiheen aloittamisen edellyttämät valmistelut.
Euroopan rahapolittinen instituutti (EMI, European Monetary Institute) perustettiin toisen vaiheen alussa.
Eurooppa-neuvosto antoi kesäkuussa 1997 päätöslauselman vakaus- ja kasvusopimuksesta.
Sopimus täsmentää liiallisten budjettialijäämien syntyä estäviä Maastrichtin sopimuksen määräyksiä ja syventää EU-maiden talouspolitiikan yhteistä seurantaa.
EMUn kolmanteen vaiheeseen 1.1.1999 alkaen osallistuvat maat valittiin 2.5.1998.
Euroopan keskuspankki (EKP) perustettiin 1.6.1998. EMI lakkautettiin.
3. vaihe
Kolmannen vaiheen alettua 1.1.1999 euroalueeseen osallistuvien maiden valuuttojen väliset muuntokurssit kiinnitettiin lopullisesti. Euroalueeseen osallistuvat maat ottivat käyttöön yhteisen rahan, euron.
Kolmannen vaiheen alkaminen muuttaa siihen osallistuvien maiden kansallisten keskuspankkien asemaa olennaisesti. Kotimaista rahapolitiikkaa ei enää ole, vaan rahapolitiikkaa hoitaa Euroopan keskuspankki. Kansalliset keskuspankit vaikuttavat päätöksentekoon EKP:n neuvoston kautta.
Euroalueen ulkopuolelle jääneet EU-maat voivat liittyä talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen myöhemmin täytettyään tietyt lähentymiskriteerit.
Lähentymiskriteerit liittyvät hintatasoon, julkisen talouden rahoitusjäämään ja velkaantumiseen, valuutan ulkoiseen arvoon sekä korkotasoon.
http://www.bof.fi/fin/2_rahapolitiikka/2.4_EMU/
>< Kyllä Suomi teki kurjan ratkaisun.
>< Ketkä häärivät puuhamiehinä?
"Suomi menetti kilpailukykynsä lähtiessään tähän kelkkaan:"
Täh? Mihin IHMEESEEN perustat tämän väittämän? Nokian pörssikurssiin? Eikun ei varmaan siihen. Entäs muut kansainväliset yritykset? Siihen, että Suomi rankataan maailman kilpailukykyisimmäksi maaksi?
Voisit ehkä väittää, että kykymme puolustaa työllistäviä aloja sisämarkkinoillamme on heikentynyt, mutta kyllä me äärimmäisen kilpailukykyisiä olemme. Olimmekohan koskaan maailman kilpailukykyisin valtio silloin kun emme olleet EUssa?
">< Kyllä Suomi teki kurjan ratkaisun.
>< Ketkä häärivät puuhamiehinä? "
En vieläkään tajua mistä revit tämän johtopäätöksen. Matkustaminen on helppoa, kauppa Keski-Euroopan kanssa on triviaalia, kukaan ei keinottele valuutallamme, Suomi on maailman kilpailukykyisin maa jne.
Jos valittelet sisämarkkinoiden sisäistä kilpailua, niin se nyt on pieni ongelma verrattuna ns Kiina-ilmiöön, jolta suuri EU voi puolustautua (vaikkei vielä kovin hyvin puolustaudukaan), mutta Suomi yksinään ei oikein voi.
Suomi ei menettänyt kilpailukykyään, vaan PARANSI sitä EMUun liityttyään. Tuore tutkimuskin todistaa tämän.
Sama koskee Suomen ruokakoria, joka sekin tuoreessa tutkimuksessa oli vertailun halvin.
Puuhamiehinä EMU-asiassakin oli Suomen Kansa, jonka antamien KYLLÄ-äänien turvin aikoinaan Unioniin liityttiin.
tosiaan parani, sen huomaa uloslähtevien firmojen määrän kasvusta, niitäähän tuolla aiemmin oli lueteltuna iso nippu ja lisää tullut senkin jälkeen. Oi miten mainiota kehitystä, varsinkin kun useat firmat suuntaavat ulos EU-alueelta, Kiinaan yms.
Firmat lähtevät Suomesta, ja muualtakin maailmalta, sinne missä tuotanto on halpaa. Ongelma ei siis ole Suomen tai EU:n, ongelma on globalisoitumisen. Toisaalta - kyllähän tänne tuleekin firmoja, ja kasvaa firmoja, joten liikenne on myös kaksisuuntaista.
Esimerkiksi hienoelektroniikkaa ei tässä maassa kannata valmistaa, mutta metsäyhtiöt kyllä pysyvät täällä - arvaatko miksi?
Suomen pitää keskittyä sellaiseen tuotantoon, mikä on tässä maassa järkevää.
Puuttumatta tässävaiheessa "ruokakorisaivarteluusi" heitän keskusteluun professori Olli Tammilehdon kirjoituksen. Se perustuu kannanottoon Kansalaisvalta-Liikkeen tilaisuudessa 10.3.1997.
EMU - jatkoa projektiin "valta kansalaisilta yhtiöille"
Euroopan raha- ja talousliitossa EMUssa rahapoliittinen valta luovutetaan Euroopan Keskuspankille.
Pankin kuusi johtajaa tulevat olemaan täysin riippumattomia kaikista elimistä ja ihmisistä, joihin kansalaisten näkemykset saattaisivat vaikuttaa.
Mutta kukaan ihminen ei elä sosiaalisessa tyhjiössä. Johtajiksi valitaan talousmiehiä (naisia?), joilla taustansa ja työkokemuksensa takia on tiiviit suhteet suuryhtiöiden johtoportaaseen. Koska he lisäksi ovat koulutuksensa takia omaksuneet taloustieteeseen sisältyvän yhtiöliberalistisen ideologian, pankin valta on käytännössä yhtiöiden valtaa.
Tulevassa, jo natsien aikoinaan haaveilemassa,
Pan-Euroopassa yhtiöiden asiamiehet päättävät, kuka saa rikastua ja kuka köyhtyä, kuka saa tuhota ilmakehää maailmanympärimatkoillaan ja kuka matkustaa liftaamalla työn perässä Porista Portugaliin.
EMU on jatkoa jo toista sataa vuotta jatkuneelle projektille, jossa valtaa vähä vähältä keskitetään yhtiöille markkinatalouden, taloudellisen hyvinvoinnin tai työllisyyden nimissä. Käytännössä yhtiötalouden leviäminen ympäri maapalloa on merkinnyt ennennäkemätöntä pahoinvointia ihmisten enemmistölle ja työttömyyden valtavaa paisumista.
Myös lukuisten pientuottajien kilpailun ylläpitämät markkinat on tuhottu muutamien yhtiöiden oligo- tai monopoleilla.
Edustuksellisten elinten kautta tapahtuva vaikuttaminen yhtiöihin minimoitiin jo viime vuosisadalla tekemällä yhtiöiden toimiluvista pysyviä.
Valtiolliset taloutta säätelevät määräykset ovat useimmissa tapauksissa parantaneet suurten yhtiöiden asemaa pientuottajiin nähden.
EU (EY) on alusta lähtien ollut suurten eurooppalaisten ylikansallisten yhtiöiden projekti, jolla ne ovat saaneet maanosamme julkiset rahavirrat ja infrastruktuurit vastaamaan paremmin toiveitaan.
"Euroopan teollisuusmiesten pyöreä pöytä" (European Roundtable of Industrialists) käyttää jatkuvasti ratkaisevaa epämuodollista valtaa niin Brysselissä kuin eri maiden hallituspalatseissa ja -linnoissa.
80-luvun lopun jälkeen yhtiöt ovat lujittaneet valtaansa myös maailmanlaajuisesti.
YK-järjestelmä on valjastettu palvelemaan niiden tarkoituksia entistä paremmin. Esimerkiksi ylikansallisia yhtiöitä valvonut maailmanjärjestön elin lopetettiin.
Maailman kauppajärjestön WTO:n avulla yhtiöt ovat saamassa vapaat kädet alueilla, joissa niitä vielä on jonkin verran kontrolloitu: köyhät maat sekä kasvien geneettinen materiaali avautuvat niiden ryöstettäviksi.
Hämmästyttävintä tässä meneillään olevassa yhtiöiden vallankaappauksessa on se, että sitä ovat toteuttamassa sosiaalidemokraattisten puolueiden ja ay-liikkeen johtajat. Yleinen uskomushan on, että nämä tahot yrittävät puolustaa tavallisia ihmisiä yhtiöiden riistopyrkimyksiä vastaan.
Miten on mahdollista, että esim. SAK on edistämässä Suomen liittymistä EMUun?
Kysymys lienee siitä, että jo varhain työväenliikkeeseen pääsi kaksi Troijan puuhevosta, joiden sisällä yhtiömaailman "agentit" ovat tunkeutuneet liikkeen sisään ja riisuneet sen aseista. Troijan puuhevoset ovat työväenpuolueiden ja ammattiliittojen hierarkkinen organisaatio sekä niiden johtajien omaksuma taloustiedeideologia. Pyramidin kaltaisen organisaation johdon on ollut helppo samaistua muihin "yhteiskunnan kokonaisedusta" huolta kantaviin johtajiin ja estää alhaalta päin tuleva vaikuttaminen.
Jo 1800-luvun alussa rahamiesten ja yhtiöiden etua ajamaan kehittynyt taloustiede on tarjonnut "munkkilatinan", jonka turvin jäsenkunnan hallinta on onnistunut: ensin elävistä ihmisistä on tehty laskelmien numeroita, minkä jälkeen numeroiden pyörityksellä on voitu oikeuttaa ihmisten elämän typistäminen.
Saatko palkkasi Venäjän suurlähetystöstä. Käytätko Suomen itsenäisyyttä vain tekosyynä ajaa meidät karhun kitaan so. Venäjän helmoihin.
Lopeta tämä ainainen ruokoton ja törkeä valehtelu!
Joku tietämätön voi ottaa sen tosissaan, jos ei tietäisi miten asiat oikeasti (aikuisten oikeasti!) ovat.
luettavaa
syydät roskaa. Miten itsenäisyyttä voi käyttää tekosyynä, kun sitä ei itsenäisyyden määritelmän mukaan Suomessa edes ole?
Olet näköjään pintapuolisesti aivopesty, sen todistaa tietämättömyytesi asioista.
Metsä-botnia ainakin tekee tehdasta Uruguayhin. Voi teitä aivopestyjä, jotka vielä uskotte, että alhaiset palkat, alhainen ostovoima ja alhaiset verot pitävät hyvinvointivaltion pystyssä.
Vastaus:
Demarit, presidentti Koiviston johdolla jo 1980-luvun puolivälissä.
Aloittivat valuuttalain muutoksella 1985. Se avasi mahdollisuuden EMU I vaiheeseen 1.7.1990 alkaen.
Esko Aho vei liittymisasian Koiviston käskyttämänä päätökseen, koska maanviljelijät piti pehmittää.
141-artiklan tausta kuumenee ja leikkaukset kohdistuvat Kalevan mukaan myös pohjoiseen.
Onneksi mikään huijaten tehty sopimus ei ole oikeudellisesti pätevä.
Lipposen hallituksen keskeisimpiä tavoitteita oli viedä Suomi mukaan Euroopan talous- ja rahaliittoon (EMU) ensimmäisten maiden joukossa. Siellä ollaan.
Miten on toiminut käytännössä?
Niin siinä sitten kävi, että kun euro alkoi vahvistua ja vienti yskiä, EMUN todellinen olemus alkoi paljastua myös talouselämälle. Eurostat raportoi, ettei Euroalueen bruttokansantuote kasvanutkaan enää tammi-maaliskuussa vuoden 2002 lopun lukemista. Sanottiin suoraan, että Saksan ja Hollannin taloudet olivat käytännössä taantumassa.
Uutiset kertoivat keväällä, että Euroalueen kasvu pysähtyi.
HS 20.5.03 IMF: Suomessa on suuri hintojen laskukierteen vaara! Laskevien hintojen kierteen eli deflaation todennäköisyys on suuri muutamissa EU-maissa. Näihin kuuluu myös Suomi. EU:ssa on vain yksi maa, Saksa, jossa riski on Suomea suurempi.
Näin arvioi deflaatioraportissaan maailman ehkä suurin ekonomistikeskittymä, kansainvälinen valuuttarahasto IMF.
Eihän siinä näin pitänyt käydä!
Meillehän luvattiin, että kilpailukyky paranee kun kurssieroista ja eri valuutoista johtuvat erot ja virheet jäävät pois siirryttäessä euroon.
Deflaatio
merkitsee tulonsiirtoa velallisilta velanantajille. Ilmiö on päinvastainen verrattuna voimakkaaseen inflaatioon, josta suomalaisillakin on runsaasti kokemusta. Sehän oli yhtä riemua velallisille, joiden asuntolainojen koroista esimerkiksi 1970-luvun useina vuosina huolehti inflaatio.
Deflaatio on velalliselle huono senkin vuoksi, että se nakertaa lainojen vakuuksien arvoa ja aiheuttaa sitä kautta konkursseja. Kaiken kaikkiaan se synnyttää kierteen, jossa kovin monet tärkeät talouden komponentit kuten hintojen lisäksi tuotanto, yritysten kannattavuus ja työllisyys ovat jatkuvassa laskussa.
Työn hinta ei ole EMU-oloissa enää vapaasti päätettävissä. Tarvitaan palkkajoustoja taloudellisen kilpailukyvyn turvaamiseksi.
Onpa puhuttu palkkadevalvaatiostakin.
Hallitus alkoi elvyttää lainarahalla.
Eurostat kertoi raportisaan marraskuussa myös Euroalueen inflaation kiihtyneen. Mielenkiintoinen tilanne, että deflaatio ja inflaatio on päällä samanaikaisesti.
Inflaatiota on perinteisesti torjuttu
korkeilla -, ja deflaatiota matalilla koroilla. Mutta - ?
”On ´mukavaa´ olla EU:ssa” (ja Emussa), oli kai tarkoitettu alustuksessa lähinnä vitsiksi tilanteessa, kun vienti ei vedä ja työnhintaa on alennettava ja kun kulutus on lähinnä vain kotitalouksien varassa.
EU:n talous- ja rahaliitto Emu on muuttanut Suomen vahvan kasvun ja alhaisen inflaation maasta heikon kysynnän ja kasvun - ja samalla myös deflaation maaksi.
Suomen kehitys ei ole vain Suomen asia eikä suomalaisten itsensä ratkaistavissa, sillä EMU-suunnitelma hyväksyttiin osana Maastrichtin sopimusta ja kun kotimaista rahapolitiikkaa ei enää ole - rahapolitiikkaa hoitaa Euroopan keskuspankki.
EMU-holhouksenalainen Suomi seuraa tumput suorana tapahtumien kulkua, kun yritykset siirtyvät Suomesta pois...
Jäljelle jää ainakin työttömien kasvava armeija ja suunnattomat valtion velat.
Arvostelijat ovat väittäneet, ettei EU:lla ole työkaluja korjata rahaliitosta aiheutuvia sosiaalisia, ekologisia ja kulttuurisia ongelmia –ovatko oikeassa, jää nähtäväksi.
EU on vaikuttanut hyvin monella tavalla suomalaiseen elämänmenoon.
Muista ilmiöistä myöhemmin.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000001814820
Jäsenyyden eduista
Ensin Antti Kuosmasen tuhotusta kirjasta, sivu 229:
”Todellisuudessa jäsenyyden vaikutukset yksityisen kansalaisen elämään eivät kylläkään ole olleet niin vähäiset kuin ne ehkä hänestä itsestään tuntuvat. Nimenomaan myönteiset muutokset ovat vähittäisiä ja kasaantuvat pitkän ajan kuluessa. Kun ne lisäksi kohdistuvat kansaan kokonaisuudestaan pikemminkin kuin yksittäisiin väestöryhmiin, niitä ei ole helppo erottaa muista koko ajan elämäämme vaikuttavista muutostekijöistä. Kielteisiksi koettujen muutosten laita on usein toisin, kuten oli laita maatalouden kohdalla. Ne koskettavat tuntuvasti niitä harvoja, joihin ne kohdistuvat. Juuri tästä perusasetelmasta johtuu, että avautumispolitiikan puolustaminen on aina ollut hankalaa. Asteittaiset ja kaikkiin kohdistuvat myönteiset vaikutukset nostattavat vain laimeaa myötätuntoa, kun taas vain joihinkin kohdistuvat tuntuvat kielteiset muutokset nostattavat kiivasta vastarintaa."
Tämänpäiväiset uutiset kertovat, että etelän maatalouden tukien leikkaukset siirtyvät koskemaan myös pohjoisen maatalouden leikkauksia!
Pohjoinenkin alkaa nyt kiivaaseen vastarintaan.
Palaan vielä asiaan.
Toinen "EU-herkku" Suomen kannalta huono asia on euron kurssi. Siitä Satakunnan Kansa kirjoitti eilen seuraavasti:
”Liian vahva
Euron käyttöönoton jälkeen talouden asiantuntijat kävivät kovaa keskustelua siitä, että euro on liian heikko. Enimmillään euron arvo suhteessa dollariin putosi 80 sentin vaiheille. Analyytikot veikkasivat ajankohtaa, jolloin euron tulisi olla pariteetissa eli saman arvoinen dollarin kanssa.
Nyt tuo raja on saavutettu, ja euron hinta on 1,20 suhteessa dollariin. Eurosta on siis tullut arvovaluutta. Se saattaa kuitenkin muodostaa esteitä Euroopan talouskasvulle. Vahva euro vaikeuttaa vientiä erityisesti Yhdysvaltoihin.
Poliittisesti euro ei kuitenkaan ole vielä liian vahva. Vahva euro osoittaa, että Euroopan unionin asema maailman taloudessa vankistuu.”
Kommentti:
Heikko markka olisi nyt parempi kuin vahva euro, sillä talous taantuu. Vienti ei vedä.
Kohta EU:n "edut" alkavat tuntua jokaisen ihmisen arkielämässä.
Maamme liittäminen Euroopan Unioniin on tosiasiallisesti mitätöinyt Suomen oman valtiosäännön ja tehnyt mahdottomaksi täystyöllisyyden, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja yhteiskunnallisen tasa-arvoisuuden toteuttamisen sekä aikaisemman hyvinvointivaltion säilyttämisen.
Irtisanomiset ja työllistettyjen vähentäminen ovat myöskin niitä hedelmiä, joita nyt “nautitaan” pääomapiirejä suosivan politiikan seurauksena.
On vähemmän mukavaa olla EU:ssa. Se on suoranaista masokismia.
SUOMELTA ON VIETY KILPAILUKYKY VÄÄRÄN RAHAPOLITIIKAN SEURAUKSENA.
Valtio saneeraa kovin ottein
10.12.03 MTV3:
"Valtio on saneerannut viime vuosina henkilöstöään kovin ottein. Työpaikkoja on tuoreen tutkimuksen mukaan kadonnut kymmeniätuhansia. Tiedot löytyvät Kuntaliiton tänään julkistamasta Helsingin kaupungin tietokeskuksen erikoistutkijan Heikki Helinin raportista.
Raportin mukaan vuosina 1990-2001 Suomesta väheni 79 849 valtion työpaikkaa ja 26 077 valtioenemmistöisten yhtiöiden työpaikkaa."
Suomi on pysynyt euroalueen kalleimpana maana myös eurojen käyttöönoton jälkeen. Suomen hinnat ovat OECD:n hintatutkimuksen mukaan selvästi korkeammat kuin muissa yhteisvaluuttaa käyttävissä maissa. Yhdysvaltoihin verrattuna Suomen hintataso oli 10 prosenttia kalliimpi.
Saksa ja Ranska puolestaan olivat 5 prosenttia halvempia kuin Yhdysvallat. Suomen hintataso oli syyskuussa 27-37 prosenttia korkeampi kuin Välimeren alueen euromaissa.
HS 17.9.2003: Ulkomailla toimivien suomalaisyritysten henkilökunta on kolminkertaistunut vuosina 1997–2002 ja on nykyisellään noin 43 000 henkeä. TT:n selvityksen mukaan valtaosa henkilökunnasta on Kiinassa ja Venäjällä, mutta myös Brasiliassa, Puolassa ja Intiassa on huomattavasti työntekijöitä.
HS talous 20.8.2003:
Yksityiseltä sektorilta hävinnyt vuodessa 50 000 työpaikkaa.
YLE Kotimaa 08.10.2003 16.46: Tilastokeskuksen mukaan avoimet työpaikat vähenivät vuoden toisella neljänneksellä 23 600 paikan verran.
Avoimien työpaikkojen määrä väheni kaikissa lääneissä ja kaikilla toimialoilla. Suhteellisesti kato oli pahin Pohjois-Suomessa.
Suomen kuuluisi viettää näinä päivinä suurtyöttömyyden 12-vuotisjuhlaa. Tilanne on lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna surkea. Suomen työttömyys on viiden huippukasvuvuoden jälkeenkin EU-alueen huippua. Emme ole onnistuneet pudottamaan työttömyyttä lähellekään niin sanottua ”kovaa ydintä”, joka ei sula pois edes poliittisin päätöksin.
Vika on Suomen talouspoliittisissa möhläilyissä ja ennen kaikkea Suomen liitämisessä Euroopan raha- ja talousliitossa EMUUN.
Suomen Pankin pääjohtajan Matti Vanhalan mielestä nykyistä korkeampi korkotaso euroalueella olisi Suomelle edullisempi (24.12.2002 Yle) ja moni muukin asia olisi Vanhalan mukaan toisin, jos Suomi olisi omillaan.
EMU-ratkaisu oli väärä.
Se on merkinnyt ennennäkemätöntä pahoinvointia ihmisten enemmistölle ja työttömyyden valtavaa paisumista. Työpaikat siirtyvät sinne, missä työnhinta on halvin.
Suurpääomalla ei ole kotimaata eikä kasvoja.
Asiat ovat Suomen kansalla nyt huonommin kuin koskaan. Miehittäjämme ovat onnistuneet murtamaan tämän kansan selkärangan päihteillä talouskurimuksen lisäksi:
PÄIHDETILASTOLLISEN VUOSIKIRJAN MUKAAN
alkoholisairaudet lisääntyivät viime vuonna prosentin ja huumausainesairaudet yli kolme prosenttia.Huumausainesairauksista huumausaineriippuvuus, huumeiden aiheuttamat elimelliset aivo-oireyhtymät ja lääkeaineriippuvuus vaativat viime vuonna eniten sairaalahoitoa.
Alkoholisairauksiin kuoli viime vuonna 3,5 prosenttia enemmän ihmisiä kuin edellisvuonna. Eniten sairaalahoitoa vaatineet sairaudet olivat yleinen alkoholiriippuvuus, päihtymystila, elimelliset aivo-oireyhtymät sekä alkoholin aiheuttamat maksa- ja haimasairaudet. Yli puolet alkoholisairauksiin kuolleista kuoli maksasairauksiin.
Toissa vuonna alkoholin käyttö maksoi yhteiskunnalle 550-705 miljoonaa euroa ja huumeiden käyttö 138-208 miljoonaa euroa.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen osuus kustannuksista oli runsaat 40 prosenttia.
MIKSI maan hallitus ja eduskunta ei puutu asioidenkulkuun lainsäädäntöteitse?
MIKSI viinarallia ei katkaista Virosta vaan lainsäädänöllisillä toimilla on viinan tuontia jatkuvasti helpotettu. Ja nyt alaikäisetkin saavat tuoda täyden lastin kenenkään estämättä!
Tämä lisää paitsi kansallisia kustannuksia ja myös ihmisten välinpitämärrömyyttä yhteiskunnallisia asioita kohtaan! Kansa kulkee tokkurassa eikä huomaa mitä meille oikein on tapahtumassa. Eivät huomaa, että Suomen oma perustuslaki on katoamassa ja EU:n perustuslaki tulee tilalle. Eivät tiedä että EU:n loukku
s u l k e u t u u pian l o p u l l i s e s t i.
Voi, hyvät ihmiset, kirjoittakaa nimenne sinne kansalaisadressiin ja olkaa vaatimassa kansanäänestystä EU:N UUDESTA PERUSTUSLAISTA! Kirjoittakaa, puhukaa ja tiedottakaa asiasta. Vielä ei ole liian myöhäistä!
www.kansanaanestys.fi
Hyvä juttu, kun valtio on saneeraut toimintaansa. Olisi saanut tehdä sen vaan vielä rajummin eli puolet pois.
Huonoa tässä taas on se, että valtion menot eivät kyllä ole vähentyneet ja potkut ovat kohdistuneet perinteisesti pääsääntöisesti suorittavaan henkilöstöön. Kun nimenomaan byrokratiaa olisi pitänyt purkaa ja "vapauttaa" paperinpyörittelijöitä oikeisiin töihin.
Ei Suomen verot ja kustannustaso alene ennenkuin valtio aidosti leikkaa rajusti menojaan.
Työpaikat hävisivät jo markka-Suomesta. Ei nyt EMU-aikana nyt sentään NIIN syvällä olla kuin silloin...
Haluatko, että heitän tähän otsikoita 90-luvun alkupuolelta?
1.7.1990 alkaen.
EY-talousalueseen harmonisoitumiseksi tehtiin jo Sorsan hallituksen aikaan 1985 valuuttalain muutos.
Jospa European päivittäisit vähän tietojasi.
Tuolla rahamarkkinoiden vapauttamisella ja vahvan markan politiikalla Suomi tuhottiin.
Tuho oli tehtynä jo syksyllä 1990.
Ahon hallitus astui remmiin maalisvaalien 1991 jälkeen. Silloin jatkettiin edelleen väärää vahvan markan polittikkaa, jotta rahat saatiin ryöstettyä Suomen rajojen ulkopuolelle.
Tilalle tuli velkaantuminen, edelleen tuo valtionvelka on markoissa 360 000 miljoonaa!
Syynä rappeutumiseen ei ollut markka, vaan tietentahtoen harjoitettu - Suomen rajojen ulkopuolelta käskytetty - talouspolittiikka.
Viimekädessä alasajosta vastaa Mauno Koivisto.
Aivan. Mutta markalla pelattiin, ja devalvoitiin ja niin edelleen. 80-luvullahan niiden virheiden teko aloitettiin - ja ihan itse. Ei laman syyt itse markasta johtuneet, kuten ei myöskään EMUsta.
On turha syyttää, että Suomen talouspolittiikkaa johdettiin muualta - kyllä peiliin katsominen pitää aloittaa ihan kotipesästä. Sitäpaitsi ei vahvan markan politiikka ollut laman ja velkaantumisen ainoa syy. Pitää muistaa mm. idänkaupan romahtaminen.
Valtiollamme on edelleen velkaa, joskin varsin VÄHÄN Euroopan valtioiden velkataakkaan suhteutettuna.
Ei se "pieni" valtion velka ole mikään syy lisätä menoja ja ottaa lisää velkaa. Velalla kun on se ikävä ominaisuus että se pitää maksaa takaisin korkojen kera(koskee myös valtioita).
Suomen korkeaan hintatasoon suurimpana syynä on, että valtio käyttää leijonanosan kansantulosta byrokratian pyörittämimiseen.
Mutta sillä ei ole mitään tekemistä EMUn kanssa. Toisaalta on todettava johtajiemme puolustukseksi, että suurella osalla maailman maista tilanne on pahempi.
oli uusoikeistolaisen(uusliberalistisen) talouspolitiikan soveltamisen aloittamista Suomeen.
EU-jäsenyys on merkinnyt suomalaisen yhteiskunnan ja alueiden eriarvoistumista. Se on merkinnyt Suomen alasajoa niinkuin joku tuolla ylempänä kirjoitti.
EU-kannatus Suomessa pitäisi mittauttaa uudestaan kansanäänestyksellä. Jos EU-jäsenyydellä ei ole enää enemmistön tukea, on siitä erottava. Niin yksinkertaista se on.
Saat olla erimieltä, mutta ennenkuin ehdottelet moisia, olisi syytä tutustua päätöksenteon prosseihin. Kun asiat on päätetty, ei niitä mennä muuttelemaan jonkin säälittävän kapisen nettichatin perusteella.
Gallupien mukaan eu ja emu kannatus voittaisi joten se siitä.
ja emu voittaisi ja missä äänestyksessä?
EU:n kannatus mitattiin viimeksi syksyllä, Ruotsin EMU-äänestyksen aikoihin. Ja kannatus on NOUSSUT sitten kansanäänestyksen.
Ja nyt ei kukaan voi piiloutua salaliittojen ja valheiden taakse, suomalaiset kun ovat eläneet EU:n arjessa jo kohta kymmenen vuotta. Ja kannatus on noussut. Siitä voi vetää itse kukin johtopäätöksiä.
Jos kannatus on noussut, niin sittenhän valtaeliitin on "turvallista" järjestää perustuslaista kansanäänestys.
EU ON muuttunut aivan oleellisesti siitä Unionista, josta viimeksi äänestettiin, toisin kuin valtaeliitti väittää. He valehtelevat täysin avoimesti kansalle.
Maanpetturit vankilaan!
... EU on muuttunut. Ja sen pitääkin muuttua, jatkuvasti. Et kai tosissasi odota, että EU pysyy hamaan tulevaisuuteen vuoden 1995 tasolla? Maailma muuttuu, ja Unioni sen mukana. Hyvä niin.
Perustuslaista voitaisiin mielestäni aivan hyvin järjestää kansanäänestys, joskin hieman ihmetyttää se, että Suomen omasta, uudesta perustuslaista kukaan ei sellaista vaatinut. Toisaalta, Suomi on edustuksellinen demokratia, joten miksi kansanäänestystä tarvittaisiin?
Miltähän Suomi näyttäisi, jos oltaisiin vuoden 1918 tasolle jymähdetty?
Mitä maanpettureihin tulee, niin mistä löytyy se henkilö joka alkaa niitä vankilaan raijaamaan?
Niinhän se taitaa mennäkin, että ensin karsitaan maanpetturit, sitten laajennetaan käsitettä raijaamalla eri puoluekantaa-, uskontoa-, aatetta omaavat, jonka jälkeen joutavatkin raijattavaksi vammaiset, vanhukset, vasenkätiset jne...
Eli miksi pitäisi ylipäätäänsä äänestää josta on jo kerran äänestetty?
EU-Suomen valtaapitävät ovat menetelleet. Olisitko tuota voinut selkeämmin sanoa:)
Kerro toki miten kun tiedät? Esim. konkreettinen tapaus asiasta.
ensin ja kysele sitten tai kysy opettajalta:)