Lapsen "uskonnoton" kasvatus

Olet varmaan oikeassa, eli et voi suojella lastasi loputtomiin uskonnollisilta vaikutteilta. Mutta voit yrittää suojella häntä typeriltä taikauskohömpiltä antamalla hänelle työkalut sellaisen käsittelyyn. Eli selitä lapselle, että jotkut ihmiset uskovat ihan hölmöihin juttuihin jotka eivät edes ole totta. Ei ole kiva kutsua lapselle omaa äitiään höperöksi, mutta lapsen tulevaisuuden kannalta se voi olla paras ratkaisu. Lapsilla on mielikuvituskavereita, joten voit selittää jossain vaiheessa, että myös uskovaisilla on mielikuvituskavereita. Opeta lapselle kriittistä ajattelutapaa, jolla voi päätellä millaisiin juttuihin kannattaa uskoa ja millaisiin ei. Perustele aina kaikki järkevästi.

Tuon parempaa neuvoa en voi antaa, ellet sitten halua muuttaa miehesi ja lapsesi kanssa Japaniin jonne äidin näpit ei yllä.

Anna mummon vaan toimia tavallaan, ei siitä mitään haittaa lapsen sielunkehitykselle ole, päinvastoin. Toisaalta ei iltarukouksen lurittamisella ole mitään merkitystä niin sanotussa uskonnollisessa kasvatuksessa.

Tosin minulle on jäänyt lapsuudestani enemmänkin mieleen se perintökaluna kulkenut enkeli-lapsitaulu. Sitä oli ihan kiva katsella ennen nukahtamista.

Keskenään eri mieltä olevat ihmiset voivat kuitenkin kunnioittaa ja välittää toisistaan. Lapsen maailmasta käsin ei ole vaarallista se, että ihmisillä on erilaisia käsityksiä asioista. Jokainen ihminen kohtaa jo elämänsä alkuvaiheissa (ja myöhemminkin) perimmäisiin kysymyksiin ja pyhyyteen liittyviä asioita. Lapsella on oikeus saada aikuiselta näkökulmia oman näkemyksensä kasvulle. Ja eri ihmisltä voi tulla erilaisiakin näkemyksiä, ei lapsen maailma siihen säry. Onko lopulta kovin "vaarallista", jos mummo rukoilee lapsen kanssa? Mikä siinä on pelottavaa? Kovin jyrkkä uskonnottomuus (tai ateismi) on ihan yhtä vaarallista kuin jyrkkä uskonnollisuuskin, molemmat tukahduttavat elämän ihmettelyä. Lapsuus on nimen omaan ihmettelyn aikaa.

Opeta lapselle, että mummo on jo vanhuuden höperö.
Opeta myös, että yksisarviset, enkelit ja jumalat kuuluvat samaan satukirja kastiin, "eikä niitä oikeasti ole".

Ei iltarukoukset mielestäni lasta "saastuta", mutta ne voivat jopa tuntua lapsesta mukavalta.
Jos sattuu tilanne, jossa lapsesi kysyy sinulta jumlasta, niin painota hänelle että jumalaa ei ole olemassa ja se on vain satuhahmo, kuin joulupukki (mikäli lapsi ei enää usko joulupukkiin).


Mielestäni sinun pitää totuttaa lapsi ajatukseen, että jotkut ihmiset uskovat vielä vanhempanakin satuolentoihin ja että nämä ihmiset ovat tyhmiä.
Auttaa myös jos lapselle opettaa loogista ajattelua jo pienenä, esim pulmapelejä tms.

Yritä vaan keskustella äitisi kanssa asiasta ja saada hänet ymmärtämään, miltä hänestä itsestään tuntuisi jos joku olisi puuttunut lastensa kasvatukseen. Kysy vaikka, mitä hän olisi ajatellut jos joku muslimi olisi halunnut väkisin opettaa Allah-rukouksia sinulle kun olit lapsi.

Eihän se nyt kenenkään lapsen maailmankatsomusta lopullisesti heiluta puoleen tai toiseen, vaikka hän saakin monenlaisia vaikutteita lähipiirissään. Kyllä jeesustelut kuuluivat minunkin lapsuuteeni, mutta uuden oppiminen vei voiton, ja mielummin luin tietokirjoja ja katselin dinosaurusten kuvia kuin kuuntelin uskisten tarinoita. Tuskin lapset tässä välillä ovat paljoa muuttuneet, harvemmin niitä kiinnostaa uskonnolliset jutut jos aivopesu ei ole ollut ympärivuorokautista ja jatkuvasti läsnä.

Luullakseni suhteesi äitiisi on jokseenkin siedettävällä tasolla ja erimielisyys koskee siis nimenomaan vain tätä uskon asiaa.
Anna lapsen itse huomata että me ihmiset olemme erilaisia ja voimme silti tulla toimeen keskenämme ja tykätä toisistamme. Jos mummo lukee ilta- ym. rukoukset lapsesi kanssa niin anna hänen tehdä se. Voit asiallisesti keskustella lapsesi kanssa että mummo uskoo ja sinä et. Voit perustella näkökantaasi sitä mukaa kun lapsesi kertoo mitä mummo hänelle opettaa. Lapsen ei tarvitse valita tässä oikeaa ja väärää vaan anna hänen rakastaa teitä molempia erialisuudesta huolimatta. Eihän hän umpiossa elä vaan joutuu asian eteen kuitenkin jossakin vaiheessa elämäänsä.
Minusta on väärin istuttaa valmiita asenteita että mummo on vanhuuden höperö tms. Ei lapsesi aseta mummolle mitään vaatimuksia vaan ottaa hänet sellaisen kun on. Tekeväthän he muutakin yhdessä kuin rukoilevat.
Mielestäni uskonnoton kasvatus on se että pystyt itse tasapainoisesti malttia menettämättä perustelemaan näkökantojasi ja jätä valinnat lapsellesi. Hän tekee ne joka tapauksessa kun siihen on valmis.

Tuntematta teitä sanoisin kuitenkin, että tuo asia kannattaisi selvittää isommalla porukalla. Kaikki pöydän ääreen istumaan ja selvittämään että kyseessä on teidän lapsenne, eikä toisilla ole oikeutta tuollaisessa asiassa määräillä tai toimia selän takana.

"mutta kun minä uskon ja minulle rukous on tärkeä niin olisi niin kiva tytön kanssa yhdessä iltaruokous lukea sitten kun tulee yökylään"

Luulen että äitisi on jo oppinut ettei elämässä aina saa kaikkea sitä mitä toivoisi ja mikä olisi kivaa. Hyvin itsekästä on pitää sitä mikä itsestä on kivaa tärkeämpänä kuin toisten elämänkatsomusta.

Olisiko äitisi tosiaan pitänyt siitä että joku olisi vienyt sinut moskeijaan ja opettanut kumartamaan Mekkaan kun olit lapsi? Tuskin.

Hän sai kasvattaa sinut, lapsensa, niinkuin halusi. Nyt hänen pitää ymmärtää että sinun lapsesi kasvatusvastuu on sinulla ja puolisollasi, ei hänellä. Isoäitiydestä voi nauttia varmaan muutenkin kuin yhdessä rukoilemalla, ja itsekseenhän hän voi rukoilla lapsesi puolesta niin paljon kuin tahtoo.

Tottakai lapsi saa paljon erilaisia vaikutteita ympäristöstään, mutta eniten merkitsevät varmaan läheisimmiltä saadut. Siksi ei ole samantekevää mitä isoäiti maailmasta opettaa.

Minusta riski on siinä, että isoäiti opettaa että lapsi voi "turvata" Jeesukseen ja että Jumala "suojelee" häntä. Tämä voi luoda lapselle tunteen, että hän on turvaton ja suojaton ilman näitä mielikuvitusolentoja ja näin horjuttaa hänen perusturvallisuuttaan elämässä. Se ei ole minusta mikään pikku juttu.

Tälläkin palstalla huomaa selvästi miten käsittämätöntä uskovaisten mielestä on se, että ateisti voi myöntää ettei tiedä selitystä kaikkeen tai saa seikkaperäisiä elämänohjeita miltään tietyltä taholta. Tästä ihmettelystä huokuu juuri perusturvallisuuden puute, tarve olla koko ajan ohjauksen alaisena ja saada valmiita vastauksia jotka selittävät kaiken parhain päin. Se turvallisuuden puute sitten vaatii yliluonnollisen tahon sitä näennäistä suojaa antamaan.

Jos haluat välttää tämän kierteen syntymisen, sinun kannattaisi mielestäni keskustella vakavasti äitisi kanssa ja koettaa saada hänet ymmärtämään että sinä ja puolisosi kasvatatte oman lapsenne omalla tavallanne.

Jos äitisi siitä pahoittaa mielensä, ongelma on mielestäni hänen eikä teidän. Hänen ennemminkin pitäisi ymmärtää olla pahoittamatta teidän mieltänne ja olla puuttumatta teidän perheenne elämän perusasioihin.