Eilinen Hesari kertoo, että Venäjän duuman ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Juli Kvitsinski varoittaa Suomea mahdollisesta Nato-jäsenyydestä. Hän uhkaa sellaisen johtavan Venäjän vastatoimiin, jotka olisivat poliittisia, taloudellisia ja sotilaallisia.
Tämän päivän HS kertoo, että Pietarin kuvernööri Valentina Matvijenko Suomen autonomiana Venäjään liittämisen 200-vuotisjuhlassa Pietarissa sanoi presidentti Tarja Haloselle, että ”olen iloinen siitä, että Suomi ei yritä kirjoittaa historiaa uudelleen, vaan antaa vuodelle 1809 sen ansaitseman roolin”. Tietenkin hän viittasi tuolla Viroon, Latviaan ja Liettuaan, jotka ovat vaatineet Venäjää tunnustamaan Baltian maiden miehityksen 1940. Tunnustettava on, että ei Venäjä ole kirjoittanut historiaa uudelleen edes talvisotamme kohdalta, sillä se on ollut aina sitä mieltä, että suomalaiset valkobandiitit sen sodan aiheuttivat.
Tietenkin nyt johtavat poliitikkomme presidentti ja pääministeri etunenässä ottavat Venäjän varoitukset Natoon liittymisestä entistäkin herkemmällä korvalla huomioon. Vaikka järjen mukaan reagointi pitäisi olla aivan päinvastainen silloin, kun jo sotilaallisilla toimillakin uhataan. Kas, kun ei Kvitsisnki vielä mukaillut Molotovia, joka syksyn 1939 neuvottelujen kariuduttua Neuvostoliiton kohtuuttomien vaatimusten torjumiseen sanoi: ”me siviilit emme näy pääsevän asiassa eteenpäin, nyt on sotilaspiirien vuoro”.
Maailmaa ja myös maanpuolustuksemme tarpeita varmaan parhaiten tuntevia ”silmäntekeviämme” on presidentti Martti Ahtisaari. Hän on aina ollut sitä mieltä, että Suomen pitäisi liittyä Natoon. Hyvin hän on näkemystään perustellutkin. Myös monet palveluksesta jo eronneet kenraalimme ovat olleet samaa mieltä heti, kun sotilaan vaitiolovelvollisuus poliittisista asioista ei ole enää heidän suitaan tukkinut. Kyllä heidän mielipiteitään pitäisi päättäjien kuunnella ja ottaa huomioon.
Tuoreimmassa Suomen Kuvalehdessä sivutaan Nato-jäsenyytemme tarvetta kahdessakin kirjoituksessa, joiden kirjoittajat eivät ole ihan keitä vain, vaan kokemukseltaan ja maailman ja noidenkin asioiden tuntemukseltaan miehiä, joita pitäisi kuunnella päättäjiemmekin, jotka noiden miesten rinnalla ovat asiaa tuntemattomia nulikoita.
Max Jakobson puhuu mm. näin:
”Suomi on nyt ollut 12 vuotta EU:n jäsen. Se on ollut meille hyvää aikaa. Olemme entistä selvemmin osa länttä, poliittisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti. Mutta emme sotilaallisesti. Suomi osallistuu YK:n, Naton ja EU:n rauhanturvaoperaatioihin aina Afganistania myöten. Suomalaiset joukot ja aseet toimivat Naton standardien mukaisesti. Mutta Suomi ei ole Naton jäsen, eikä osallistu sen päätösten tekemiseen silloinkaan, kun niillä on meidän osaltamme merkitystä.
Keskustelu Suomen suhteesta Natoon on urautunut inttämiseksi ja leimaamiseksi. Asiallista se ei ole. Samalla kun jankutetaan itsenäisen ja uskottavan puolustuksen siunauksellisuudesta ja asevelvollisuuteen perustuvan aluepuolustuksen tarpeellisuudesta, vastustetaan puolustusmäärärahojen korottamista. Loogisempaa olisi myöntää, että puolustuksemme Venäjään verrattuna ei ole uskottava, ja sen takia sitä ei kannattaisi erityisemmin pönkittääkään.
Uskottavan puolustuksen varmistaminen tapahtuisi luonnollisesti liittoutumalla. Pohjoismainen yhteistyö sotilaallisissa kysymyksissä, EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittäminen ja ennen kaikkea jäsenyys Natossa olisi myös taloudellisesti edullisin ratkaisu”.
Samassa SK:ssa suurlähettiläs Jukka Valtasaari sanoo: ”Läntiset arvot, mutta aasialainen käyttäytyminen ei tuota joukkuepelaajia. Liittyminen Euroopan neuvostoon mietitytti meitä 40 vuotta, Suomi liittyi OECD:hen kymmenen vuoden viipeellä, ja täysjäsenyys EFTA:ssa edellytti 20 vuoden kypsyttelyn”.
Nato-jäsenyytemme vastustajia hän ihmettelee: ”Mikä vaikeus liittyy poliittiseen yhteistyöhön, kun sotilaallisen yhteistyön vaikeutta ei ole”. Suomen aktiivisesta osallistumisesta Nato-johtoiseen kriisinhallintaan Valtasaari toteaa: ”Suomen Nato-yhteistyö on edennyt perinteisestä näkökulmasta väärin päin”. Valtasaaren mielestä Nato-päätös täytyy meidän joka tapauksessa tehdä. ”No, onhan sekin päätös, että ollaan tekemättä päätöstä. Nythän emme ole tehneet mitään”, Valtasaari irvailee, eikä jää epäselväksi, millaista päätöstä hän pitäisi Suomen edun mukaisena.
Varmaankaan tämä hallituksemme ei uskalla tehdä eikä pysty tekemäänkään mitään Nato-päätöstä. Kokoomusministerit kuten suurin osa kokoomuksen äänestäjistäkin olisivat varmasti Natoon liittymisen kannalla, mutta kepuministerit sitä vastaan, kuten suurin osa kepun äänestäjistäkin, joita edelleen vaivaa synkkä suomettuneisuus, joka estää näkemästä todellisen turvallisuusvajauksemme ja ainoan tavan, jolla se voitaisiin poistaa. He luulevat olevansa edelleen kekkoslaisia, vaikka Urho Kekkonen olisi vienyt meidät jo aikapäiviä sitten Natoon, jos hän eläisi ajassamme, siitä olen aivan varma.
Sosialidemokraateilla olisi nyt loistava mahdollisuus profiloitua uudella tavalla, joka kirkastaisi heidän oppositioasemastaan huolimatta kovin himmeää näkyvyyttään ja nostaisi varmasti myös kannatustaan. Mutta siellä kuten kepussakin ovat vallalla ajastaan jälkeen jääneet käsitykset, haloslaisuus ja tuomiojalaisuus taitaa vaikuttaa yhä liikaa, vaikka Halonen presidenttinä on pahin este sille, ettei meille tulle neljättä demaripresidenttiä peräkkäin ja vaikka Tuomiojaa ei kuitenkaan kelpuutettu puolueensa puheenjohtajaksi. Jutta Urpilainen on liian untuvikko uskaltautuakseen suuriin linjanmuutoksiin, vaikka hänellä Paavo Lipposen linjoilla muuten olevana saattaisi olla sellaisiin haluakin. Eikä karismaattisempaa ja vahvempaa johtajaa siellä ole näköpiirissä.
Ainoa toivo meille ehdottomasti tarpeelliseen, Venäjältä nytkin kuullun huomioon ottaen välttämättömäänkin Nato-jäsenyyteen pääsemiseksi lienee, että kokoomus säilyttäisi kannatuksensa suurimpana puolueenamme ja demarit pysyisivät vahvana kakkosena, jolloin saataisiin kokoomusjohtoinen sinipunahallitus, josta selkänojaa saaden demaritkin Urpilaisen johdolla rohkaistuisivat päätökseen, jonka uskon heidänkin ymmärtävän tarpeelliseksi. Eli liittyisimme Naton jäseneksi heti seuraavan hallituskauden aluksi, kun Naton ovi lienee meille vielä raollaan.
Tämän päivän HS kertoo, että Pietarin kuvernööri Valentina Matvijenko Suomen autonomiana Venäjään liittämisen 200-vuotisjuhlassa Pietarissa sanoi presidentti Tarja Haloselle, että ”olen iloinen siitä, että Suomi ei yritä kirjoittaa historiaa uudelleen, vaan antaa vuodelle 1809 sen ansaitseman roolin”. Tietenkin hän viittasi tuolla Viroon, Latviaan ja Liettuaan, jotka ovat vaatineet Venäjää tunnustamaan Baltian maiden miehityksen 1940. Tunnustettava on, että ei Venäjä ole kirjoittanut historiaa uudelleen edes talvisotamme kohdalta, sillä se on ollut aina sitä mieltä, että suomalaiset valkobandiitit sen sodan aiheuttivat.
Tietenkin nyt johtavat poliitikkomme presidentti ja pääministeri etunenässä ottavat Venäjän varoitukset Natoon liittymisestä entistäkin herkemmällä korvalla huomioon. Vaikka järjen mukaan reagointi pitäisi olla aivan päinvastainen silloin, kun jo sotilaallisilla toimillakin uhataan. Kas, kun ei Kvitsisnki vielä mukaillut Molotovia, joka syksyn 1939 neuvottelujen kariuduttua Neuvostoliiton kohtuuttomien vaatimusten torjumiseen sanoi: ”me siviilit emme näy pääsevän asiassa eteenpäin, nyt on sotilaspiirien vuoro”.
Maailmaa ja myös maanpuolustuksemme tarpeita varmaan parhaiten tuntevia ”silmäntekeviämme” on presidentti Martti Ahtisaari. Hän on aina ollut sitä mieltä, että Suomen pitäisi liittyä Natoon. Hyvin hän on näkemystään perustellutkin. Myös monet palveluksesta jo eronneet kenraalimme ovat olleet samaa mieltä heti, kun sotilaan vaitiolovelvollisuus poliittisista asioista ei ole enää heidän suitaan tukkinut. Kyllä heidän mielipiteitään pitäisi päättäjien kuunnella ja ottaa huomioon.
Tuoreimmassa Suomen Kuvalehdessä sivutaan Nato-jäsenyytemme tarvetta kahdessakin kirjoituksessa, joiden kirjoittajat eivät ole ihan keitä vain, vaan kokemukseltaan ja maailman ja noidenkin asioiden tuntemukseltaan miehiä, joita pitäisi kuunnella päättäjiemmekin, jotka noiden miesten rinnalla ovat asiaa tuntemattomia nulikoita.
Max Jakobson puhuu mm. näin:
”Suomi on nyt ollut 12 vuotta EU:n jäsen. Se on ollut meille hyvää aikaa. Olemme entistä selvemmin osa länttä, poliittisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti. Mutta emme sotilaallisesti. Suomi osallistuu YK:n, Naton ja EU:n rauhanturvaoperaatioihin aina Afganistania myöten. Suomalaiset joukot ja aseet toimivat Naton standardien mukaisesti. Mutta Suomi ei ole Naton jäsen, eikä osallistu sen päätösten tekemiseen silloinkaan, kun niillä on meidän osaltamme merkitystä.
Keskustelu Suomen suhteesta Natoon on urautunut inttämiseksi ja leimaamiseksi. Asiallista se ei ole. Samalla kun jankutetaan itsenäisen ja uskottavan puolustuksen siunauksellisuudesta ja asevelvollisuuteen perustuvan aluepuolustuksen tarpeellisuudesta, vastustetaan puolustusmäärärahojen korottamista. Loogisempaa olisi myöntää, että puolustuksemme Venäjään verrattuna ei ole uskottava, ja sen takia sitä ei kannattaisi erityisemmin pönkittääkään.
Uskottavan puolustuksen varmistaminen tapahtuisi luonnollisesti liittoutumalla. Pohjoismainen yhteistyö sotilaallisissa kysymyksissä, EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittäminen ja ennen kaikkea jäsenyys Natossa olisi myös taloudellisesti edullisin ratkaisu”.
Samassa SK:ssa suurlähettiläs Jukka Valtasaari sanoo: ”Läntiset arvot, mutta aasialainen käyttäytyminen ei tuota joukkuepelaajia. Liittyminen Euroopan neuvostoon mietitytti meitä 40 vuotta, Suomi liittyi OECD:hen kymmenen vuoden viipeellä, ja täysjäsenyys EFTA:ssa edellytti 20 vuoden kypsyttelyn”.
Nato-jäsenyytemme vastustajia hän ihmettelee: ”Mikä vaikeus liittyy poliittiseen yhteistyöhön, kun sotilaallisen yhteistyön vaikeutta ei ole”. Suomen aktiivisesta osallistumisesta Nato-johtoiseen kriisinhallintaan Valtasaari toteaa: ”Suomen Nato-yhteistyö on edennyt perinteisestä näkökulmasta väärin päin”. Valtasaaren mielestä Nato-päätös täytyy meidän joka tapauksessa tehdä. ”No, onhan sekin päätös, että ollaan tekemättä päätöstä. Nythän emme ole tehneet mitään”, Valtasaari irvailee, eikä jää epäselväksi, millaista päätöstä hän pitäisi Suomen edun mukaisena.
Varmaankaan tämä hallituksemme ei uskalla tehdä eikä pysty tekemäänkään mitään Nato-päätöstä. Kokoomusministerit kuten suurin osa kokoomuksen äänestäjistäkin olisivat varmasti Natoon liittymisen kannalla, mutta kepuministerit sitä vastaan, kuten suurin osa kepun äänestäjistäkin, joita edelleen vaivaa synkkä suomettuneisuus, joka estää näkemästä todellisen turvallisuusvajauksemme ja ainoan tavan, jolla se voitaisiin poistaa. He luulevat olevansa edelleen kekkoslaisia, vaikka Urho Kekkonen olisi vienyt meidät jo aikapäiviä sitten Natoon, jos hän eläisi ajassamme, siitä olen aivan varma.
Sosialidemokraateilla olisi nyt loistava mahdollisuus profiloitua uudella tavalla, joka kirkastaisi heidän oppositioasemastaan huolimatta kovin himmeää näkyvyyttään ja nostaisi varmasti myös kannatustaan. Mutta siellä kuten kepussakin ovat vallalla ajastaan jälkeen jääneet käsitykset, haloslaisuus ja tuomiojalaisuus taitaa vaikuttaa yhä liikaa, vaikka Halonen presidenttinä on pahin este sille, ettei meille tulle neljättä demaripresidenttiä peräkkäin ja vaikka Tuomiojaa ei kuitenkaan kelpuutettu puolueensa puheenjohtajaksi. Jutta Urpilainen on liian untuvikko uskaltautuakseen suuriin linjanmuutoksiin, vaikka hänellä Paavo Lipposen linjoilla muuten olevana saattaisi olla sellaisiin haluakin. Eikä karismaattisempaa ja vahvempaa johtajaa siellä ole näköpiirissä.
Ainoa toivo meille ehdottomasti tarpeelliseen, Venäjältä nytkin kuullun huomioon ottaen välttämättömäänkin Nato-jäsenyyteen pääsemiseksi lienee, että kokoomus säilyttäisi kannatuksensa suurimpana puolueenamme ja demarit pysyisivät vahvana kakkosena, jolloin saataisiin kokoomusjohtoinen sinipunahallitus, josta selkänojaa saaden demaritkin Urpilaisen johdolla rohkaistuisivat päätökseen, jonka uskon heidänkin ymmärtävän tarpeelliseksi. Eli liittyisimme Naton jäseneksi heti seuraavan hallituskauden aluksi, kun Naton ovi lienee meille vielä raollaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sivistysmaiden (oikeusvaltiot) tulee puolustautua ennennäkemättömällä voimalla ja murskata kansojen surmaaja vainolainen. Rikollinen miliisi pitää vankinaan satoja tuhansia keräämiään lapsia, joita päivittän hyväksikäyttää. Natomaat ovat suuresti kunnioitettuja. Tuotantolaitokset ja liikemieshotellit rakennetaan meille sinne ikäänkuin autiomaahan, koska stalinistit ovat hävittäneet infran. Mitään muuta vaihtoehtoa ei ole olemassa kuin maailman vahvin puolustusjärjestö Nato. (Suomen puolustusvoimat on jo integroitu Natoon).
Älä unta näe.
SDP ja kokoomus eivät halua kaksoisitsemurhaa Suomen kansan edessä.
Ja Kvitsinski painukoon suolle.
Luulisi Venäjän olevan sen verran viisas, ettei se pyri kääntämään suomalaisten tällä hetkellä erittäin Nato-kielteistä päätä toiseen suuntaan.
Se suurlähettiläs Valtasaari ja muu eliitti
vehkeilee suomen kansan suuren enemistön
selän takana.Kun 75% vastustaa natojäsenyyttä
niin täytyy olla melkoinen humoristi jos sanoo
sitä inttämiseksi.Se samainen hesari kirjoitti
20/03 että naton toimintaan palaava Ranska
edellyttää että jos nato laajenee niin se
tapahtuu venäjän kanssa yhteisymmäryksessä.
Kun Ranska, Venäjä ja 75% suonenkansasta
vastustaa suomen natojäsenyyttä niin asia on
lopuun käsitelty.Jäljellä on vain kovaääninen
noto öykkäri eliitti.
"turpiisi" joka palstalla.
Mistähän moinen johtunee?
Olet typerys, kaikessa narsistisuudessasi, mikä ei ole vähäistä.