Aina kun Jumala aloittaa työnsä ihmislasten keskuudessa, niin hän kutsuu profeetan, jonka kautta hän ilmoittaa evankeliumin opit puhtaana taivaasta. Hän perustaa Jumalan valtakunnan maanpäälle.
Matt. 3:1 Noihin aikoihin Johannes Kastaja tuli ja alkoi julistaa Juudean autiomaassa: "Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!"
Matt. 4:17 Tästä lähtien Jeesus julisti: "Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!"
Kuningas Nebukatnessar näki unen. jonka Daniel selitti hänelle:
27 Daniel vastasi kuninkaalle:
"Salaisuutta, jota kuningas kysyy, eivät viisaat, loitsupapit, enteidenselittäjät eivätkä manaajat pysty hänelle kertomaan, 28 mutta taivaassa on Jumala, joka paljastaa salaisuudet, ja nyt hän kertoo kuningas Nebukadnessarille, mitä tulevina aikoina on tapahtuva. Sinun unesi ja näyt, jotka vuoteellasi näit, ovat nämä:
29 "Kun sinä, kuningas, makasit vuoteellasi, mieltäsi alkoi vaivata huoli tulevaisuudesta, ja silloin Salaisuuksien Paljastaja ilmoitti sinulle, mitä on tapahtuva. 30 Ei tätä salaisuutta ole paljastettu minulle siksi, että olisin viisaampi kuin muut ihmiset, vaan siksi, että kuningas saisi tietää tämän salaisuuden, ja siksi, että ymmärtäisit, mitä mielessäsi liikkuu.
31 "Sinä katselit, kuningas, ja edessäsi oli suuri kuvapatsas. Patsas oli korkea, ja sen loisto oli suunnaton. Se oli sinun edessäsi, ja sen muoto oli kauhistava. 32 Se patsas oli tällainen: pää puhdasta kultaa, rinta ja käsivarret hopeaa, vatsa ja reidet pronssia, 33 sääret rautaa, jalat osaksi rautaa, osaksi savea. 34 Sitä katsellessasi lähti käden koskematta vierimään kivi. Se osui patsaan jalkoihin, jotka olivat rautaa ja savea, ja murskasi ne. 35 Niin murtuivat yhtä lailla rauta, savi, pronssi, hopea ja kulta, ja niistä tuli kuin ruumenia kesäisellä puimatantereella, ja tuuli kantoi ne pois, eikä niitä löytynyt mistään. Ja kivestä, joka oli osunut patsaaseen, tuli suuri vuori, ja se täytti koko maailman. 36 Tämä oli uni, ja nyt kerromme kuninkaalle sen selityksen.
37 "Sinulle, kuningas, kuninkaiden kuningas, on taivaan Jumala antanut valtakunnan, vallan, voiman ja kunnian. 38 Hän on myös antanut kaikkialla valtaasi ihmiset, maan eläimet ja taivaan linnut ja tehnyt sinut niiden herraksi. Sinä olet kultainen pää. 39 Mutta sinun jälkeesi nousee toinen valtakunta, vähäisempi kuin sinun, ja sitten kolmas valtakunta, pronssinen, joka on hallitseva koko maailmaa. 40 Vielä on tuleva neljäs valtakunta, luja kuin rauta, ja niin kuin rauta murskaa ja särkee kaiken ja niin kuin rauta rikkoo, niin se on murskaava ja rikkova kaikki muut.
41 "Se, että näit jalkojen ja varpaiden olevan osaksi ruukkusavea ja osaksi rautaa, tarkoittaa, että tämä valtakunta on oleva jakautunut mutta siinä on raudan lujuutta, niin kuin näit rautaa olevan ruukkusaven seassa. 42 Se, että varpaat olivat osaksi rautaa ja osaksi savea, tarkoittaa, että valtakunta on oleva osittain luja ja osittain hauras. 43 Ja että näit rautaa ruukkusaven seassa, se tarkoittaa, että valtakunnat liittyvät toisiinsa aviositein mutta eivät yhdisty, niin kuin ei rautakaan yhdisty saveen.
44 "Noiden kuninkaiden aikana on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka ei ikinä tuhoudu, eikä sitä valtakuntaa anneta toiselle kansalle. Se murskaa lopullisesti kaikki nuo valtakunnat, ja se pysyy ikuisesti, 45 niin kuin sinä näit, että vuoresta lähti vierimään kivi käden koskematta ja murskasi raudan, pronssin, saven, hopean ja kullan. Suuri Jumala on ilmoittanut kuninkaalle, mitä pian on tapahtuva, ja uni on tosi, ja sen selitys on oikea."
46 Silloin kuningas Nebukadnessar heittäytyi kasvoilleen maahan, kumarsi Danielia ja käski toimittaa hänelle ruoka- ja suitsutusuhrin. 47 Kuningas sanoi Danielille: "Totta on, että teidän jumalanne on jumalien jumala, kuninkaiden herra ja salaisuuksien paljastaja, sillä sinä olet pystynyt paljastamaan tämän salaisuuden."
Nebukatnessarin valtakunnan jälkeen tulivat Kreikka, Makedonia, Rooma, joka jakautui ensin kahdeksi (Jalat) ja sitten hajosi pienemmiksi valtakunniksi, joita kuvaavat kymmenen varvasta. Ne edustavat Euroopan kymmentä suurempaa valtiota. Näiden aikana Jumala perustaa valtakunnan (Palautettu Kirkko), jota kuvaa vuoren huipulta ei ihmiskäden voimasta irronnut kivilohkare, joka syöksyy kohti kuvapatsasta. Tässä viitataan kirkon palautukseen Jumalan voimasta, eli profeetalle annettiin kaikki palautuksen asiat ilmoituksen kautta, eikä mitään tapahtunut ihmisviisauden ansiosta. Tehtävään kutsuttiin nuori viaton ja kokematon poika, jolla ei ollut maallista oppia kuin hyvin vähän ja hänelle ilmoitettiin kaikki tarpeellinen Jumalan valtakunnan perustamiseksi ja evankeliumin palauttamiseksi. Lähetystyö vie valtakunnan sanomaa eteenpäin ja se kasvaa. Sopivana aikana, kun evankeliumi on saarnattu kaikissa maissa, Kristus palaa johtamaan kirkkoaan ja silloin tapahtuu tuo savijaloilla seisovan patsaan tuhoutuminen ja maailman valtioiden valta häviää, kun Kristus perustaa tuhatvuotisen valtakunnan maanpäälle.
Siis kivilohkare on jo matkalla.

Vastaukset 3
Vanhimmat
mielenkiintoinen linkki viimeisien päivien tapahtumiin, tosin englamnniksi: http://latterdaycommentary.blogspot.com/2008/08/day-of-lord-will-come-quickly.html
kirjoitus lopunajan tulevista tapahtumista. Emme tosiaan tiedä milloin Kristuksen tuleminen tapahtuu, mutta nuo vaiheet ovat mielestäni siten, että Adam Omni Ahmanin kokous on ensin Amerikan mantereella ja sitten tulee tuo Armakedonin tapahtumat ja viimeisenä tapahtumana on Kristuksen tuleminen yleismaailmallisena valtavana kokemuksena, jonka maan kansat tulevat näkemään. Silloin jumalattomuus poistetaan ja kaikki maailman vallat lakkautetaan ja alkaa tuo Kristuksen johtama tuhatvuotiskausi, jossa mitään pahaa ei ole. Saatana sidotaan ja kaikkialla vallitsee vanhurskaus.
Evankeliumin periaatteet, sivut 212-225, painos vuodelta 1991.
Osa lopunajan merkeistä on jo toteutunut, osa toteutuu kovaa vauhtia. vielä puuttuu, että evankeliumia olisi saarnattu kaikille kansoille. Islamilaiset maat ovat ongelmana tällä hetkellä. Sitten jumalattomuus pahenee, ja tulee kauheita onnettomuuksia ja luonnonilmiöitä, kerta kaikkiaan hirveitä. tulee sotia ja terroria ja pommeja. ihmisten rakkaus kylmenee rippeiksi nykyisestä. Ehkä tämä talouslama on alkua levottomuuksille ja sitä kautta tapahtuu taas...
Meidän pitää kuitenkin olla joka hetki valmiita Jeesuksen tulemiseen. herran päivää ei tiedä muut kuin isä yksin, ei edes poika, mutta se päivä on lähellä.