Mormonismi

jo ensiaskeleillaan Joseph Smithin kääntyessä uskomaan kahta miestä vuonna 1829 jKr jotka todistivat hänelle tuolloin että Moroni joka ilmestyi hänelle ja palautti kultalevyt, oli Mormonin poika Moroni. Tuo Moroni joka ilmestyi Joseph Smithille ja palautti kultalevyt oli nefin kansan johtajana noin 70 eKr elänyt Moroni. Nuo kaksi miestä elivät myös vuonna 385 jKr kahtena nefiläisenä sotapäällikkönä ja olivat eksyttämässä tuolloin yhdessä viiden muun sotapäällikön ja 130 000:n miehen kanssa muut nefiläiset (490 000) tuhoon Kumoran kukkulalla.
15549
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Olet esittänyt monesti ennenkin näitä erikoisia mielipiteitäsi, mutta minkäänlaista perustelua niille et ole esittänyt. Niinpä on syytä ajatella, että kysymys on pelkästään mielikuvituksesi rakenteesta. Onko sinulla kannattajia? Tosin kannattajien määrä ei ole totuuden kriteeri. Miljoonankin nollan yhteenlaskun tulos on nolla.

Äänestä
  • tietää kaiken eikä ole mitään mitä hän ei tietäisi. Kylläpä sinä olet Tapani epäuskoinen vaikka itse Pyhä Henki ilmoittaa sinulle ja muille nämä asiat. Totuus kaikesta ilmoitetaan Pyhän Hengen eli Puolustajan kautta.

    Äänestä

  • eli Puolustaja kirjoitti:

    tietää kaiken eikä ole mitään mitä hän ei tietäisi. Kylläpä sinä olet Tapani epäuskoinen vaikka itse Pyhä Henki ilmoittaa sinulle ja muille nämä asiat. Totuus kaikesta ilmoitetaan Pyhän Hengen eli Puolustajan kautta.

    Miten Pyhä Henki on sinulle ilmoittanut tuollaisia? Mielikuvituksen tuote ei ainakaan ole Pyhän Hengen toimistaa. Ilmoitukset saadaan profeettojen kautta ja Pyhä Henki todistaa niiden totuudesta.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    eksytys oli se että Pyhällä Hengellä ei ole lihaa ja luuta olevaa ruumista. Tuon eksytyksen Joseph Smith keksi yrittäessään ymmärtää Pyhän Hengen eli Puolustajan olemusta vuonna 1843. Jos profeetat eivät saa ilmoituksia Pyhän Hengen eli Puolustajan kautta he puhuvat omiaan niin kuin mormonikirkossa tapahtuu nykyään mormonikirkon hyljättyä tärkeimmän totuuden lähteen Pyhän Hengen eli Puolustajan.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Miten Pyhä Henki on sinulle ilmoittanut tuollaisia? Mielikuvituksen tuote ei ainakaan ole Pyhän Hengen toimistaa. Ilmoitukset saadaan profeettojen kautta ja Pyhä Henki todistaa niiden totuudesta.

    sekä nefin kansan johtajana noin 70 eKr hallinnut Moroni eli enkeli Moroni ja Mormoninpoika Moroni elävät parhaillaan maan päällä lihaa ja luuta olevassa ruumiissaan ja minä tunnen heidät kummatkin. Tosin en voi laittaa heidän nykyisiä nimiään tänne sattuneesta syystä.

    Tapani älä kyseenalaista. Kysymyshän on Pyhän Hengen ilmoituksesta hänen kohdallaan.

    Äänestä

  • lavanpalvelija kirjoitti:

    Tapani älä kyseenalaista. Kysymyshän on Pyhän Hengen ilmoituksesta hänen kohdallaan.

    haluaa naulata minut ristille.

    Äänestä

  • kummatkin kirjoitti:

    sekä nefin kansan johtajana noin 70 eKr hallinnut Moroni eli enkeli Moroni ja Mormoninpoika Moroni elävät parhaillaan maan päällä lihaa ja luuta olevassa ruumiissaan ja minä tunnen heidät kummatkin. Tosin en voi laittaa heidän nykyisiä nimiään tänne sattuneesta syystä.

    Jos mielikuvitusleikkisi sotkeutuvat jotenkin mormonismiin niin kehoitan sinua hakeutumaan hoitoon. Kaikenlaisia visertäjiä näilläkin palstoilla esiintyy

    Äänestä

  • Hoitoa kirjoitti:

    Jos mielikuvitusleikkisi sotkeutuvat jotenkin mormonismiin niin kehoitan sinua hakeutumaan hoitoon. Kaikenlaisia visertäjiä näilläkin palstoilla esiintyy

    Ainoastaan Jeesus on saanut pysyvän paikan taivaassa Jumalan luona. Muut luodut ovat joko väliaikaisesti henkimaailmassa tai haudassa tai sitten lihassa maan päällä. Et taida tuntea kovin hyvin hengellisiä asioita huomaan.

    Äänestä

  • Pyhä Henki eli Puolustaja kirjoitti:

    haluaa naulata minut ristille.

    Jeesus varoiti ennen kuolemaansa seuraajiaan, että Hänen jälkeen tulisi monta väärää profeettaa ja messiasta, jotka sanovat olevansa Hän. Vaika Kristus ei maininut mitään vääristä pyhistä hengistä, niin sinä täytät kyllä Hänen ennustuksensa, että tulisi monia, jotka yrittäisivät eksyttää, mikäli mahdollista, valitutkin.

    Äänestä

  • Helaman kirjoitti:

    on jo eksytetty, ei minun tarvitse enää teitä eksyttää.

    Äänestä

  • teidäthän kirjoitti:

    on jo eksytetty, ei minun tarvitse enää teitä eksyttää.

    kun tiedämme, millainen sokea on taluttajana.

    Äänestä

  • Helaman kirjoitti:

    Jeesus varoiti ennen kuolemaansa seuraajiaan, että Hänen jälkeen tulisi monta väärää profeettaa ja messiasta, jotka sanovat olevansa Hän. Vaika Kristus ei maininut mitään vääristä pyhistä hengistä, niin sinä täytät kyllä Hänen ennustuksensa, että tulisi monia, jotka yrittäisivät eksyttää, mikäli mahdollista, valitutkin.

    Huono meidän ihmisten itse on mennä sanomaan mikä on oikea tai väärä Pyhä henki. Mikä sanoma on henkeytetty tai mikä mielikuvituksen tuotetta.
    Päämäärä on kuitenkin kaikilla samankaltainen.

    Äänestä

  • ja varsinkin kirjoitti:

    kun tiedämme, millainen sokea on taluttajana.

    lihattomaan ja luuttomaan Pyhään Henkeen joka voi vielä kaiken lisäksi tulla ihmiseen sisälle niin mikset huuda häntä avuksesi sieltä missä hän sitten luuraakin. Ehkä hän ei kuule sinua tai hän nukkuu tai hänellä on muita kiireitä. Huuda kovemmin, ehkä hän vastaa?

    Äänestä

  • nyt uskot kirjoitti:

    paljon melua tyhjästä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

harhautui kirjoitti:

jo ensiaskeleillaan Joseph Smithin kääntyessä uskomaan kahta miestä vuonna 1829 jKr jotka todistivat hänelle tuolloin että Moroni joka ilmestyi hänelle ja palautti kultalevyt, oli Mormonin poika Moroni. Tuo Moroni joka ilmestyi Joseph Smithille ja palautti kultalevyt oli nefin kansan johtajana noin 70 eKr elänyt Moroni. Nuo kaksi miestä elivät myös vuonna 385 jKr kahtena nefiläisenä sotapäällikkönä ja olivat eksyttämässä tuolloin yhdessä viiden muun sotapäällikön ja 130 000:n miehen kanssa muut nefiläiset (490 000) tuhoon Kumoran kukkulalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu