Tarkemmin onko kristinusko teidän mielestä suurta epäitsekkyyttä. Tätä näkemystä voi ainakin puolustaa seuraavanlaisin argumentein:
- Ihminen on arvokas vain, koska on
a) Jumalankuva
b) Kristuksen sovitustyön tähden
Siis ihminen ei ole itsensä vuoksi arvokas.
- Pitää rakastaa niitä, jotka yrittävät vahingoittaa itseään. Siis oma etu on vähemmän tärkeää kuin toisiin kohdistuva rakkaus. Eikö tämä muka ole epäitsekkyyttä?
- Kukaan ei ole synnitön vaan jokaisen meistä pitää katua syntejään. Siis tunnustamme olevan ei yhtään mitään.
- Ihminen on arvokas vain, koska on
a) Jumalankuva
b) Kristuksen sovitustyön tähden
Siis ihminen ei ole itsensä vuoksi arvokas.
- Pitää rakastaa niitä, jotka yrittävät vahingoittaa itseään. Siis oma etu on vähemmän tärkeää kuin toisiin kohdistuva rakkaus. Eikö tämä muka ole epäitsekkyyttä?
- Kukaan ei ole synnitön vaan jokaisen meistä pitää katua syntejään. Siis tunnustamme olevan ei yhtään mitään.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Mitä tämän palstan häirikköhihhuleiin tulee niin he ovat enemmänkin "minä,minä,minä" meinikiä ja lisäksi harrastavat paljon sitä "pilkkaava aloitus ja pakeneminen takstiikkaa ilman perusteluita" juttua.
oletkos muuten sinäkään enää online perustelemassa juttujasi vai hävisitkö jo?
En kiellä, etteikö monet tämän palstan kristityistä olisi "minä,minä,minä" asenteella liikkeellä, mutta sellainen ei käsittääkseni kuulu kristinuskoon. Toisaaltaan kristinuskon mukaan kukaan kristittykään ei ole mitään muuta kuin saastainen syntinen, mutta kuitenkin yhtäaikaa Kristuksen tähden täysin synnitön.
Mutta kristillinen ideahan on seuraava "elän nöyrästi jotta MINUN sieluni pelastuisi, kastan lapseni ja pakotan heidät MINUN uskooni joten MINUN sieluni pelastuu, tuputan tuntemattomille MINUN uskoani joten MINUN seiluni pelastuu, MINUN oskontoni on se ainoa oikea sukonto sillä MINÄ olen oksastettu ja pelsastettu koska MINÄ elän sitä aitoa ja nöyrää elämääni, ja muut palavat helvetissä päläpäläpälä........"
Pikemminkin niin, että minä syntinen olen saanut Jumalalta lahjaksi armon joka saa minut tekemään iloiten ja vapautuneesti (EI OMAA PELASTUSTA AJATELLEN) hyviä töitä. Lisäksi SIINÄ SIVUSSA iloitsen MYÖS iänkaikkisesta elämästä, joka on myös lahjaa. Näin jotenkin tähän tyyliin sen pitäisi mennä.
höpö höpö..... sinä haluat vaan että oma sielusi pelastuu. muut ovat uhrattavissa.
Kristinusko on sieltä itsekkäimpien uskontojen top-2:ssa. Kristinuskon jumalakin näyttää hyvää esimerkkiä siitä, kuinka ollaan pikkumaisia ja helposti närkästyviä. Aika alhaisia tunnetiloja kaikkivaltiaalle jumalalle.
Jumala kuoli itse omana ainoana poikanaan ristillä pelkästään rakkaudesta ihmisiä kohtaan. Näin tehdässään hän lepytti oman vihansa. Eikö tämä ole jo kaukana itsekkyydestä ja pikkumaisuudesta?
Kun kaikkivoipa Jumala tiesi tasan tarkkaan ennalta, miten kaikille tuhoamilleen ihmisille tulisi käymään, jo heidän luomisensa osoittaa Jumalan olevan sairas nukeilla leikkijä, joka pallottelee ihmisillä joilla ei oikeasti ole omaa tahtoa, vaan Jumalan luoma suunnitelma jota jatkuvasti toteutetaan.
Ja mit tulee tähän jumalaan uskoviin... Jos tosissaan uskoo että heidät on luotu kaikkivoipan jumalan kuviksi tänne yhdelle pallolle, joka on yksi triljoonista triljoonista avaruudenkappaleista. Muut kappaleet loi Jumala ilmeisesti harjoituskappaleiksi tai ihan vaan antaakseen ihmisille päänvaivaa jotta kappaleiden nimeäminenkin antaisi enemmän kuin tarpeeksi päänvaivaa. Krisselismin perusperiaate on vain ja ainoastaan se, että ihminen on maailman napa, ja kaikki luotu ihmistä varten.
Eli kyllä molemmat, sekä kristinuskon jumala että siihen uskovat, ovat itsekkyyden ultimaalinen huipennus.
Teen nyt samalla montaa hommaa ja huomasin ottaneeni osaa ehkä vähän turhan jänkkämäiseen keskusteluun, joten en jaksa muokkailla tekstiäni.
Anteeksi jos menee jänkkäämiseksi. Aihe kiinnostaa minua ihan oikeasti. Siis se onko kristillinen usko on enemmän itsekästä kuin epäitsekästä. Siitä olen samaa mieltä tähän ketjuun vastanneiden kanssa, että meillä kristityillä on varmasti tyypillisesti "oma lehmä" kyseessä. Mutta se ei tee vielä teoreettisesta opista itsekästä.
Huomautit, että kristityt pitävät ihmistä valtavassa erityisasemassa koko muuhun universumiin nähden. Ehkä tälläistä uskoa voi pitää ylimielisenä tai suuruuden hulluna, mutta ei se tee siitä itsekästä.
kristinusko on mielenvikaisuutta.
Noinhan sen _pitäisi_ mennä kristinuskon mukaan. Ihmisen siis pitäisi oppia jo pienestä pitäen olevansa paha ja virheellinen, huono ja nolla. Ja että vain armosta voi tämä kurja tekele olla joutumatta kidutettavaksi ikuisesti...
Lähtökohtana siis jo rakentuu epäterve minuus. Itseäänkin kun pitäisi osata rakastaa ja arvostaa - noilla periaatteillahan se ei onnistu. Miten sen jälkeen voi rakastaa muita?
Luterilaisuudessa korostetaan eroja ihmisen ja Jumalan rakastamisen välillä. Ihmisen rakkaus kohdistuu kaikkeen sellaiseen, mikä on hänelle itselleen arvokasta. Kyse on tavallaan itsekkyydestä, joka on ihmiselle luontaista.
Kristinusko on itseasiassa hyvin narsistinen uskonto, joka on naamioitu todella hienosti epäitsekyyden kaapuun.
Lähtökohtaisesti ongelma on jo siinä, että uskovainen myöntää olevansa mitätön. Miksi? Koska silloin jumala palkitsee tuon myöntämisen?
Uskovainen tekee toisille ihmisille hyviä tekoja. Miksi? Koska olettaa saavansa siitä palkinnon joko nyt tai tuonpuoleisessa ts. taivasosuuden. Siksi en usko yhdenkään kristityn pyyteettömään lähimmäisen rakkauteen, vaan he rakastavat lähimmäistään uskontonsa dogmien mukaisesti ja näin ollen ainoastaan itseään.
Kristityn mieli pyörii hyvin voimakkaasti OMAN MINÄN ympärillä:
MINÄ olen syntinen. MINÄ olen kristitty. MINÄ rakastan Jeesusta. MINÄ rukoilen itselleni hyvää. Kyllä, itselleen aina, vaikka kuinka rukoilisi muiden puolesta, selitin logiikan jo aiemmin.
Uskontunnustus on lähtökohtaisesti MINÄ keskeinen.
Tässä taitaa tulla sama ongelma vastaan kuin NineStarin kanssa yläpuolella. Voisin esittää tähän vastaväitteitä, mutta niillä ole kristillisen elämän ulkopuolella mitään merkitystä. Siis voitaneen sanoa, että henkilö kristitty itse on johdonmukainen jos hän pitää itseään epäitsekkäänä. Toisaaltaan ei-kristitty on yhtälailla johdonmukainen pitäessään kristinuskoa itsekkyytenä.
Vai onko sittenkään näin? Siis pitäisikö kristityn itsensäkin ymmärtää olevansa itsekäs? Tuo itsensä mitätöiminen on kertoo minusta suuresta kunnianosoituksesta. Kyse on vähän samasta asiasta, kuin polvistutaan kuninkaan edessä ja osoitetaan alamaisuutta.
Kerroit, että kristityn motiivit erilaiselle hyvälle on pohjimmiltaan itsekkäät. Toisaaltaan eikö sama koske loppujen lopuksi myös ei-kristityn hyveitä?
"Kristityn mieli pyörii hyvin voimakkaasti OMAN MINÄN ympärillä: "
Näinhän tämä on mikäli ajattelee, ettei kyseessä ole vuoropuhelu ihmisen ja Jumalan välillä.
*** mutta niillä ole kristillisen elämän ulkopuolella mitään merkitystä. Siis voitaneen sanoa, että henkilö kristitty itse on johdonmukainen jos hän pitää itseään epäitsekkäänä***
Tämä on kaukana johdonmukaisuudesta. Kristillisen elämän ulkopuolella ON paljon elämää. Itse en ole kristitty ja silti asialla on merkitystä. On äärimmäisen arroganttia väittää muuta.
***Siis pitäisikö kristityn itsensäkin ymmärtää olevansa itsekäs?***
Kyllä, ehdottamasti. Miten muuten voi uskottavasti sanoa olevansa epäitsekäs? Itsekkyys on inhimillisyyden piirre, emme olisi muuten inhimillisiä. Sanaa itsekäs ei pidä sekoittaa narsistisuuteen.
***itsensä mitätöiminen on kertoo minusta suuresta kunnianosoituksesta. Kyse on vähän samasta asiasta, kuin polvistutaan kuninkaan edessä ja osoitetaan alamaisuutta***
Ei kerro suoraan. Riippuu täysin teon motiivista! Ja toisaalta, uskosi dogmien mukaisesti olet itse jumalasi kuva, joten miksi kumartelet? Aina kun kumarrat, näytät toiseen suuntaan persettäsi.
***Toisaaltaan eikö sama koske loppujen lopuksi myös ei-kristityn hyveitä?***
Kyllä ja ei. Ero on siinä, teetkö hyviä tekoja palkinnon tai muiden kehumisen toivossa. Joka niin toimii, on jo lähtökohtaisesti mätä, sekä pahan alku ja juuri. On aivan sama, oletko kristitty, ateisti, hindu, muslimi yms. sama paska, eri värinen folio. Eikä paskasta konvehtia synny, vaikka kuinka sen tinapaperiin käärit.
***Näinhän tämä on mikäli ajattelee, ettei kyseessä ole vuoropuhelu ihmisen ja Jumalan välillä***
No, hyvä puoli asiassa on se, että ITSENSÄ kanssa puhumisessa voi olla varma, kenen kanssa dialogia käy.