Ainakin ateistina vilpittömästi voin kumartaa henkilölle, joka tiedon lisääntyessä luopuu uskomasta Raamatun luomiskertomukseen.
Hitunen vielä väärääkin hänen mielipiteessään on kun sanoo Jumalan ainoastaan mullistaneen maan muotoja.
Parempaan päin on kuitenkin mennyt kun myöntää maan olleen olemassa jo ennen Jumalaansa samoin kuin eläinten ja ihmistenkin ja Aatami onkin hänen mielestään vaan ensimmäinen "nyky-ihminen".
Nostetaan Mohikaanille hattua
11
451
Vastaukset
päättelyjäsi.
* Missä ja koska olen sanonut, että Jumala ei ole luonut ihan kaikkea mikä on olemassa, jopa sinukin, Aadmissa!
* Jumala on luonut kaiken, myös maapallon, aikoinaan, mutta "mullisti" maan muodon imiselle sopivaksi asuinalustaksi. Raamattu sanoo, että, kaikkea on ollut ennenkin, mitä nyt on. Mutta nykyinen planeettamme on tehty ihmisen asuttavaksi n. 6 tuhatta vuotta ja risat. Onhan maapalaeetta voinut olla olemassa jo siinä vaiheessa, kun Juala loi kaikki muutkin tähdet ja kalaksit , linnuradat kuut ja palaneetat.
* Se vain saatettiin muodon mullistuksella ihmiselle sopivaksi.
* Olet muuten aivan uskomaton vääntelemään ja päättelemään asioita ihan mielettömän kierolla tavalla!Tuossakin viestiketjussa kumoat moneen kertaan Jumalan luomistyön:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000042866113
"* Minä en ole kretionismin kanttaja,...."
----------------------------------
Ja oletat ennen Aatamia eläneiden ihmisten ajelleen jopa suihkukoneillakin.
"* Onhan jostain päin maailman kolkkaa löydetty jopa suihkukoneille sopivia kiitorata jäännöksiä."
----------------------------
Kerrot moneen kertaan eläimiä olleen ennen luomistyötä esim. tuo kommentti:
"* Kaiki ne muinaisten aikojen fossilit, ovat ajalta ennen nykyistä maailmaa."
-------------------------------
Ja tuossakin aiemmassa viestissä kerrot ihmisiä (muttei oikeita ihmisiä) olleen jo ennen luomistyötä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000042773524#22000000042773524
"* Aadmista ja Eevasta vaan alkoi nykyisen ihmisen elinkaari."- tulla maailmaan
sitten vasta syntiinlankeemuksessa, jos noita luotuja olentoja – jonkin sortin ihmisiä kiitoratoineen kaikkineen mukaanlukien – oli kuollut ja silloinen maailma tuhottu jo ennen Aadamin ja Eevan aikaa. Meneeköhän sovitusoppisikin uusiksi? Koskeekohan Jeesuksen sovitustyö myös noita ennen Aadamia ja Eevaa eläneitä? Miten he pelastuvat? Vai pelastuvatko lainkaan?
kun sanot "Raamattu sanoo, että, kaikkea on ollut ennenkin, mitä nyt on"
Eli samassa viestissä kirjoitat kahdella eri tavalla.Pe.ku kirjoitti:
kun sanot "Raamattu sanoo, että, kaikkea on ollut ennenkin, mitä nyt on"
Eli samassa viestissä kirjoitat kahdella eri tavalla.vaan puhun Jeesuksen RISTISTÄ, jossa Hän uhrasi itsensä syntisten edestä, synnitön tehtiin synniksi tähtemme!
- frihet
Mohikaani_27 kirjoitti:
vaan puhun Jeesuksen RISTISTÄ, jossa Hän uhrasi itsensä syntisten edestä, synnitön tehtiin synniksi tähtemme!
Matka meni melko mutkattomasti ja kevät on tulossa.
Perustelut, koska "käärmeen poikaset" on heränneet.
Eli on näköjään mun viimenen aloitus saanu kenkää, ku käärmeistä kirjoitin, mut niihä se olla pitääki, oliha käärme enne ihmistä muutenki.
Se muute on ate pojilla ihmeelline, tuo "tulkinta", kirjoittipa sit myötä tai vasta mäkeen.
Pekulle ihme sanaki on nii vaikee, et ei itekkää tiiä mikä on ihme, meinaa ku koirani parani ja elkku-lääkäri ihmeeks asian ilmoitti, nii eiks se jo pitäs sillo ihme olla.
Et näi oon "näreet" ja osa männyistäki kyydissä, et ei ku pehkuihin ja terveiset Eroelle, kuten Jukalle, vaikka en etelä-Suomessa oikein tullu ajeltuakaan.
On se vaan kummaa, ku Raamattu iha selkeesti ilmoittaa asiat ja Pekukin vielä vääntelee iha päälaelleen kaiken.
Kyl täytys Pekunkin sanan kuuloon tulla, et tietäs missä mennään.
No makoisat unet teille kaikille Kristuksessa Jeesuksessa ja jos ei vielä armo ole kelvannu, nii tulkoon se osaksesi jo tänä yönä, moikka taas.
se mitä mohikaani tarkoittaa, ennen Aatamia olleilla suihkukoneiden kiitoradoilla tuossa lauseessaan.
""* Onhan jostain päin maailman kolkkaa löydetty jopa suihkukoneille sopivia kiitorata jäännöksiä."
Kyseessä on "Nazcan linjat" joita Perun intiaanit aikoinaan tekivät autiomaahan.
"Ufokirjailija" Erich von Däniken tarinoi sitten kirjassaan niiden olevan muinaisten astronauttien kiitoratoja.
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/4/46/Nazca_colibri.jpg
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nazcan_linjat
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1751209
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?47644Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä305562Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t231551- 51529
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7510