Gulagit

NL aikaansaamien vainajien lukumäärästä tuntuu olevan arvioita jokseenkin joka lähtöön. Vilkaisin yhdeltä osalta, eli gulageista saatavilla olevia lähteitä.

Gulag-systeemissä kuolleiden lukumäärän arviointi näyttää olevan kohtuullisen hankalaa. Perusdatana asiassa johtavat tutkijat - niin Conquest kuin Wheatcroftkin - tuntuvat hyväksyvän NL:n systeemin omat tilastot. Conquest kuitenkin täydentää niitä mm. vankien ja poliittisten toimijoiden muistelmista otetuilla tiedoilla.

Tilastojen mukaan vv. 1929-1953 gulagien läpi kulki kaikkiaan 17-18 miljoonaa vankia. Parhaimmillaan vankiluku oli noin 1,5 miljoonaa. Vaihtuvuus oli siis kohtuullisen suuri. Osa vangeista istui istui vuoteen 1953, osa vapautettiin ja osa kuoli.

1953 systeemi uudistettiin ja suuri osa leireistä poistettiin käytöstä tai käyttötarkoitusta ja tapaa muutettiin. Siten tutkimukset käsittelevät yleensä juuri vain tuota jaksoa, vaikkakin systeemi jatkoi olemassaoloaan aina NL loppuun saakka.

Gulageilla pidettiin kirjaa vankimääristä ja kirjattiin myös leireillä tapahtuneet kuolemat. Näiden lukujen perusteella leireillä kuoli 1,053,829 vankia. Tämä ei ole kuitenkaan koko totuus. Leireiltä vapautettiin kaikkiaan vv. 1934-1953 reilu 5,4 miljoonaa vankia, ja kuten Michael Ellman on todennut, osa näistä "vapautettiin" neuvostopolitiikan mukaisesti tuottamattomana työvoimana pois leireiltä kuolemaan. Kyse oli siis joltakin osin parantumattomasti sairaista jotka siivottiin pois tilastoista työn tuottavuuslukuja huonontamasta tai siirettiin eri syistä muualle ammuttavaksi. Kuinka suuri osa näistä oli vapautettu esimerkiksi vankeusajan päättymisen vuoksi, sitä on ilmeisesti ainakin toistaiseksi mahdotonta arvioida.

Ellmanin suppeahko artikkeli (käsittelee myös muita repressaaleja) vdlta 2002, jossa summataan aiempien vuosien keskustelua erityisesti Conquestin ja Wheatcroftin välillä löytyy täältä:

http://sovietinfo.tripod.com/ELM-Repression_Statistics.pdf

Yleisenä johdatuksena aiheeseen Anne Applebaumin esipuhe kirjaansa Gulag: A History:

http://www.siteground206.com/~anneappl/wordpress/wp-content/uploads/2008/11/gulag_ahistory_introduction.pdf
3453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Applebaumin kirjassa listattuja vuosittaislukuja jossa kuolleiden määrä ja kuolleiden prosenttiosuus silloisesta vankiluvusta, nämä ilmeisesti sisältävät myös rangaistuskomppaniat mutteivät kuljetuksien tai karkotuksien uhreja:

http://kunikovsreviews.blogspot.com/2007/09/deaths-in-gulag-system.html

Year deaths percentage
1930 7,980 4.2%
1931 7,283 2.9%
1932 13,197 4.81%
1933 67,297 15.3%
1934 25,187 4.28%
1935 31,636 2.75%
1936 24,993 2.11%
1937 31,056 2.42%
1938 108,654 5.35%
1939 44,750 3.1%
1940 41,275 2.72%
1941 115,484 6.1%
1942 352,560 24.9%
1943 267,826 22.4%
1944 114,481 9.2%
1945 81,917 5.95%
1946 30,715 2.2%
1947 66,830 3.59%
1948 50,659 2.28%
1949 29,350 1.21%
1950 24,511 .95%
1951 22,466 .92%
1952 20,643 .84%
1953 9.628 .67%

Äänestä
  • Gulagin kuolemalukuja tuskin koskaan saadaan selville. Sama koskee koko bolshevikkiterrorin uhrilukuja. Mihail Gorbatshov ilmoitti 1980-luvulla, että Stalinin aikana tapettiin 14-16 miljoonaa ihmistä. Nämä siis vuosien 1923-53 välisenä aikana ja nimenomaan tapettiin.
    Ehkä realistisimman kuvan kommunistivallan tuhoista saisi tsekkaamalla kuolleisuuslukuja ikäluokittain, mutta toisen maailmansodan kuviot hämäävät siinäkin.
    Roy Medvedevin mukaan NKVDn yksiköillä oli kiintiöt, jotka piti täyttää. Muistaakseni hän kertoo kirjassaan The Stalin Epoch, että jokaisen NKVDn toimintayksikön piti pidättää 50 sabotööriä, joiden piti paljastaa 50 seuraavaa jne. Tämä johtaa äkkiä melkoisiin lukuihin ja jos näistäkin vain kolmannes tai neljännes olisi kuollut niin luvut olisivat varmaan melkoisia.
    Vaikea juttu kaikkiaan.

    Äänestä

  • tshuhnajuu kirjoitti:

    Gulagin kuolemalukuja tuskin koskaan saadaan selville. Sama koskee koko bolshevikkiterrorin uhrilukuja. Mihail Gorbatshov ilmoitti 1980-luvulla, että Stalinin aikana tapettiin 14-16 miljoonaa ihmistä. Nämä siis vuosien 1923-53 välisenä aikana ja nimenomaan tapettiin.
    Ehkä realistisimman kuvan kommunistivallan tuhoista saisi tsekkaamalla kuolleisuuslukuja ikäluokittain, mutta toisen maailmansodan kuviot hämäävät siinäkin.
    Roy Medvedevin mukaan NKVDn yksiköillä oli kiintiöt, jotka piti täyttää. Muistaakseni hän kertoo kirjassaan The Stalin Epoch, että jokaisen NKVDn toimintayksikön piti pidättää 50 sabotööriä, joiden piti paljastaa 50 seuraavaa jne. Tämä johtaa äkkiä melkoisiin lukuihin ja jos näistäkin vain kolmannes tai neljännes olisi kuollut niin luvut olisivat varmaan melkoisia.
    Vaikea juttu kaikkiaan.

    Tarkkaa lukua tuskin saadaankaan, lähinnä jonkinlaisia suuntaviivoja voidaan kai kuitenkin rakentaa arkistotietojen(kin) pohjalta. Esimerkiksi Suuren terrorin luvuista on jonkinlainen suuntaa antava käsitys olemassa. Conquest arvioi aikanaan lähinnä muistelma-aineistoihin nojaten että 1937-1938 päästettiin päiviltä reilu miljoona, NKVD:n lukujen mukaan 681,692, Memorial -seura esittää että n. 750 000 tapettiin, Conquest on myöhemmin nostanut esille luvun 1,750,000 todeten että NKVD:n tilastoja on tarkoituksella kaunisteltu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uhriluvut kirjoitti:

NL aikaansaamien vainajien lukumäärästä tuntuu olevan arvioita jokseenkin joka lähtöön. Vilkaisin yhdeltä osalta, eli gulageista saatavilla olevia lähteitä.

Gulag-systeemissä kuolleiden lukumäärän arviointi näyttää olevan kohtuullisen hankalaa. Perusdatana asiassa johtavat tutkijat - niin Conquest kuin Wheatcroftkin - tuntuvat hyväksyvän NL:n systeemin omat tilastot. Conquest kuitenkin täydentää niitä mm. vankien ja poliittisten toimijoiden muistelmista otetuilla tiedoilla.

Tilastojen mukaan vv. 1929-1953 gulagien läpi kulki kaikkiaan 17-18 miljoonaa vankia. Parhaimmillaan vankiluku oli noin 1,5 miljoonaa. Vaihtuvuus oli siis kohtuullisen suuri. Osa vangeista istui istui vuoteen 1953, osa vapautettiin ja osa kuoli.

1953 systeemi uudistettiin ja suuri osa leireistä poistettiin käytöstä tai käyttötarkoitusta ja tapaa muutettiin. Siten tutkimukset käsittelevät yleensä juuri vain tuota jaksoa, vaikkakin systeemi jatkoi olemassaoloaan aina NL loppuun saakka.

Gulageilla pidettiin kirjaa vankimääristä ja kirjattiin myös leireillä tapahtuneet kuolemat. Näiden lukujen perusteella leireillä kuoli 1,053,829 vankia. Tämä ei ole kuitenkaan koko totuus. Leireiltä vapautettiin kaikkiaan vv. 1934-1953 reilu 5,4 miljoonaa vankia, ja kuten Michael Ellman on todennut, osa näistä "vapautettiin" neuvostopolitiikan mukaisesti tuottamattomana työvoimana pois leireiltä kuolemaan. Kyse oli siis joltakin osin parantumattomasti sairaista jotka siivottiin pois tilastoista työn tuottavuuslukuja huonontamasta tai siirettiin eri syistä muualle ammuttavaksi. Kuinka suuri osa näistä oli vapautettu esimerkiksi vankeusajan päättymisen vuoksi, sitä on ilmeisesti ainakin toistaiseksi mahdotonta arvioida.

Ellmanin suppeahko artikkeli (käsittelee myös muita repressaaleja) vdlta 2002, jossa summataan aiempien vuosien keskustelua erityisesti Conquestin ja Wheatcroftin välillä löytyy täältä:

http://sovietinfo.tripod.com/ELM-Repression_Statistics.pdf

Yleisenä johdatuksena aiheeseen Anne Applebaumin esipuhe kirjaansa Gulag: A History:

http://www.siteground206.com/~anneappl/wordpress/wp-content/uploads/2008/11/gulag_ahistory_introduction.pdf

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu