JÄRVENPÄÄN SOSIAALISAIRAALA!

Ketkä ovat olleet siellä?

Onko kenelläkään kokemusta Järvenpään sosiaalisairaalasta? Itse sinne hakeutumassa ja haluaisin vähän tietoa siellä olleilta että minkälainen paikka tämä on, ja onko "Suomen paras" niin kuin kehutaan?

34

15267

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muitakin on

      Riippuu täysin siitä mitä itsellesi haet.

      Ennen aikaan kun asiakas lähti pois Järvenpään sosiaalisairaalasta, taksi vei tämän mitään kysymättä lähimpään alkoon.

      Sosiaalisairaala on edelleenkin itsepintaisesti yrittänyt tehdä juopoista kohtuukäyttäjiä, mutta kukaan ei vaan tunnu tuntevan ketään, joka siinä olisi onnistunut. Minun tuntemani kaverit juovat aivan kuten ennenkin.
      Alkoholistit kun eivät tahdo oppia kohtuukäyttäjiksi, vaan se kontrolli menee kerta kerran jälkeen.

      Ja mikä pahinta, kotona perhehelvetti jatkuu entiseen malliin, kun varsinkin lapset ja puoliso syyttävät itseään siitä, että iskä/mies juo.
      Ja nyt ovat sitten oikein lääkärisedät sanoneet iskälle sairaalassa, että iskän pitää saada juoda!

      Raitistumisella mitattuna Suomessa tekevät muut hoitolaitokset huiomattavsti parempaa tulosta kuin Järvenpään sosiaalisairaala.
      Luulen että siellä ei A-klinikoiden malliin edes uskota siihen, että juoppo voisi raitistua.
      He siis pyrkivät tekemään juopolle tämän juomisesta vaan hauskempaa - ja perheelle... no niin no.

    • Juoruja tulikin.

      Ei, en minäkään ole siellä ollut. Mutta se on tunnetuin ja AINOA sairaala päihdeongelmaisille suomessa. Muut ovat sittten jotain muuta "parantoloita" jne..


      Siellä käsittääkseni ei ole uskontoa "hoito-ohjelmassa", koska se on terveydenhoidon organisaatio. Uskonnollisia "parantoloita" löytyy runsaasti, kaupallisia yrityksiä useinkin, kilpailevat keskenään, eivät Järvenpään sosiaalisairaalan kanssa.

      • Toipumiseen

        Päihdesairaala on voittoa tavoittelevan yrityksen omistama.

        Suomessa eri uskontokunnat järjestävät omille jäsenilleen hoitoa, jos haluaa uskonnollisuuden liittää hoitoihin.

        12 askeleen hoito-ohjelmaan perustuva Myllyhoito ja Minnesotahoito ovat tehokkaimmat hoidot. Niihin kannattaa olla yhteydessä suoraan. Noin yli 80% toipuu täysraittiiksi. Nämä hoidot soveltuvat uskontaustoista riippumatta kaikille, myös ateisteille. Hoidot eivät ole uskonnollisia.

        AA- ja NA ryhmät ovat vertaistukiryhmiä ja nojaavat 12 askeleen hoito-ohjelmaan, mitä mm Myllyhoito ja Minnesotahoito tarjoaa.

        Hengellisyyttä käytetään paljon päihdehoidossa, koska se tapahtuu samoissa aivo-osissa kuin riippuvuudet ja on siksi tehokas apu riippuvuuksista toipumisessa. Hengellisyys ei ole sama asia kuin uskonto, eikä sillä ole mitään tekemistä uskonnon kanssa vaikka uskontokunnatkin hengellisyyttä eri tavoin käyttävät hyödykseen.

        Huuhaalääkehoitoihin, missä luvataan että heidän ihmepillereillä saavutetaan kohtuukäyttö, en suosittele.

        A Klinikka Oy on voittoa tavoitteleva yritys joka markkinoi ihmelääkkeitä, mitkä eivät paranna muuta kuin yrityksen ja heidän yhteistyökumppaneiden yritysten liikevaihtoa.

        Minnesota ja Myllyhoidossa toipumisprosentti yltää jopa yli 80%. Niihin kannattaa hakea maksusitoumusta ja jos maksusitoumus on kielteinen siitä kannattaa valittaa hallinto-oikeuteen.

        Näitä A Klinikan nettitrolleja on aika paljon, jotka jakelevat väärää tietoa 12 askeleen päihderiippuvuuksien hoidoista.


      • pohtinut_myös

        "Huuhaalääkehoitoihin, missä luvataan että heidän ihmepillereillä saavutetaan kohtuukäyttö, en suosittele. "

        Näkyy olevan trollausta toiseenkin suuntaan. Käytännössä ainoat alkoholiriippuvuuden hoidossa yleisesti käytettävät lääkkeet lienevät disulfiraami, naltreksoni ja nalmefeeni. Ihmelääkkeitä ne eivät ole, mutta toimivat osalle potilaista. Asiasta jonkin verran tutkimusnäyttöä.
        12-askeleen hoito-ohjelma on hyvä ja tutkimusnäyttöä on siitä, että pysyvän raittiuden saa sen kautta ehkä useampi kuin muihin hoito-ohjelmiin osallistuneet. Mutta...missä on se tutkimusnäyttö jolle osoitetaan näiden hoitopaikkojen yli 80% toipumisaste? Ja suurin osa tuntemistani 12-askeleen ohjelman avulla raitistuneista ei ole koskaan käynyt missään kaupallisessa 12-askeleen hoitopaikassa vaan ovat löytäneet raittiuden AA-ryhmissä. Voisi kai sanoa, että Suomessa toimivat kaupalliset 12-askeleet hoitopaikat käyttävät hoidossaan merkittävällä tavalla lähiseutujensa AA-ryhmiä sen takia että vertaistuki on tavattoman hyvä elementti toipumisessa. Eikä siitä tarvitse AA-ryhmissä maksaa mitään.


    • kkkkkkkkkkkkkkkkk

      Mä olen hoidettavana siellä, käyn siis intervalleilla nykyään, lääkeriippuvuuden takia siis.
      Jokaisella on oma makunsa mutta minä tykkään kyseisestä paikasta ja hoito on tehonnut, ihmiset on mukavia, hoitohenkilökunta ja muut asiakkaat .
      Tietojeni mukaan siellä ei todellakaan etsitä kohtuukäyttöä missään, alkoholissa , huumeissa yms. vaan täydellistä irrottautumista henkisesti aineista, eli itsenä arvostamista omana itsenään :)
      Mä olisin valmis suosittelemaan sitä mutta todellakin jokaisella on oma tahtonsa , tsemppiä, käy tsekkaamassa edes ;_)

      • rixa999

        Oman kokemukseni kautta voin suositella myös tutustumaan Hietalinna-yhteiöön & Mylly-hoitoon.
        Ja vertaistukiryhmien tärkeyttäkään en voi olla korostamatta! :)

        Pian kaksi vuotta Täysin ilman päihteitä, se on mahdollista kenelle tahansa, kun onnistui multakin!!

        Tsemppiä!:)


    • nappi83

      Mies oli siel kh-alotukses ja sano ainaki et ihan jees paikka. hoitajat mukavia jne...

      • kanssa mikään hoito ei tehoo jos asiakkaalta iteltään puuttuu motivaatio. Ensin pitää itelle saaha päähän haluaako tosissaan raitistua, silloin kaikkinainen tuki auttaa. Mulla meni asiat piippuun kaheksankyt luvulla, yhteiskunta otti lapset huostaan, piti ruveta miettimään mitä todella haluun elämältä. Sain maksusitoomuksen mieheni kanssa järvenpäähän. Lapset sain sinne myös vastaanotto kodista. Taisi olla ainoo paikka jossa oli perhe osasto. Neljä kuukautta siellä meni, sain työni takasi, lapset myös. Siitä alko uusi elämä. Raivo raitis minusta ei tullut, mutta kohtuu käyttäjä.
        Tunnen ihmisiä jotka käyvät aika ajon parin viikon katkoilla, niistä vain ei taida olla muuta hyötyä kuin että saavat kunnon pikkasen kohennettua, ja ei kun uutta putkee päälle


    • kimi

      olen sekakäyttäjä ja mahdollisuus mennä j-pään sos.sairaaraan. mitä mieltä olette? itse ajattelin kahden kuukauden rundia...mielenterveys ja päihteidenkäyttö holtitonta...keskustelut oon oppinut kadulla ja todella tarvitsisin vertaistukea ja fyysistä kuntoutusta, onko oikea paikka /kontra tervis...vastauksista etukäteen kiittäen...kimi

    • Jeppe..

      Mä olen myös lähdössä opiaatti ja bentso riippuvuuden takia. Loppukuusta..
      On "kuulemma" alan parhaimmisto. Eli ketään ei kiduteta. Itse en edes harkitse korvaushoitoa, koska se on täysin itsepetosta. Mennä nyt sit kovempiin, ja olla sidottuna sairaalaan koko eliniän. Ihan järjetön koko korvaushoito. Kaverit vaan mennyt sekavimmaks, ja saa nyt "laillisesti" opiaattien kermaa.

      Järvenpäässä on kunnon punttis ym muita hoitoja vaikka kuinka. Itse ajattelin jatkaa vanhaa harrastusta, ja ottaa sieltä vauhtia. Tosin hoito ei tule olemaan helpoimmasta päästä.. Ensin oparit pois (Tramadol) Mikä kävi selän ollessa pahimmillaan 2000mg:ssa. Ja sen jälkeen Rivatril 8mg:n päiväannoksesta alas. Avokatkoja ollaan kokeiltu.. Mutta itsellä ei ole ollut mitään toivoa irrottautua lääkkeistä ilman sairaalaa. Ja onhan se omissa oloissa jopa hengenvaarallista. Mä hain sinne omasta KOVASTA halusta! Mua on nää saatanan ropit pyörittänyt jo ihan tarpeeks.. Ja on ollut muutenkin todella kova kriisi vuosi. Sieltä en lähde kuin kulumalla, kun semmonen mahku on annettu. :) Töitä olen tehnyt koko ikäni, joten enköhän noi verorahat ole ansainnut.

      • TOJ

        Meinaatko ihan sitä 2 viikon suljettua katkoa?
        Itse olin siellä talvella. Hyvät muistot jäi mut yks juttu on tärkeää muistaa. Hoitajat on vähä liian turtuneita kaikkiin valituksiin ku johonkin sattuu, huono olo tai on oikeasti joku hätänä. Eli se kannattaa muistaa ja tehdä heti ku astuu sisään selväksi (varsinkin jos on joku sairaus, kramppi taipumusta tms).
        Itellä oli hirveetä ku en saanu ku päivisin nukuttua muutaman tunnin. Yöt valvon ja tuntu et alan sekoo, onneks en ollut ainoa kenellä oli vaikeeta nukkua yöllä. Helpotti paljon ku oli seuraa.
        Jos on kipuja, uni vaikeuksia, opiaatti riippuvainen tms nii siellä on semmonen ihana tuoli jossa on kaikkia erilaisia ohjelmia mitä voit valita.

        Muistaako kukaan sen tuolin nimen???

        Se on yksi huone missä se tuoli on, siellä saa olla ihan rauhassa. Samassa huoneessa on myös mahdollisuus akupunktioon.
        Iso ihana tuoli joka hieroo, rentouttaa ja auttaa melkein kaikkeen vaivaan tai vie edes hetkeksi ajatukset muualle.

        Nyt alko ärsyttää ku en muista sen tuolin/tuoli huoneen nimeä. Kertokaa joku se! Kiitos. Kirjoitan jäkestä lisää kohta.


      • jep4
        TOJ kirjoitti:

        Meinaatko ihan sitä 2 viikon suljettua katkoa?
        Itse olin siellä talvella. Hyvät muistot jäi mut yks juttu on tärkeää muistaa. Hoitajat on vähä liian turtuneita kaikkiin valituksiin ku johonkin sattuu, huono olo tai on oikeasti joku hätänä. Eli se kannattaa muistaa ja tehdä heti ku astuu sisään selväksi (varsinkin jos on joku sairaus, kramppi taipumusta tms).
        Itellä oli hirveetä ku en saanu ku päivisin nukuttua muutaman tunnin. Yöt valvon ja tuntu et alan sekoo, onneks en ollut ainoa kenellä oli vaikeeta nukkua yöllä. Helpotti paljon ku oli seuraa.
        Jos on kipuja, uni vaikeuksia, opiaatti riippuvainen tms nii siellä on semmonen ihana tuoli jossa on kaikkia erilaisia ohjelmia mitä voit valita.

        Muistaako kukaan sen tuolin nimen???

        Se on yksi huone missä se tuoli on, siellä saa olla ihan rauhassa. Samassa huoneessa on myös mahdollisuus akupunktioon.
        Iso ihana tuoli joka hieroo, rentouttaa ja auttaa melkein kaikkeen vaivaan tai vie edes hetkeksi ajatukset muualle.

        Nyt alko ärsyttää ku en muista sen tuolin/tuoli huoneen nimeä. Kertokaa joku se! Kiitos. Kirjoitan jäkestä lisää kohta.

        Fysioakustinen tuoli... :)


      • Anonyymi
        TOJ kirjoitti:

        Meinaatko ihan sitä 2 viikon suljettua katkoa?
        Itse olin siellä talvella. Hyvät muistot jäi mut yks juttu on tärkeää muistaa. Hoitajat on vähä liian turtuneita kaikkiin valituksiin ku johonkin sattuu, huono olo tai on oikeasti joku hätänä. Eli se kannattaa muistaa ja tehdä heti ku astuu sisään selväksi (varsinkin jos on joku sairaus, kramppi taipumusta tms).
        Itellä oli hirveetä ku en saanu ku päivisin nukuttua muutaman tunnin. Yöt valvon ja tuntu et alan sekoo, onneks en ollut ainoa kenellä oli vaikeeta nukkua yöllä. Helpotti paljon ku oli seuraa.
        Jos on kipuja, uni vaikeuksia, opiaatti riippuvainen tms nii siellä on semmonen ihana tuoli jossa on kaikkia erilaisia ohjelmia mitä voit valita.

        Muistaako kukaan sen tuolin nimen???

        Se on yksi huone missä se tuoli on, siellä saa olla ihan rauhassa. Samassa huoneessa on myös mahdollisuus akupunktioon.
        Iso ihana tuoli joka hieroo, rentouttaa ja auttaa melkein kaikkeen vaivaan tai vie edes hetkeksi ajatukset muualle.

        Nyt alko ärsyttää ku en muista sen tuolin/tuoli huoneen nimeä. Kertokaa joku se! Kiitos. Kirjoitan jäkestä lisää kohta.

        Neurosonic


    • Kiinnostunut kanssa

      Pari päivää sitten kun olin juttusilla lääkärin kanssa itsetuhoisuuden ja ryyppäämisen takia, niin sain kuulla tuosta Järvenpäästä. Nyt olen itsekin etsimässä siitä tietoa. Mulla sanottiin että siellä hoidetaan alkoholismin yhdeydessä psyykettäkin kun kuusi vuotta sitten rupesin ryyppäämään niin sitä ennen mulla oli ollut monta vuotta psyyke päin persettä. Yritin tossa vuosi sitten hakea Kankaanpään A-Kotiin muttei kaupunki suostunut myöntämään sitoumusta.

    • katkolle menossa 88

      UP! Haluisin kans tietoa, minkälainen paikka tuo on? Olen 24-vuotias nainen ja lähete Järvenpään sos.sairaalaan. Jännittää kovasti.

      Onko tuolla esimerkiksi minkälaisia ryhmiä? Taideterapiaa? tai mitään vastaavaa? Onko paikka siis lähinnä sellainen, että siellä saa oikeesti intensiivistä keskusteluhoitoa erilaisissa ryhmissä jne. Vai sama meininki kö kuin perus suljetuilla osastoilla että jokainen vaan koomailee omassa huoneessaan ja pureskelee kynsiään?

      Olisi kiva kuulla kokemuksia siellä olleilta.. helpottais vähän tätä jännitystä :)

    • niinpä87

      Saako kyseisessä sairaalassa tupakoida? :)

    • joooooo1

      Järvenpäässä on suljetulla osastolla parveke tupakointia varten ja muut osastot käy ulkona tupakalla, paitsi yöaikaan on parveke auki..

    • narc-24

      Tunnen useampia ihmisiä jotka ovat olleet tämän laitosken asiakkaina. Päihteestä riippumatta palaute on ollut samanlaista: hoito sovitetaan hyvin tarkasti asiakkaan mukaisesti. Ja asiakasta kuunnellaan kun tarpeita määritellään. Ymmärtääkseni ryhmäterapia on osa yksilöityä ohjelmaa. Pelkästään minulle annetun palautteen pohjalta suosittelen edes tutustumiskäyntiä.

    • onko vierailu sallittua. entäs omaa läppäriä, saako käyttää?

    • TT. stadi 1

      Olen ollut pitkän aikaa sitten ihan paska ja turha paikka ei mitään pysyvää hyötyä. koko henkilökunta vain lukeneet päihteiden käytöstä ja se ei ihan riitä.. yhdenkin ns. päihdeammattilaisen kanssa oli vähän erimielistä keskustelua päihteiden käytöstä hoitsu sano mulle kun on nyt perjantai voin mennä kotiin ja juoda vaikka viiniä, minä niin voin minäkin koska tahansa. joten ainakin silloin paska paikka.parasta koko paikassa oli muiden asukkaiden kanssa juttelu röökimestalla. jos meet pitkäaikaiselle katkolle muun kuin prenkun takia siellä lähtee varmaan pahimmat vieroitusoireet pois.

    • Invaliiidi

      Nykyisin kulkee nimellä Päihdesairaala. Millainen paikka? Korvaushoidon aloitus olisi itsellä kyseessä, on vaan elämäntilanne se ettei oikein voisi lähteä.. tupakkaa siis saa polttaa ilmeisesti? Itellä menee 2-3 milliä teemuja päivässä, tosin kärsin helvetin kovista kivuista rajun kolarin seurauksena..

    • Invaliiidi

      Ja paikallinen aklinikka ei suostu muuten aloittamaan korsua, vaikka tietää että tarvitsen jatkuvaa fysioterapiaa (2 × viikko). Temgesiciä saan kuitenkin siis reseptillä hermokipulääke cabrion. Muutenhan voisi lähteäkin, mutta en oikein pystyisi 😕

    • enautaenää

      Juoppo juo ei siinä lääkäri auta jos ei juoppo halua itse lopettaa.Hyvä keino myös jos lapsia on jättää juoppo elämään omaa elämäänsä ja erota.
      Lapset ei kärsi erosta, mutta puolison läheisriippuvuus voi olla se syy ettei jätä juoppoa.
      Mutta, jokainen itse tietää lopulta mitä tekee, kuten juoppokin.

    • Sinna789

      On todella ikävä kokemus perheosastosta. Sinne sijoitetaan lasten keskelle päihteidenkäyttäjämiehiä suoraan kadulta, sieltä siis hakemaan uutta sulhoa.suhteita tuetaan päästämällä yksinhuoltajia ja miehiä yhtäaikaa lomille. Lasten kiirellisiä sijoituksia on heinäkuun jälkeen ollut ainakin kolme. Yhdessä tapauksessa juuri siksi että äiti ja isäpuoliehdokas jättivät palaamatta lomilta. Yhdessä tilanteessa äiti on sairaalahoidossa mennyt niin huonoon kuntoon ettei kyennyt hoitamaan lastaan. kolmannessa tapauksessa lapsi on sijoitettu koska äiti oli käskenyt yöhoitajaa hirttämään itsensä (sairaalan linjaus uhjaavaan käytökseen on todella tarkka.varsinkin väsyneet naiset jotka ovat juuri synnyttäneet ja ovat synnytyksen jälkeen herkässä tilanteessa, muistakaa että hoitajat ovat aina herkemmillä ja normaaleina ihmisinä ylläpuolellanne.) Tämä huostaanotto tapahtui koska äidillä ei ollut vakituista asuntoa johon lapsensa kanssa palata..Onneksi itsellä on asunto.se tietenkin hämmästytti sosiaalityöntekijää kovasti, myös se että ettei minulla ole vuokravelkaa(asuntolainan suuruttahan hän ei voi tietää,se ei edes käynyt hänen mielessään että päihdeongelmainen voisi omistaa muuta kuin naapurilta varastetun fillarin) se että asun osaketalossa ja mummojen kanssa naapureina oli kuitenkin hymyä herättävä asia koska minähän tietenkin olen se joka metelöi siellä (oli pakko varmistaa etten ole koskaan saanut ainottakaan huomautusta levottomasta elämästä) Lastensuojelun pitäisi jokaisessa kunnassa kiinnittää huomiota seuraaviin asiohin. Hoitajia ei ole riittävästi jotta äidit saisivat apua lastenhoitoon.osastot ovat niin täynnä että yksilöpuolen miehiä on pakko sijoittaa perheiden keskelle (kaksi miestä yhtä naista kohden oli suhdeluku sen parin viikon aikana kun olin itse siellä) potilasturvaa käytännössä ei ole,kuulopuheita merkitään virallisiin potilastietoihin (yksi potilas keksi päästään toisen potilaan uhanneen häntä ja tämän hän oli kertonut edelleen hoitajalle.hoitaja kyllä siirsi uhanneen henkilön toiselle osastolle.ikävää että siirron syyksi jäi kuulopuheena hoitajan kuulema asia, eikä esim. huono henkilökemia. Ymmärrän kyllä miksi potilas keksiii päästään asioita muttei hoitajien tarvisi niitä virallisiin papereihin merkitä jos eivät ole itse kuulemassa asioiuta. No mutta toivon että kuntien maksusitoumusten myöntäjät ymmärtäisivät kuinka kallis hotelli tämä on. keittiö toimii mutta apua kenenkään on turha hakea tuolta.säilössä pidetään ja välillä hoitajat tulevat ihan kyselemään kuulumisiakin, mutta itse olen todella pettynyt siihen kohteluun ja asenteeseen joka hoitajilla on.ymmärrän että he ovat siellä vain töissä ja heillä on velvollisuutensa olla vastaamatta kysymyksiin jos tiedustelet sijoituksista vastaavia henkilöitä, tiedäthän kuitenkin että heidän johtoryhmänsä käsittelee juuri sinun asioitasi, mutta hoitajilla ei ole kykyä vaikuttaa mihinkään.lääkärin pääset kyllä tapaamaan videoneuvottelun kautta.säästösyistä tapahtuu tai tapahtumatta asioita.muista kuitenkin että olet arvokas heille, kävelet viidensadan euron hotellissa per yö...

      • Anonyymi

        Kun tos oli toi (äiti tuli sairaalahoidossa niin huonoon kuntoon ettei kyennyt hoitamaan lasta) niin mä taidan olla se lapsi ja se äiti on varmaa sit mun äiti koska 2014-2015 mut otettii huostaan sieltä ja olin siellä sitte noin 3-vuotta ja olin sillon noin 5-vuotias, ja nyt oon melkee 13-vuotias ja mun äidil on skitsofrenia enkä oo sitä nähny noin pariin vuoteen.


    • Karutotuus

      Huono paikka. Ratsastavat jostain kumman syystä väitteellä olevansa suomen paras hoitopaikka. Mikäköhän tämä syy on.. no tietenkin raha.

      Paikassa ei arvosteta potilaiden ihmisarvoa, kohtelu on huonoa. Jotkut hoitajat tiuskivat potilaille tylysti. Kuntouttavan osaston hoitohenkilökunta vaikuttaa vähän sellaiselta, että he suorastaan vihaavat potilaitaan. Tuottavat vaikeuksia potilaiden elämään, kun eivät salli tehokasta hoitoa potilailleen vaan antavat heidän kärsiä tarpeettoman paljon. Kun ei kerran ole hoitajan omasta perseestä kyse, voidaan potilaat saattaa ahdinkoon ihan hyvällä mielin. Motivaatiota pitäisi muuttaa tai antaa potkut entiselle henkilöstölle ja korvata se paremmalla. Ei ihmisen kuuluisi sietää sellaisia olosuhteita, mitä sairaala tarjoaa. Huonokuntoiset potilaat laitetaan peräti siivoamaan vaikka ei se niin mee että potilaat pistetään vastuuseen kotitaloustöistä sairaalassa. Onhan kyse sairaalasta. Sen sijaan psyykkistä toimintakykyä parantavia toimintakykyä parantavia ryhmiä voisi järjestää enemmän esim askartelua jne. Sairaalassa tulee tylsää kun ei ole edes mitään mieluisia virikkeitä... Ja hoitaja nauttii kun saa nähdä huonosti voivia ihmisiä varsinkin kun on vielä vaikutusvaltaa pahoinvoinnin edistämiseen. Kyllä masokistinen skitso hoitajarouva tykkää ja hymyilee salaa itsekseen.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä
        Laitos on entinen vankila ja sen kyllä huomasi. En tykännyt.


    • tietokoneeni

      hei mulla on kivaa joo ja en ookkaa hullu

    • HUITSA

      en ole ollut järvenpään sosiaalisairaalassa koskaan mutta miksi tulee helsingin työvoimatoimistoon duuriin sellainen henkilö joka on järvenpään sosiaalisairaalasta ja joka hoitaa ihan erilaisia ihmisiä kuin meikäläiset tarkoitan tällä nyt sitä ettei minulla ole alkon kanssa tekemistä olE en ole mikään sairas , riippuvainen alkoholista ja tälläinen ihminen voi tulla helsingin työvoimatoimistoon virkailijaksi miksi?
      Eikös löydy pääkaupungilta enään helsingin työvoimatoimistoon virkailijaa joka tietää hieman enemmän alaan perehtynyt?
      TÄMÄ ON MINUSTA HÄVÄISTYS JA SIIHEN KUULUVA IHMISKUNNIOITUS MIKÄ SE MAHTAA TÄLLÄ HETKELLÄ OLLA MUILLA IHMISILLÄ KYSYN VAIN??
      jA MINUSTA SE ON LOUKKAAVAA LAITTAA SELLAISIA IHAN TUNTEMATTOMIA IHMISIÄ MIKÄ EI KÄSITTELE OLLENKAAN TYÖTTÖMIÄ OLLEITA IHMISIÄ JA SELLAISIA JOLLA EI OLE ALKOHOLI ONGELMAA KOSKAAN OLLUT, NIIN KYSYN SIKSI ETTÄ MINUSTA TÄSSÄ MINUN MAINEESTANI ON KYSE??
      JA LOUKKAAVAAHAN SE ON MINUSTA .

      • Cardulla

        Ei työvoimatoimiston virkailijan tehtävään ole omaa koulutusta. Virkailija voi olla koulutukseltaan psyk.sairaanhoitaja tai sosionomi - kunhan on soveltuva korkeakoulututkinto. Ja monilla sairaanhoitajille on myös muita koulutuksia, joista voi olla hyötyä yhteiskunnallisessa toiminnassa kuten työnvälityksessä ja työkyvyn arvioinnissa. Ei sen pitäisi ketään loukata. :O


    • RJS

      Vaimoni oli hoidossa siellä vuonna 2003 noin neljä kuukautta työpaikkajuopottelun vuoksi. Hänen oli pakko lähteä hoitoon, sillä muuten hän olisi menettänyt työpaikkansa. Tuona aikana sairaalasta ei otettu minuun koskaan yhteyttä enkä minä voinut soittaa henkilökunnalle kysyäkseni vaimoni vointia. Vaimoni ilmoitti vappuaattona, että hän pääsee tänään kotiin ja pyysi tulemaan seuraavana aamuna junalle vastaan. Soitin illalla hänelle ennen junan lähtöä ja huomasin, että taksi oli varmaan vienyt hänet suoraan Järvenpään alkoon. Seuraavana aamuna menin ajallaan häntä junalle vastaan ja sain tietää, että juna oli lähes tunnin myöhässä, koska joku matkustajista oli hypännyt junasta ulos. Olin varma, että se oli vaimoni. Kun juna lopulta saapui asemalle, vaimoni astui junasta ulos muiden matkustajien häntä auttaen. Järvenpään hoito ei häntä auttanut yhtään, vaan hänet lähetettiin minun ja tyttöni riesaksi kotiin ja tätä helvettiä on jatkunut lähes 15 vuotta. Hän kyllä raitistuu lopullisesti, kun kuolema hänet hoitaa. Muihin hoitoihin minä en hänen kohdallaan usko.

    • juupelis

      perheosaston työntekijöille peukku alaspäin sen verran sanon!! puhuivat tuomitsevaan tyyliin, huumeita liikkuu ihan liikaa (tosi helppo olla selvinpäin) ja jokaiselle tuntuu olevan vähän erilaiset säännöt! säännöt muuttuu hoitajasta toiseen vaikka pitäis olla yhtenäinen linja jokaisella hoitajalla ja jokaisella potilaalla!! saatana että suututtaa tuo meininki sielä.
      raitistumiseen en osaa sanoa mitään, olin raitis kun sinne menin mutta siellä sorruin.

    • Anonyymi

      Jos kukaan etsii uudempaa tietoa niin oon itse ollut hoidossa tuolla nyt ihan lähiaikoina. On erikseen katko, sekä miehille ja naisille omat kuntoutusosastot. Huoneet on joko 1 tai 2 hengen huoneita. Katkolta ei käydä ulkona tupakalla vaan siellä on parveke. Muilta osastoilta käydään ulkona ja yöaikaan parvekkeella. Hoitajat ja lääkärit on olleet tosi mukavia, eivät syyllistä potilasta ongelmistaan. Ruokakin on ihan ok, vaikka kuulemma taso olisikin laskenut viime vuosina. Ryhmätoimintaa on jonkun verran lähes päivittäin. Vertaistukiryhmää pitää muutama vanhempi ihminen jotka ovat myös entisiä potilaita/riippuvaisia. Keskusteluryhmissä on tosi hienoa kuulla muiden potilaiden tarinoita ja niistä monesti jäädään juttelemaan vielä ryhmien jälkeenkin. Kyllä tuolta avun saa jos vaan itsestä löytyy se perimmäinen halu sitä ottaa vastaan.
      Muista jutuista tähän liittyen sen verran että lähimpään kauppaan on 1,5km kävelymatka ja se on myös lähin paikka mistä saa tupakkaakin ostettua. Kivan peltomaiseman keskellä sijaitsee, ja ympäristössä on ihan mukavaa käydä kävelyillä.

    • Anonyymi

      Järvenpään sosiaalisairaala on valtava, huonosti organisoitu paikka, jossa ihmisellä on hyvin heikot mahdollisuudet minkäänlaiseen kuntoutumiseen. Asiakkaita valtavasti, vähän valvontaa, ei juurikaan järjestettyä toimintaa jne. Muutos huonompaan tapahtui Simojoen tullessa toimitusjohtajaksi nykyiseen A-Klinikka Oy:hyn, joka on siis voittoa tavoitteleva yritys.

      Suosittelen pienempiä alan yrityksiä joita ajetaan sydämellä (vaikka toki yrittäjänkin on syötävä) kuten Sanaskoti Oy, jonka henkilökunta ja yrittäjät ovat erittäin omistautuineita.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      69
      6806
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4420
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2833
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2100
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1663
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1457
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      305
      1135
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1134
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1101
    Aihe