Ei adventismi

Pääkonferenssin läksytys tälle viikolle ja huomisena 28.3.09 ellensapattina kuulusteltavaksi on ”Confidence in the Prophetic Gift” eli luottamus profetiaan lahjaan. Ja kun Adventtikirkosta on kyse, niin tuohan tarkoittaa luottamus väärään profeettaan Ellen G. Whiteen.

Ja tehokeinoksi on otettu tähän tarpeeseen Raamatusta:
”Mutta varhain seuraavana aamuna he menivät Tekoan erämaahan. Ja heidän lähtiessänsä Joosafat astui esiin ja sanoi: "Kuulkaa minua, te Juudan ja Jerusalemin asukkaat. Uskokaa Herraan, Jumalaanne, niin te olette hyvässä turvassa, ja uskokaa hänen profeettojansa, niin te menestytte." (2 Aik 20:20)

Mutta se on väännetty tukemaan Elleniä eikä oikeita profeettoja. Ellen muka olisi ollut väärine ennusteluineen ja Raamatun vastaisine opetuksineen Jumalan profeetta ja Elleniin uskomalla menestyisi. Silti adventistit itsekin varoittelevat toisiaan, ettei saa lukea liikaa Elleniä eikä liian tarkasti pitäytyä häneen, kun monet adventistit ovat siitä seonneet – mitäs menestystä Ellen heille toi. Ei kukaan ole seonnut päästään pitäytymällä Jeesukseen tai Raamattuun.

Jeesusta ei käsketä uskomaan, kun Jeesus sanoo: ”Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.” (Mat 7:15) Tai noh, jos sitä käytettäisiin, niin sekin väännettäisiin niin, että Ellen White on oikea profeetta ja muut vääriä, joita pitää varoa.

Ensin Pääkonferenssi kertoo esimerkkiä ihmisistä, jotka olisivat halukkaita liittymään Adventtikirkkoon ja ovat opetelleet kirkon oppeja, mutta heitä arveluttaa Ellen White. Ja tekopyhästi päivitellään ”After all, with so many false prophets and false teachers out there, they wanted to be careful.” Loppujen lopuksi on niin monia vääriä profeettoja ja vääriä opettajia liikkeellä, että he haluaisivat olla varovaisia.

Sitten Pääkonferenssi opettaa, että kun he vaan lukevat Ellen Whiten kirjoituksia ajan kanssa, niin osa asioista on sopusoinnussa ja osa jättää yhä kysymyksiä, mutta jokaisen pitää lukea hänen kirjojaan. ”In the end, her writings are really the best and
ultimate testimony regarding their origins.” Loppujen lopuksi hänen kirjoituksensa ovat todella paras ja lopullinen todiste niiden alkuperästä. "

Sitten manipuloivia kysymyksiä oppilaille, että mitä pahaa voi tapahtua, jos ei pitäydy profeetan eli Ellenin sanaan ja minkä takia ihmiset kapinoivat profetian lahjaa eli Elleniä vastaan. Näin oppilas eli adventisti juurruttaa mieleensä kauhukuvia, miten huonosti hänelle voi käydä, jos hän ei pitäydy Ellen Whiteen ja hänen epäraamatullisiin oppeihinsa.

“What parallels do you see between the experience of the disciples after
the Crucifixion and the early Advent believers after the Great
Disappointment in 1844? Luke 24:13–272”

Mitä rinnakkaisuuksia näet opetuslasten ristiinnaulitsemisen jälkeisessä kokemuksessa ja varhaisten adventistiuskovien suuren pettymyksen vuonna 1844 jälkeisessä?

Sitten on otettu Luukkaasta kohtaus Emmauksen tiellä, kun opetuslapset eivät tunteneet Jeesusta. No onhan tuo kohtaus verrannollinen adventisteihin. Koska adventistien silmät ovat yhä pimitetyt eivätkä he näe, että sekä Millerin ennustus Jeesuksen tulosta 22.10.1844 että Ellen Whiten taaksepäin ennustelu, että Jeesus menikin 22.10.1844 kaikkein pyhimpään ja laittoi oven kiinni ja saatana ilmestyi Jumalan valtaistuimelle, ovat vääriä. Ellen Whiten silmät eivät auenneet elinaikanaan eivätkä niiden, jotka häntä seuraavat. Mutta joka vuosi Jumala avaa silmät osalle adventeista ja he näkevät pimeyden, jossa ovat eläneet ja johon ovat luottaneet ja tulevat uskoon ja puhdistavat adventismin pölyt jaloistaan.

Pääkonferenssi jaksaa paukuttaa, että 22.10.1844, tuo adventismin kivijalka oli oikein, vain sen merkitystä ei Miller ymmärtänyt. Mutta Miller katui ja pyysi anteeksi tuota päivämääräennustustaan, mutta Ellen ei koko elämänsä aikana sitä ja sen perustalle luomaansa Raamatun vastaista näkyoppijärjestelmäänsä katunut eikä pyytänyt anteeksi.

Sitten kerrotaan, kuinka opetuslapset pettyivät, kun Jeesus ristiinnaulittiin ja heillä oli vääriä ideoita Jeesuksen tulemuksesta vielä jälkeenpäinkin. Ja tähän sitten verrataan:

“The early Advent believers also experienced a great disappointment
because of William Miller’s mistaken view that the sanctuary in
Daniel 8:14 was the earth. And just as Bible study and God’s supernatural
interventions had helped the disciples to shed their mistaken
views, so, too, did the early Advent believers come to a new understanding
of the sanctuary truth through their study of Scripture and by
God’s guidance in the prophetic ministry of Ellen White.”

Alussa adventistiuskoiset kokivat myös suuren pettymyksen William Millerin virheelliseen käsityksen takia, että pyhäkkö Daniel 8:14 mukaan oli maan päällä. Ja aivan kuten Raamatun tutkiminen ja Jumalan yliluonnollinen väliintulo oli auttanut opetuslapsia pääsemään eroon vääristä näkemyksistä, samoin myös varhaiset adventistiuskovat tulivat uuteen ymmärrykseen pyhäkkötotuudesta Kirjoitusten tutkimisen ja Jumalan ohjauksen Ellen Whiten profeetanviran kautta.

Sitten tulee vakuutteluja, kuinka kaikki adventismiopit perustuvat muka Raamattuun, mutta sehän tiedetään, etteivät perustu.

Sitten Pääkonferenssi käskee opettajia käskemään:

”Do: Uphold the Bible and the writings of Ellen G. White.”

Tee: Vaali Raamattua ja Ellen Whiten kirjoituksia.

Sitten Pääkonferenssi käskee opettajan pistää oppilaat miettimään: “How do you feel when people attack the Bible or Ellen G. White’s writings? How should we respond to critics?”

Miltä sinusta tuntuu, kun ihmiset hyökkäävät Raamattua tai Ellen G. Whiten kirjoituksia vastaan? Miten meidän pitäisi vastata arvostelijoille?

Näin adventisteja varustetaan, ettei mikään valo ikinä vain läpäisisi heidän pimeäksi kipsattujen silmäluomiensa läpi, vaan he pysyisivät Adventtikirkon hanskassa ja demonioppien vietävänä.

“How have you grown in your understanding of the Bible or Ellen G.
White’s writings? What was that journey like? How might it benefit others?”

Miten olet kasvanut Raamatun tai Ellen G. Whiten kirjoituksien ymmärtämisesssä? Millainen prosessi se oli? Miten se hyödyttää muita?

Siinä se nyt nähdään, Adventtikirkko kasvattaa Ellen Whiten kirjoitusten ymmärtämiseen. Sitä pidetään noin ilmiselvänä prosessina ja sitä pitää soveltaa muihin ihmiseen ja sillä heidän ”hyödyttämiseensä”.

“Summary: There always will be critics of the Bible and of Ellen G. White’s writings”

Yhteenveto: Aina tulee Raamatun ja Ellen G. White 's kirjoitusten arvostelijoita.

Sitten toistetaan tuota jokaisen adventistin päähän kaikkina aikoina taottua hokemaa, että Ellen White korotti Raamattua ja Jeesusta. No korotti ja korotti – kun oli ensin molemmat muuttanut oman mielikuvituksensa ja demoninäkyjensä kaltaisiksi, niin korotti sitten niitä omia mielikuvitustekeleitään.

Toinenkin hokema on läksyssä opeteltavana, eli että Ellen Whiten kirjoituksia ei pidä laittaa Raamatun edelle. No kuulostaisi hyvältä, jos ei tuntisi adventismia, mutta kun tuon sanonnan sisältö on: ei pidä laittaa Ellenin kirjoituksia Ellenin mielikuvituksen mukaiseksi muokatun Raamatun edelle. Eli sanonta on plus miinus nolla.

Nollatutkimusta koko Raamatun tutkiminen, kun jo peruslähtökohtana ja luetun ymmärtämisen muokkaajana ovat adventismin eli Ellen Whiten demoninäkyjen mukaiset opit.

Sitten Ellenin höpinöitä, kuinka hän muka rakastaa Jeesusta. No eihän se ollut mitään Jeesuksen rakastamista, että Ellen eli elämänsä kyhäten demoninäkyjen mukaan harhaoppeja ihmisten eksyttämiseksi pois Jeesuksesta. Ei ystävä tai rakastava noin toimi. Jeesusta rakastava ei käännytä uskovia pois Jeesuksesta demonioppeihin.

“Despite all the evidence for the integrity and validity of Ellen
White’s ministry, even among us there are those who are, in a sense,
spilling “the blood of the prophets.” Among us, as in ancient Israel,
there are those who in various ways, subtle and sometimes not so subtle,
are working to destroy confidence in the prophetic ministry of
Ellen White. It has been that way from the beginning, and we can be
sure it will be right up to the end, as well. Just about every charge leveled
against her and her works are similar to the charges leveled
against the prophets of old and against the Word of God itself.”

Huolimatta kaikista Ellen Whiten papinviran rehellisyyden ja oikeellisuuden todisteista, on jopa omassa joukossamme niitä, jotka tietyssä mielessä vuodattavat "profeettojen verta". Joukossamme, kuten muinaisen Israelinkin,
on niitä, jotka eri tavoin, hienovaraisesti ja joskus ei niin hienovaraisesti, työskentelevät tuhotakseen luottamuksen Ellen Whiten profeetalliseen papintoimeen. Niin on ollut alusta alkaen ja voimme olla varmoja, että niin tulee olemaan loppuun asti. Suurin piirtein jokainen häneen ja hänen työhönsä suunnattu syytös on samanlainen kuin vanhojen aikojen profeettoja ja Jumalan sanaa itseään vastaan.

Sitten kaikenlaisia arveluja siitä, minkä takia Ellen Whiten kirjoituksia vastustetaan ja sitten oppilailta kysytään: ”What is your own attitude about the writings of Ellen White? Why do you hold them? Think through your reasons for those
attitudes. Are you open to change, if need be?”

Mikä on oma asenteesi Ellen Whiten kirjoituksiin? Miksi pidät niistä kiinni? Mieti syitäsi noihin asenteisiin. Oletko avoin muutokselle, jos tarpeen?

Sitten luetellaan Jeesuksen tekemiä ihmeitä ja taas verrataan:
”Over the years, there have been numerous accounts of the miraculous ways in which the Lord worked through the ministry of Ellen White.”

Vuosien saatossa on ollut lukemattomia kertoja ihme keinoja, joissa Herra teki työtään Ellen Whiten papinviran kautta.

Mitään ihmeitähän Ellenin kautta ei tapahtunut, vaikka adventistit pitävät erilaisia kouristuksia, silmien seisomisia, demonin äänellä kimityksiä ja penkeiltä putoamisia todistuksina siitä, että Ellen oli profeetta. No sitten ovat mielisairaalat täynnä profeetoita, jos nuo ovat siitä merkkejä. Ei Jeesus sen paremmin kuin apostolitkaan tuommoisia ”ihmeitä” tehneet.

Sitten opettajia käsketään luettelemaan kaikenlaisia asioita, mihin ihmiset luottavat puhelinyhtiöstä liikennevaloihin ja miettimään niitä ja liittämään nuo luottamusten periaatteet Ellen Whiten profetian lahjaan. Kaikenlaista lapsellista manipulaatiota sitä onkin! Ja kaikki tämä lapsellinen palturi on tarkoitettu aikuisille ihmisille.

Sitten käsketään taas lukea Ellen Whiten kirjoituksia omista “Todistuksistaan” kirjasta Selected Messages nr 1. Kirja löytyy täältä: http://wordoftruth.seedoftruth.net/books/36/3

Siinä Ellen ensin kertoo näystään, kuinka jotkut pitivät nykyisen totuuden (eli sen aikaiset adventismivalheet), mutta eivät ottaneet Ellenin näkyjä tosissaan ja Ellen uhkaileekin heitä, että he hyökkäävät Pyhää Henkeä vastaan vastustamalla hänen näkyjään. Ja sitten seuraa kaikenlaista uhkailua ja pelottelua, kunnes lopulta Ellen hokee, kuinka se on saatana, joka hänen näkyihinsä uskomattomien kautta toimii ja yrittää viedä ihmisiä pois totuudesta (siis Ellenin totuudesta, joka on valhetta).

Ja vielä Pääkonferenssi luettelee syitä Ellen G. Whiten kirjoituksiin joko välinpitämättömästi suhtautumisesta tai niiden vastustamisesta. Ei olla luettu niitä tarpeeksi, on ensimmäisenä listassa. No varmasti pitää paikkansa, että mitä enemmän viihtyy lukemassa Ellen Whiten kirjoituksia, sitä varmemmin eksyy, koska demoninen henki vaikuttaa niiden kautta, ei vain eksyttävä teksti.

Muita syitä sitten, etteivät ihmiset muka tajua niiden olevan ajankohtaisia nyt, näinä päivinä. Tai eivät usko niiden olevan Jumalan sanaa. Tai ihmiset eivät ole valmiita tekemään uhrauksia tavoistaan ja mukautumaan Ellenin kirjoituksiin jne.

Hirveä hätä on Pääkonferenssilla syyllistää ihmisiä siitä, jos nämä uskaltavat käyttää järkeään tai mikä kauheinta joutuvat Pyhän Hengen vaikutuspiiriin ja alkavat nähdä Ellenin sellaisena kuin hän oli, vääränä profeettana, ja hänen kirjoituksensa epäraamatullisena harhaoppina, jota on varottava.

Ja lopulta käsketään koko luokan keskustella niistä siunauksista, mitä Adventtikirkko on saanut Ellen Whiten työn kautta. Ja makustella keskenään, mikä kenenkin mielilainaus on Elleniltä. Ja kuinka kukin on kasvanut Ellenin kirjoitusten kautta.

Sitten pitää keskustella keskenään siitä, mitä pitäisi puhua Ellenistä ei-adventisteille, että he saisivat tasapainoisen kuvan hänestä.

Ja loppuhuipennukseksi; miten on tämän neljännesvuoden kestäneen Ellen White sapattiläksyopettelun kautta oppinut ymmärtämään paremmin Profetian Henkeä (eli Ellen Whiteä). Miten asenteet ovat muuttuneet ja mitä uutta on opittu.

Lähde: http://www.absg.adventist.org/2009/1Q/TE/PDFs/ETQ109_13 .pdf
182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

joka sanoi tismalleen saman kuin Raamattu ja hylätettäsi EGW:n hylkäät Jeesuksen ja Raamatun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

EGW.en perustu! kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu