Kristillisdemokraattien Päivi Räisänen vaatii lakiin lääkäreille oikeutta kieltäytyä abortista vakaumukseen perustuen. Mutta hän ei ole vaatinut papeille erivapautta kieltäytyä työskentelemästä naispappien kanssa vakaumukseen liittyen. Näitä vakaumuksia näyttää olevan eriarvoisia, riippuen Päivistä. Minkälajinen kristitty Päivi oikein on?
Vastaukset 9
- Päivi ymmärtää!!!
...että abortin tekevä lääkäri tappaa, mutta naispapin kanssa työstä kieltäytyjä tai työskentelevä ei kumpikaan tapa ketään. Asetelmassa on siis vissi ero.
- Huhahhhei
sitten tuolla logiikalla sotilaspastorille annettava oikeus olla siunaamatta tappamaan lähteviä sotilaita?
- ainakin haluaisin
lääkärikseni henkilön, joka ei ole murhaaja. Mistä sen tietää, milloin se vinksahtaa taas, nyt minunkin, täysi-ikäisen kohdallani suorittamaan abortin vaikkapa antamalla väärän lääkkeen? Tiedetäänhän murhamiehistäkin, että ensimmäinen murha on vaikea. Kun sen on tehnyt, seuraavat eivät enää tuota tunnontuskia.
Sen verran kuitenkin infoa, että hyväksyn sen, että äidin tai lapsen terveyden vakavasta uhasta johtuva abortti on mahdollinen, koska siinä lääkäri joutuu arvioimaan, ihan oikein lääketieteen perusteista, ihmiselämän arvoa ja terveyden turvaamista. Yleensähän silloin on kyse jo sikiön vakavista elinmahdollisuuksien puutteista tai jopa kuolemasta kohtuun.
Toki ymmärrän lääkärien mahdottoman suuren paineen, koska toisaalta lääkärin vala vaatii ehdotonta elämän kunnioitusta ja toisaalla vaakakupissa on tämä uusliberalistinen filosofia, jolta puuttuu kunnioitus elämää kohtaan, mutta joka taas painottaa vain äidin oikeutta OMAAN ruumiiseensa.
Samanlaisen paineen alla, vaikkakin eri tehtävissä toimivat piispat ja papitkitkin omassa toimessaan tällaisen ristiriitaisen uusliberalismin aikakaudella. Kirkon linjaa vaativat muuttamaan ne, jotka eivät edes kirkossa käy, eivät kuuntele kirkon sanomaa eivätkä ole missään tekemisissä kirkon kanssa. - suositeltavaa.
Joopajoo. Yhteiskunta kouluttaa lääkäreitä kalliilla rahalla ja sitten jotkut lahkolaislääkärit vaativat itselleen erioikeuksia omien uskomustensa vuoksi.
Kyllähän lähtökohta on niin, että annetut työt pitää tehdä niin pappien kuin lääkäreittenkin.
Jos oman lahkon oppi ei hyväksy sellaista asiaa, mikä toisille ihmisille on selvää pässinlihaa, niin siitä vain uudelleenkoulutukseen. Jätetään hommat sellaisille, jotka haluavat niitä tehdä, ja opiskellaan vaikkapa nuohoojaksi tai autonasentajaksi.- vielä karmeampaa
Ensin lääkäri koulutetaan kalliisti yhteiskunnan kustannuksella hoitamaan sairaita ja parantamaan kuolemanvaarasta ja sitten lääkäri pakotetaan tappamaan jo kohdussa olevat ihmiset.
Eikö tämä ole karmeeta?
- *debi*
oma lahjansa ja tehtävänsä. Eikä kaikki asiat oo toisille niin tärkeitä. Päivi on lääkäri ja hänellä on oma muurinaukkonsa.
- rivo-jeesus
Herra on kuin Leipuri joka vaivaa ja leipoo kutakin ja saa kaiken nousemaan. Päivin muurinaukkoa pääsee tutkimaan vai lääkäri Hiiva.
- Omatunto on
Onko hihhulilääkäri se ainoa joka ei haluaisi tehdä aborttia? Lapsirakkaalle herkälle ihmiselle se voi olla kova pala, ehkä ihmisellä pitäisi olla oikeus omalta osaltaan päättää haluaako lopettaa sikiöm elämän. Sama asia on edessä armomurhan, eutanasian kanssa, tuskimpa olisi oikein ketään lääkäriä pakottaa tekemään aktiivista eutanasiaa, jos itselle se olisi henkisesti vaikea. Asioita voi pohtia ihan maallisen moraalin pohjalta.
- Tri Santa
erioikeus kieltäytyä kaikesta hoidosta mihin liittyy verta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091310
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34457
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32448- 51445
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142443- 5438
- 49437
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e83434- 52403
- 42400