niin selkeästi hän tuo kansan parasta tarkoittavia esityksiään framille ja kansa tukee rohkeaa Mariaa.
MARIA G nousemassa tämänkin plstan ykkössuosikiksi
Se ei olekaan yllättävää
11458
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Pyh ja pah.
Onhan hänessä ainesta. Vähän se julkisuustausta painaa, mutta annetaan Marian näyttää. Tuntuvat olevan hyvä työpari, siis Jutta ja Maria. Haastava rooli oppositiopuolueen johdossa. Ei ihan helppoa löytää paikkaansa tuolla kentällä.
Molemmissa on kyvykkyyttä ja kunhan pelisilmä kehittyy, ne ovat aika kova kaksikko.
Marialla voi olla hyväkin sauma auttaa SDP:tä palaamaan kansan pariin, erityisesti nuoremman väen.
Joitakin esteitä Marialla on;
Ei SAK-taustaa. Mariahan tuli kehiin vapailta markkinoilta, joka voi aiheuttaa epäluuloja SAK:n edunvalvontajohdossa. SAK:n keskuskomitea ei ole koskaan katsonut hyvällä poliittisen osaston erilaisuuksia, vaikka kansa kuinka tykkäisi.
Jutan repsikkana esiintyessä tulisi muistaa, että Jutta edustaa retoriikallaan koko opposition johtajuutta. Maria voisi tutustua kansantalouden ja yleensä finanssitieteen perusteisiin ja luoda niistä omia näkemyksiä yhteiskuntatalouden kehittämiseksi.
Vain "TV:stä tuttu" ei nykyään innosta pitkään.
työtä, se on vahvuus , jolla Maria etenee.
Olen keskustellut Marian kanssa muutaman kerran, ja hänen tapansa puhua politiikkaa on selkeää. Maria on rohkea köyhän puolustaja.
Maria todellakin puhuu selkeästi ja ymmärettävästi. Hän ei piiloudu politiikan kapulakieleen ja tee jutuillaan kuulijaansa sekopäiseksi, vaan kertoo asiat niin kuin ne pitääkin kertoa. Hänen vastauksiaan on helppo ymmärtää, sillä hän ei kikkaile sekavilla politiikkafraaseilla.
Minusta taas Kuseniina on yksi Suomen parlamentin suurimmista turhekkeista. Monta kertaa olen mielessääni pohtinut, mitä hän eduskunnassa oikein tekee?
Missään tapauksessa en äänestäsi häntä. En yleensäkään äänestä demareita, enkä asu samassa vaalipiirissä.
Marialla on heikot hermot,kun hän kerta toisensa kohkaa ja hyökkäilee hallitusta vastaan räkyttäen hallituksen kyseeytunnilla. Kokonaisuutena se eukko on heikko esitys.
Maria on ykö
Kansanedustajan tehtävänä ja velvoitteena on hyökätä hallitusta vastaan, jos hallituksen hommat epäilyttävät tai menevät päin persettä. Ja nehän menevät. Viimeiset kuukaudet ovat osittaneet kepuhallituksen olevan ihan metsässä ja senpä takia kansanedustajat kritisoivat ja aukovat päätään heille. Ihan oikein sille kepun paskasakille.
Tarkoittanet varmaan, että Maria on aivan YÖK!
Niin minunkin mielestä.
ja Marian ministeripäivät, asiat kuntoon.