Bussikampanja

Katselin tämän päivän Kouvolan-sanomaa ja ajattelin tehdä siitä keskustelualustuksen. Bussikampanjasta löytyy kahdelta sivulta. Otsikkona on ”Uskonnottomien sanoma näkyvälle paikalle”. Lehdessä kerrotaan, että kampanja on lähtenyt hyvin liikkeelle. Täällä nettisivustolla on oltu eri mieltä?

Lehdessä on Jussi Niemelän haastattelu vai voisiko tuota jonkinasteisena tiedotteena pitää. Hän kuitenkin havaitsi ateisminsa 11-vuotiaana ja otti uskontotunnit huumorilla.

Niemelä kaipaisi Luterilaisen kirkon vasta iskua, mutta Luterilainen kirkko on kieltäytynyt kunniasta (siis bussikampanjan.) Eikö, ne tajua kirkossa, että vapaa-ajattelijat lukevat ja tietävät kirkon asioista enemmän kuin meistä kirkkoon kuuluvista kukaan? Tampereen seurakuntakeskukseen tiedotustilaisuus vastavetona kampanjalle ateisteille ja paikka täyttyisi ateista. Täysin potentiaalinen kuulijakunta ja nyt ne missaa. ;)) Luulen kuitenkin itsekin, että parempi on, etteivät bussien kyljet täyty ”juupas eipäs” jutuista, jos vapaa-ajattelijoiden kampanja etenee. Palaute kampanjaa kohtaan on ollut myönteistä ja kielteistä.

Niemelä kertoo, että ”kampanjan tarkoituksena ei ole käännyttää ketään ateismiin vaan herättää ajatuksia”. Toisella sivulla otsikko ”bussimainoksilla halutaan ateismin ääni kuuluviin”.

Kampanja on siis kohdistettu uskostaan epävarmoille, jotkut siis voivat oivaltaa oman uskonsa tai uskonnottomuutensa. (Noinhan siinä käy.)

Mutta tämä asia on se, jota en ymmärrä olenkaan. Miten liittyy tämä asia kampanjaan? ”Yritämme tuoda positiivista ajattelutapaa vastapainoksi nykyiselle maahanmuuttokriittisyydelle”.

Asia, joka hiukan pisti silmään, oli maininta, että Niemelä katsoo vapaa-ajattelijoiden edustavan Suomen 800 000 uskontokuntiin kuulumatonta ihmistä. Kokemusmaailmani näissä asioissa on hiukan toinen. En reaalielämässä ole vielä tavannut kirkkoon kuulumatonta, joka kokisi näin.

Toivon syntyvän asiallista ja pohtivaa keskustelua. Kampanjan suunnittelijoiden toiminnan pohjilta siihen ainakin löytyy aineksia.

Terveisin Eija
291348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

mainoslause saisi ihmiset tosiaan miettimään jumalan olemassaoloa. Sehän on kysymys, jota ei pohdita päiväkotien eikä koulujen uskonnonopetuksessa, ei rippikoulussa eikä kirkossa, tuskin monessa kodissakaan.

Sanopa sinä mielipiteesi, mitä mieltä on kuulua kirkkoon, jollei jumalaa ole olemassa?

Äänestä
  • Kyllä minä luulen, että pohdintaa on puolesta ja vastaan. Riippuu varmaan paljon ympäristöstä, missä elää. Turvallisuuteen kuuluu myös selkänsä kääntäminen näille asioille ilman hyväksytyksi tulemisen menettämisen pelkoa. Niin kuin myös sekin, että saa uskoa rauhassa.

    Luulen, että olen väärä ihminen vastaamaan kysymykseesi, koska minun mielestäni Jumala on, mutta kirkolla ei taida olla Häneen monopolia vaan pitäisi olla päinvastoin. Totta puhuen en edes ole varma mitä tämä edes tarkoittaa.

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    Kyllä minä luulen, että pohdintaa on puolesta ja vastaan. Riippuu varmaan paljon ympäristöstä, missä elää. Turvallisuuteen kuuluu myös selkänsä kääntäminen näille asioille ilman hyväksytyksi tulemisen menettämisen pelkoa. Niin kuin myös sekin, että saa uskoa rauhassa.

    Luulen, että olen väärä ihminen vastaamaan kysymykseesi, koska minun mielestäni Jumala on, mutta kirkolla ei taida olla Häneen monopolia vaan pitäisi olla päinvastoin. Totta puhuen en edes ole varma mitä tämä edes tarkoittaa.

    Sekö on todistus, että jumala olisi olemassa, jos sinun mielestäsi niin on.

    Ei uskomattomalla ole mitään syytä noin hullujen asioiden pohtimiseen :)

    Äänestä

Eivät he ole vakavasti otettavia ihmisiä, vaan tyypillisiä fanaatikkoja. Jokainen järkevä ihminen ottaa vapaa-ajattelijat huumorilla.

Äänestä
  • todistaa, ettei maailmassa ole yhtäkään järkevää ihmistä, joka pitäisi vaikkapa uskontojen ja katsomusten lainsäädännöllisen tasa-arvon tavoittelemista vakavasti otettavana asiana?

    Äänestä

  • näkemyksellesi.

    Äänestä

  • perustelut kirjoitti:

    näkemyksellesi.

    pitääkin laittaa parhaat perustelut kehiin, muuten ei mene viesti perille.
    Uskonasioissa ei onneksi tartte noin perustella kantojaan, kun vaan uskoo niin siinä se.

    Äänestä

tuosta esiin kun yrittää ymmärtää mitä avauksellasi ajat takaa (näyttää nimittäin tyypilliseltä tuttistelulta, eli tärkeintä on älämölön synnyttäminen, tikusta asiatonta-tyyliin)

"Kampanja on siis kohdistettu uskostaan epävarmoille, jotkut siis voivat oivaltaa oman uskonsa tai uskonnottomuutensa."

Kampanja on kylläkin tarkoitettu a) ihmisille jotka kuuluvat ev-lut lahkoon tavan vuoksi b) ihmisille joiden mielestä nykyinen valtionkirkkoasetelma ei ole suotava tilanne.

Jälkimmäisessä mielessä tuo toinen ´asiasi´; "Niemelä katsoo vapaa-ajattelijoiden edustavan Suomen 800 000 uskontokuntiin kuulumatonta ihmistä." on aivan järkeenkäypä toisin kuin esität.

Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    Sun kannatta varmaan väitellä noista kampanjan tavoitteista Niemelän kanssa.
    http://www.kouvolansanomat.fi/page.php?page_id=5&news_id=200926843273

    "Niemelä ei kuitenkaan kannata ajatusta Turkin tapaisesta täysin maallistetusta valtiosta, saati sitten Neuvostoliiton tyylisestä pakkoateismista."

    - Mitä tuolla on tarkoitus sanoa? Hän olisi yhtä hyvin voinut ottaa esimerkkinä Ranskan, jossa toteutuu Laïcité, joka tarkoittaa julkisten ja uskonnollisten tahojen erottamista ja erillään pitämistä.

    On niitä valtionuskonnottomia maita monia muitakin.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Minusta Turkilla ja Neuvostoliitolla on yhteys siinä, että kummastakin tulee mielikuva, että puuttuu sananvapaus.

    Neuvostoliiton sananvapauden loukkaukset ei esittelyä kaipaa. Ei tästä ole kauaa kun sen vaikutus näkyi meidän tiedotusvälineissä. Mutta Turkissa Turkin valtion loukkaaminen on kielletty. Mielikuvaksi nousee, että sen varjolla voi kieltää mitä tahansa. Vertaa YYA-sopimukseen ja sen perusteella julkisensanan kahlehtimiseen.

    Suomessa valtio on osa yhteiskuntaa. Noissa se on jotenkin toisinpäin. Tällaisesta mielikuvasta jotenkin ymmärrän tuon asian. Ranskan tilanne on minulle vieras.

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    Sun kannatta varmaan väitellä noista kampanjan tavoitteista Niemelän kanssa.
    http://www.kouvolansanomat.fi/page.php?page_id=5&news_id=200926843273

    "Sun kannatta varmaan väitellä noista kampanjan tavoitteista Niemelän kanssa. "

    Jos niin haluan tehdä, keskustelen suoraan hänen kanssaan, en toimittajan tekemän lehtijutun kanssa.

    Nostin tuossa vain esiin niitä ajatusvirheitä joita avauksessasi teit. Vastasinhan sinun avaukseesi ja siinä tekemiisi virheellisiin olettamuksiisi, en Niemelän enkä kyseisen toimittajan näkemyksiin.

    Varsinkin kun muistetaan että kyseessä ei ole mikään Niemelän yksinoikeusjutt, vaan meidän kaikkien asiaa tukeneiden ja tukevien.

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    Minusta Turkilla ja Neuvostoliitolla on yhteys siinä, että kummastakin tulee mielikuva, että puuttuu sananvapaus.

    Neuvostoliiton sananvapauden loukkaukset ei esittelyä kaipaa. Ei tästä ole kauaa kun sen vaikutus näkyi meidän tiedotusvälineissä. Mutta Turkissa Turkin valtion loukkaaminen on kielletty. Mielikuvaksi nousee, että sen varjolla voi kieltää mitä tahansa. Vertaa YYA-sopimukseen ja sen perusteella julkisensanan kahlehtimiseen.

    Suomessa valtio on osa yhteiskuntaa. Noissa se on jotenkin toisinpäin. Tällaisesta mielikuvasta jotenkin ymmärrän tuon asian. Ranskan tilanne on minulle vieras.

    ei tuossa kommentissa tule esille.

    "Niemelä ei kuitenkaan kannata ajatusta Turkin tapaisesta täysin maallistetusta valtiosta, saati sitten Neuvostoliiton tyylisestä pakkoateismista."

    Hän puhuu maallistuneesta valtiosta, ei sananvapaudesta. Joka toki on ongelmallista Turkissa.

    "Suomessa valtio on osa yhteiskuntaa."

    - Voisitko vähän selventää? OSA yhteiskuntaa. Kuinka suuri osa?

    Liittyy opiskeluihini, joten se on hyvää kertausta minulle.

    Yhteiskunnan organisaatiot
    - julkisenvallan organisaatiot valtio (tärkein)(kunnat)

    kansalaisyhteiskunnaksi nimitetyt, valtion itsenäinen vastapaino. Ne ovat aina perhettä laajempia
    -järjestöorganisaatiot (vapaa-ajattelijat esimerkiksi)
    -yritysorganisaatiot

    Sitten vastakohtaan. Turkin ja Neuvostoliiton kaltaisissa yhteiskunnissa kansalaisyhteiskunnan toiminta on rajoitettu.
    Puututtu sanan-, mielipiteen-, uskonnon ja omantunnonvapauteen. Mielikuvani on, että juuri tästä on kysymys, mutta en tietenkään voi väittää yhden virkkeen perusteella varmasti niin olevan.

    valtio on eri asia kuin yhteiskunta?

    Minä miellän ne samaksi asiaksi.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    valtio on eri asia kuin yhteiskunta?

    Minä miellän ne samaksi asiaksi.

    Valtio on historiallinen jäänne jota länsimaisen demokratian käsityksen mukaan tulee sallia vain valvotuissa oloissa, esim.sotatilanteessa.
    Sen ei PITÄISI olla yhtä kuin yhteiskunta.Tämä johtaa AINA ongelmiin. Esim.Suomessa kirkon ja valtion suhde vrt.yhteiskunta ja uskonnonvapaus.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    valtio on eri asia kuin yhteiskunta?

    Minä miellän ne samaksi asiaksi.

    perustin käsitykseni Agendaan lukion yhteiskuntatietoon. Yleiskielessä monta kertaa käytetään yhteiskunnasta ja valtiosta sanaa valtio.
    Mutta todellisuudessa valtio on yhteiskunnan yksi osa. Tämä perustuu länsimäisen yhteiskunnan demokratiaan, joita Neuvostoliiton ja Turkin kaltaiset valtiot eivät ole.

    Valtionvaltakin on hajautettu Suomessa useammalle toisistaan riippumattomalle tasolle jne.

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    Minusta Turkilla ja Neuvostoliitolla on yhteys siinä, että kummastakin tulee mielikuva, että puuttuu sananvapaus.

    Neuvostoliiton sananvapauden loukkaukset ei esittelyä kaipaa. Ei tästä ole kauaa kun sen vaikutus näkyi meidän tiedotusvälineissä. Mutta Turkissa Turkin valtion loukkaaminen on kielletty. Mielikuvaksi nousee, että sen varjolla voi kieltää mitä tahansa. Vertaa YYA-sopimukseen ja sen perusteella julkisensanan kahlehtimiseen.

    Suomessa valtio on osa yhteiskuntaa. Noissa se on jotenkin toisinpäin. Tällaisesta mielikuvasta jotenkin ymmärrän tuon asian. Ranskan tilanne on minulle vieras.

    Toisin kuin Suomi.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Laïcité

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_valtioista_valtionuskonnon_mukaan#Ei_valtionuskontoa

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Mietin, että Neuvostoliitto ja Turkki ei ole mitään hyvää hyvää mainosta ihmisoikeuksissa ja sananvapaudessa. Ranskassa kuitenkin on ymmärtääkseni valtion arvosteleminen on sallittu. Suomessa voi perustaa yhdistyksen jolla pyrkii kumoamaan yhteiskunta järjestelmän, kunhan toimii lakien puitteissa. Tuo Ranskan malli ei ainakaan linkistäsi päätellen perustu toisin ajattelijoiden hiljentämiseen vaan "Tunnustukseton valtio ei aseta mitään uskontoa erityisasemaan ja takaa jokaiselle ajatuksenvapauden."

    vai miksi poistit töräytyksesi?

    Äänestä

  • UPDATE_7878883 kirjoitti:

    vai miksi poistit töräytyksesi?

    taas Nasse kiintiö täyteen. Liikaa Nasseja. Tuossa töräytykseni ole hyvä, jos sitä kaipasit. Hyvää kevättä.
    http://www.cosgan.de/images/more/bigs/a037.gif

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    taas Nasse kiintiö täyteen. Liikaa Nasseja. Tuossa töräytykseni ole hyvä, jos sitä kaipasit. Hyvää kevättä.
    http://www.cosgan.de/images/more/bigs/a037.gif

    Voi Eija... Pikku marttyyrimme.

    Oppikirjaesimerkki kristinopista, kun ei miellytä, poltetaan roviolla.

    Tosin netissä on helpompaa, senkun poistaa yhdellä klikkauksella, ei tarvitse kantaa polttopuita. :D

    Äänestä

  • ürpå kirjoitti:

    ja neljän lapsen äiti osaa ottaa takavasemman, jos Nasset lisääntyy. Kaikesta muusta minua voi syyttää, mutta kusipotaksi en ole tapanani pitänyt suostua ja aikaisempi viestisi oli sitä tasoa. Joten jätä marttyyri jutut. Toinen vaihtoehto minulle on häipyä. Nasselle olen hiukan antanut löysiä, mutta uusia en kaipaa. Tuliko selväksi?

    Itsehän olet "vapaalla tahdollasi" päättänyt kannattaa väkivaltaista kuolemankulttia... Ei siihen liity mitenkään se montako jälkeläistä olet maailmaan pingertänyt? Ellet sitten kerää niitä rakkauden uskonnon marttyyripisteitä tuolla ilmoituksellasi?

    Ei halua olla kusipotta mutta nöyristelee mielikuvitusystävän edessä? Pientä ristiriitaa havaittavissa?

    Häivy pois vaan... Yksi hihhuli lisää joka älyää pitää turpansa kiinni -> Maailma on taas pikkuisen parempi paikka. :)

    Tällä erää päätyi tähän. Aloitukseenihan et edes osannut mitään kommentoidakaan. Poistan ketjun, myöhemmin, mutta jätän tämän malliksi keskustelun tyngän vähäksi aikaan ihan piruuttani.

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    ja neljän lapsen äiti osaa ottaa takavasemman, jos Nasset lisääntyy. Kaikesta muusta minua voi syyttää, mutta kusipotaksi en ole tapanani pitänyt suostua ja aikaisempi viestisi oli sitä tasoa. Joten jätä marttyyri jutut. Toinen vaihtoehto minulle on häipyä. Nasselle olen hiukan antanut löysiä, mutta uusia en kaipaa. Tuliko selväksi?

    Lisään vielä, että siinä viestissä jonka kristillisyyden sensuuri jo poisti, ihmeteltiin vaan, että millä pokalla nämä maailman eijamoilaset ihmettelee näitä lisääntyviä "nassemaisia" vastauksia?

    Sehän ei ole mikään ihme kun näitä kristillisiä kansankynttilöitä lässyttää siellä sun täällä paskaansa.

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    Mietin, että Neuvostoliitto ja Turkki ei ole mitään hyvää hyvää mainosta ihmisoikeuksissa ja sananvapaudessa. Ranskassa kuitenkin on ymmärtääkseni valtion arvosteleminen on sallittu. Suomessa voi perustaa yhdistyksen jolla pyrkii kumoamaan yhteiskunta järjestelmän, kunhan toimii lakien puitteissa. Tuo Ranskan malli ei ainakaan linkistäsi päätellen perustu toisin ajattelijoiden hiljentämiseen vaan "Tunnustukseton valtio ei aseta mitään uskontoa erityisasemaan ja takaa jokaiselle ajatuksenvapauden."

    "Suomessa voi perustaa yhdistyksen jolla pyrkii kumoamaan yhteiskunta järjestelmän, kunhan toimii lakien puitteissa."

    Toiminut jo yli 70 vuotta.

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    Tällä erää päätyi tähän. Aloitukseenihan et edes osannut mitään kommentoidakaan. Poistan ketjun, myöhemmin, mutta jätän tämän malliksi keskustelun tyngän vähäksi aikaan ihan piruuttani.

    Tuo on siis käsityksesi sananvapaudesta. Kun et saa mukavia vastauksia, niin poistat koko ketjun. just just.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Tuo on siis käsityksesi sananvapaudesta. Kun et saa mukavia vastauksia, niin poistat koko ketjun. just just.

    jos minun hihhulisoimieni sinulle noin tärkeätä on. Itse en kuitenkaan enää ala noita lukemaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Eija_Moilanen kirjoitti:

Katselin tämän päivän Kouvolan-sanomaa ja ajattelin tehdä siitä keskustelualustuksen. Bussikampanjasta löytyy kahdelta sivulta. Otsikkona on ”Uskonnottomien sanoma näkyvälle paikalle”. Lehdessä kerrotaan, että kampanja on lähtenyt hyvin liikkeelle. Täällä nettisivustolla on oltu eri mieltä?

Lehdessä on Jussi Niemelän haastattelu vai voisiko tuota jonkinasteisena tiedotteena pitää. Hän kuitenkin havaitsi ateisminsa 11-vuotiaana ja otti uskontotunnit huumorilla.

Niemelä kaipaisi Luterilaisen kirkon vasta iskua, mutta Luterilainen kirkko on kieltäytynyt kunniasta (siis bussikampanjan.) Eikö, ne tajua kirkossa, että vapaa-ajattelijat lukevat ja tietävät kirkon asioista enemmän kuin meistä kirkkoon kuuluvista kukaan? Tampereen seurakuntakeskukseen tiedotustilaisuus vastavetona kampanjalle ateisteille ja paikka täyttyisi ateista. Täysin potentiaalinen kuulijakunta ja nyt ne missaa. ;)) Luulen kuitenkin itsekin, että parempi on, etteivät bussien kyljet täyty ”juupas eipäs” jutuista, jos vapaa-ajattelijoiden kampanja etenee. Palaute kampanjaa kohtaan on ollut myönteistä ja kielteistä.

Niemelä kertoo, että ”kampanjan tarkoituksena ei ole käännyttää ketään ateismiin vaan herättää ajatuksia”. Toisella sivulla otsikko ”bussimainoksilla halutaan ateismin ääni kuuluviin”.

Kampanja on siis kohdistettu uskostaan epävarmoille, jotkut siis voivat oivaltaa oman uskonsa tai uskonnottomuutensa. (Noinhan siinä käy.)

Mutta tämä asia on se, jota en ymmärrä olenkaan. Miten liittyy tämä asia kampanjaan? ”Yritämme tuoda positiivista ajattelutapaa vastapainoksi nykyiselle maahanmuuttokriittisyydelle”.

Asia, joka hiukan pisti silmään, oli maininta, että Niemelä katsoo vapaa-ajattelijoiden edustavan Suomen 800 000 uskontokuntiin kuulumatonta ihmistä. Kokemusmaailmani näissä asioissa on hiukan toinen. En reaalielämässä ole vielä tavannut kirkkoon kuulumatonta, joka kokisi näin.

Toivon syntyvän asiallista ja pohtivaa keskustelua. Kampanjan suunnittelijoiden toiminnan pohjilta siihen ainakin löytyy aineksia.

Terveisin Eija

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu