Jonkinlaista edistymistä on tapahtunut. En odota, enkä toivo enää mitään. Omituinen tila, mutta omalla tavallaan onnellinen.
Rakkaushan ei katoa koskaan, jos se sitä on. Ja se tässä kaikessa on tärkeintä. Ei se, että ketkään "saavat toisensa", vaan se että itse löytää jotain ja todellakin tuntee sen Rakkauden. Koska siinä tunteessa on kaikki se hyvyys, jota täällä tänään tarvitaan.
Minä olen saanut Sinulta paljon. Kiitos siitä. En koskaan unohda Sinua - etkä Sinä minua. Olemme toistemme mukana aikojen loppuun asti, tavalla tai toisella...
"Elämä on kärsimystä", ja sen hyväksyminen antaa tälle polulle oman järjettömän järkensä.
Rakkaushan ei katoa koskaan, jos se sitä on. Ja se tässä kaikessa on tärkeintä. Ei se, että ketkään "saavat toisensa", vaan se että itse löytää jotain ja todellakin tuntee sen Rakkauden. Koska siinä tunteessa on kaikki se hyvyys, jota täällä tänään tarvitaan.
Minä olen saanut Sinulta paljon. Kiitos siitä. En koskaan unohda Sinua - etkä Sinä minua. Olemme toistemme mukana aikojen loppuun asti, tavalla tai toisella...
"Elämä on kärsimystä", ja sen hyväksyminen antaa tälle polulle oman järjettömän järkensä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
olen täysin samaa mieltä kanssasi ole onnellinen
siitä että voit tuntea jotain toista kohtaan
sillä tässä maailmassa tunneköyhyyttä kyllä riittää.
monet hyppivät kukasta kukkaan ja menettävät kykynsä tuntea aitoa rakkautta,siinä pitää laittaa koko persoonansa peliin
myös elämä on kärsimystä mä tiedän sen
Onni tulee pienistä asioista, niin klisheeltä kuin se kuulostaakin.
Toki olen onnellinen, että osaan rakastaa. Mielestäni tässä maailmassa kyllä on tunteita, paljonkin. Ehkä jopa liikaa, koska ihmiset eivät osaa enää selvitä niiden kanssa.
Rakkaus on kuitenkin itsessään yksinkertainen asia. Ongelmaksi sen taitaa tehdä se, että monet janoavat rakkautta kuihtuvan kukan lailla. Sitä yritetään imeä epätoivoisesti kaikkialta.
Rakkaudesta on tullut pakeneva harha; aavikon kangastuksen kaltainen keidas. Sitä etsitään kaikkialta, ollaan näkevinään, jopa kokevinaan yhä uudelleen ja uudelleen... mutta illuusio kestää vain hetken.
Itse koen rakkauden eri tavalla (nykyään). En janoa sitä keneltäkään, en tunne tarvetta "tulla rakastetuksi" konkreettisesti jonkun toisen ihmisen kautta. Ennemmin koen rakkauden - elän sitä tässä ja nyt. Pelkkä tieto sen olemassa olosta parantaa maailmaa. Ensin omaani, sitä kautta niiden jotka ovat kanssani tekemisissä jne..
Vaikea asia selittää, kuten tällaiset asiat usein ovat. Mutta tärkeintä lie, että itse tietää mitä tarkoittaa.
"Olet aina olemassa minulle, ja niin annat minulle rohkeuden olla yksin".
Kaunista.
Ja tuossa on oikeasti ajatusta.
Ei sillä määränpäällä ole niin väliä, kunhan matka on pitkä ja ihana.
( Itsellänikin oli ihminen, jolta sain paljon, mutta hän tuskin tulee sitä koskaan tietämään - sanoilla on turha mennä sotkemaan sitä, mikä oli, ja edelleen on, niissä kauneimmissa muistoissa. Rakkaushan pysyy. )
Mutta ei elämä kärsimystä ole.
Ylihuomenna olen kaukana, mutta silti yhä lähellä. Siinä tärkein.
Tieto lisää tuskaa, sanotaan. Mutta niin tekee epätietoisuuskin. Elämä on kärsimystä. Kriisistä kriisiin vaeltamista, mutta ei sen silti huono tarvitse olla.
Metsässä ensilumella kävelleen jälkiä on mielenkiintoista seurata. Pieni pakkanen, lumi narskuu. Kävelen yksin, omassa rauhassa. Taianomainen hetki...
Nyt ajatuksissa. Ylihuomenna totta. Ensi vuonna haaveissa. Eli "omistan" tuon hetken aina.