Varsinainen kysymys viestinnän alueella kuuluu, kuinka uusmediaa tulisi käyttää ja kuinka siinä esittää asiansa? Media kuten internet vaatii kirjoittajaltaan toisenlaista otetta kuin perinteinen ja ehkä taantuvaksikin kääntyvä printtimedia? Tässä tarkastelussa me voimme pohtia esim Halla-ahon kirjoituksia, joiden tarkoituksena on mitä ilmeisemmin ollut toisaalta tiedon välittäminen ja toisaalta ajatusten herättäminen puolesta ja vastaan, sekä lukijoiden haastaminen omatoimiseen asioiden selvittämiseen?
Myös sähköisellä painoalustalla julkaistun tekstin kulttuurinen tausta on monesti kovin erilainen kuin kansanvalistus ajalta periytyvän printtimedian filosofia. Erilaiset kansainvälisetkin tavat argumentoida globalisoituvien populaariryhmien välillä leviät sähköisen painoalustan avulla kieliryhmistä ja kulttuureista toisiin.
Myös lukemisen tapa, asiasisältöjen määrä ja vivahteikkuus ovat sähköisen painoalustan parissa sellaisia, jotka haastavat lukijansa ja kirjoittajansa uudella tavalla jäsentämään ja pohtimaan asioiden sisäisiä vuorovaikutuksia ja niiden suhdetta niistä näennäisesti riippumattomiinkin ulkoisiin seikkoihin.
On hyvin vaarallista, jos me joudumme tilanteeseen missä itse omakohtaisella ennakkosensuurilla joudumme pohtimaan asiaa, jos me haluamme kertoa esim. Muhammadin lapsivaimoista.
Jotka tosin eivät ehkä aikanaan olleet niin suuri harvinaisuus? Tai vaikkapa uskonpuhdistajan Lutherin eräistä kirjoituksista juutalaisista? En ole lukenut Halla-ahon kirjoituksia muutoin kuin iltapäivälehtien välityksellä. Ja niitä en osaa sen enempää kommentoida. Koska oletan, että printtimediakin osaa tuoda asioita esille puolelta jos toiseltakin niin halutessaan. Ja Halla-ahon kirjoituksista en osaa sanoa miltä puolelta ne on esitetty?
Mutta huolestuttavana asiassa pidän sitä, että voimmeko me suomettua senkin suhteen kuinka historiallisista faktoista voidaan ja saadaan kirjoittaa sellaisten ihmisten elämän suhteen, joiden historia on tunnettua? Ja jos he ovat olleet mukana esim. uskonnollisten liikkeiden perustamisessa? Onko kenties niin, että totuudella onkin jokin aste-ero sen suhteen miten sitä saa käsitellä?
Mielestäni sellainen on olemasa ja se menee siinä, että totuuteen ei tarvitse lisätä mitään, eikä siitä tarvitse mitään myös poiskaan jättää. Jos sen käsitteleminen on vain tilanteeseen sopivaa? (lapsille lapsien asiat heidän tavallaan, naisille asiat pehmeämmin ja miehille reilusti ja suoraan, mutta rakentavassa hengessä?
Mutta se ei voi nykyaikana olla ihmetyttämättä, että emmekö me tiedä, että tytöillä tai naisilla on useassa tapauksessa heidän parhaat kaverinsa? Jolle he sitten monesti kiikuttavat ne viestit ja asiat yhdessä puntaroitavaksi, mitä heidän kohdalleen tulee? Ja kuinka he niihin reagoisivat.
Ja tässä katsantokannassa on myös naisten joukossa olemassa sellaisiakin, jotka ovat rakentaneet omat prinssifantasiansa. Ja he peilaavat todellisuutta tätä vasten riippumatta peilattavan kohteen ulkoisesta statuksesta tai varallisuudesta. Kutsuttakoon heitä vaikka feministien riemuksi tai riesaksi geenitietoisten naisten ryhmäksi. Taviksellehan näillä tyttöpuolen tiedoilla ei ole mitään merkitystä. Mutta jollainlailla julkkiksen näitäkin riesakseen varmaa tulisi pohtia?
Myös sähköisellä painoalustalla julkaistun tekstin kulttuurinen tausta on monesti kovin erilainen kuin kansanvalistus ajalta periytyvän printtimedian filosofia. Erilaiset kansainvälisetkin tavat argumentoida globalisoituvien populaariryhmien välillä leviät sähköisen painoalustan avulla kieliryhmistä ja kulttuureista toisiin.
Myös lukemisen tapa, asiasisältöjen määrä ja vivahteikkuus ovat sähköisen painoalustan parissa sellaisia, jotka haastavat lukijansa ja kirjoittajansa uudella tavalla jäsentämään ja pohtimaan asioiden sisäisiä vuorovaikutuksia ja niiden suhdetta niistä näennäisesti riippumattomiinkin ulkoisiin seikkoihin.
On hyvin vaarallista, jos me joudumme tilanteeseen missä itse omakohtaisella ennakkosensuurilla joudumme pohtimaan asiaa, jos me haluamme kertoa esim. Muhammadin lapsivaimoista.
Jotka tosin eivät ehkä aikanaan olleet niin suuri harvinaisuus? Tai vaikkapa uskonpuhdistajan Lutherin eräistä kirjoituksista juutalaisista? En ole lukenut Halla-ahon kirjoituksia muutoin kuin iltapäivälehtien välityksellä. Ja niitä en osaa sen enempää kommentoida. Koska oletan, että printtimediakin osaa tuoda asioita esille puolelta jos toiseltakin niin halutessaan. Ja Halla-ahon kirjoituksista en osaa sanoa miltä puolelta ne on esitetty?
Mutta huolestuttavana asiassa pidän sitä, että voimmeko me suomettua senkin suhteen kuinka historiallisista faktoista voidaan ja saadaan kirjoittaa sellaisten ihmisten elämän suhteen, joiden historia on tunnettua? Ja jos he ovat olleet mukana esim. uskonnollisten liikkeiden perustamisessa? Onko kenties niin, että totuudella onkin jokin aste-ero sen suhteen miten sitä saa käsitellä?
Mielestäni sellainen on olemasa ja se menee siinä, että totuuteen ei tarvitse lisätä mitään, eikä siitä tarvitse mitään myös poiskaan jättää. Jos sen käsitteleminen on vain tilanteeseen sopivaa? (lapsille lapsien asiat heidän tavallaan, naisille asiat pehmeämmin ja miehille reilusti ja suoraan, mutta rakentavassa hengessä?
Mutta se ei voi nykyaikana olla ihmetyttämättä, että emmekö me tiedä, että tytöillä tai naisilla on useassa tapauksessa heidän parhaat kaverinsa? Jolle he sitten monesti kiikuttavat ne viestit ja asiat yhdessä puntaroitavaksi, mitä heidän kohdalleen tulee? Ja kuinka he niihin reagoisivat.
Ja tässä katsantokannassa on myös naisten joukossa olemassa sellaisiakin, jotka ovat rakentaneet omat prinssifantasiansa. Ja he peilaavat todellisuutta tätä vasten riippumatta peilattavan kohteen ulkoisesta statuksesta tai varallisuudesta. Kutsuttakoon heitä vaikka feministien riemuksi tai riesaksi geenitietoisten naisten ryhmäksi. Taviksellehan näillä tyttöpuolen tiedoilla ei ole mitään merkitystä. Mutta jollainlailla julkkiksen näitäkin riesakseen varmaa tulisi pohtia?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.