Ei armoa lainpitäjille !

Kerrotaan erään äidin pyytäneen armoa pojalleen,
Napoleon Bonapartelta.
Napoleon oli vastannut, että tiedättehän ...
poikanne on rikkonut samassa asiassa jo kaksi kertaa.
Joten ei voida armahtaa.

Tähän äiti oli vastannut, ettei hän oikeutta
pyydäkään, vaan armoa.
Johon Napoleon oli vastannut, ettei poika ansaitse
armoa.

Äiti ei hellittänyt, vaan kirjoitti, että ei armo
mitään armoa olisikaan, jos se täytyisi ansaita.
Armoa hän pyytää eikä oikeudenmukaisuutta!

Napoleonin silmät avautuivat ja hän vastasi:
Siinä tapauksessa voin lapsesi armahtaa.

Jeesus antaa anteeksi vaikka kuinka monta kertaa,
rikkoneille (70x70). Ja Jeesus tietää, kuka
Häneen koskee eli että kuka OIKEESTI katuu.

Hämmästyttävän armoton Hän sensijaan on niitä
kohtaan, jotka salaavat syntisyytensä tai jopa
luulevat pitävänsä lain ja rakastavansa
vihamiestä.

Mark. 2:17
Sen kuullessaan Jeesus sanoi heille:
"Eivät terveet tarvitse parantajaa,
vaan sairaat. En minä ole tullut
kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä."

Luuk. 18:1
Ja hän puhui heille vertauksen siitä,
että heidän tuli aina rukoilla eikä väsyä.

Luuk 18:5-8
5
mutta tästä leskestä on minulle vaivaa. Minä autan häntä saamaan oikeuden, muuten hän ennen pitkää repii minulta silmät päästä.'"
6
Herra sanoi: "Huomatkaa: noin ajatteli väärämielinen tuomari.
7
Tottahan sitten Jumala hankkii oikeuden valituilleen, jotka päivin ja öin huutavat häntä avuksi. Hänkö viivyttäisi apuaan? [Ps. 88:2]
8
Minä sanon teille: hän hankkii heille oikeuden viipymättä. Mutta kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?"
[2. Tim. 3:1-5]

Herra armahda minua syntistä!
Antti
15261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Onhan se kivaa, kun voi tehdä paljon syntiä ja taas pyytää armoa!

Äänestä
  • Jaak. 2:13
    Joka ei toista armahda, saa itse armottoman
    tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta
    riemuvoiton. [Matt. 5:7 ]

    Mutta epäuskon synti johtaa ikuiseen kadotuksen
    paikkaan, siihen mikä on valmistettu perkeleelle
    ja hänen enkeleilleen.

    Room. 14:23
    Mutta se, joka epäröi ja silti syö, on tuomittu,
    koska hän ei toimi uskon perusteella. Kaikki,
    mikä ei perustu uskoon, on syntiä.

    Epäuskoisuus ja epävarmuus
    johtaa syntielämään. Sitten ei tahdo anteeksi
    pyytääkseen edes astua kaikkeinpyhimpään Jeesuksen
    eteen. Vaikka sinne pitäisi varsinkin syntisyyden
    vuoksi mennä. Se vaatii uskallusta eli uskoa.
    AINA on oikea aika tehdä parannusta, tässä
    elämässä. Mutta varsinkin juuri nyt!

    Tarvitsemme armoa puhtaudeksi ja menestymiseksi
    sekä terveydeksi.

    Hepr. 4:16
    Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen
    eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme
    armon, avuksemme oikeaan aikaan.

    Äänestä

  • Rakkaus peittää syntien paljouden. Mitä suuremmasti syntiä sen enemmän armoa.
    Syntisiä ollaan, eikä synnistä päästä.
    Uskovainen, jossa Jumalan Pyhähenki tietää, että lailla kerskailu ei johda mihinkään. Lain tehtävänä on ajaa Kristukseen. Armon tilaan.
    En voi ymmärtää kristittyjä, jotka näkee lain olevan kaiken A ja O. Mihinkäs usko mahtuu, jos laki pätee ja sillä pitää Jumalalle ja muille todistella paremmuuttaan. Mihin lahjavanhurskaus mahtuu?
    Paavali sulkee lain täysin pois. Koska laki ei voi tuomita uskovaa Kristuksen tähden. Ja tätä ei adventistit ja alex tajua vaikka kuinka yrittää kertoa.

    Äänestä

  • old_profile_39738 kirjoitti:

    Rakkaus peittää syntien paljouden. Mitä suuremmasti syntiä sen enemmän armoa.
    Syntisiä ollaan, eikä synnistä päästä.
    Uskovainen, jossa Jumalan Pyhähenki tietää, että lailla kerskailu ei johda mihinkään. Lain tehtävänä on ajaa Kristukseen. Armon tilaan.
    En voi ymmärtää kristittyjä, jotka näkee lain olevan kaiken A ja O. Mihinkäs usko mahtuu, jos laki pätee ja sillä pitää Jumalalle ja muille todistella paremmuuttaan. Mihin lahjavanhurskaus mahtuu?
    Paavali sulkee lain täysin pois. Koska laki ei voi tuomita uskovaa Kristuksen tähden. Ja tätä ei adventistit ja alex tajua vaikka kuinka yrittää kertoa.

    jotka Kristus on synneistään armahtanut!

    Itsehän kaduit ja itkit Herran edessä, ja kävit lähimmäisesi luona sopimassa lain rikkomisesi, niin mitä lailla on sinun kanssasi mitään tekemistä, kun Tuomari on sinut armahtanut?

    Äänestä

  • benedi= siunattu kirjoitti:

    jotka Kristus on synneistään armahtanut!

    Itsehän kaduit ja itkit Herran edessä, ja kävit lähimmäisesi luona sopimassa lain rikkomisesi, niin mitä lailla on sinun kanssasi mitään tekemistä, kun Tuomari on sinut armahtanut?

    Selkao benedin viestistä ei saa, mutta tulkoon
    kerratuksi totuus syntisyydestä ja armosta.
    Ja kaikkihan ovat syntiä tehneet, laista
    riippumatta. Olkoon meillä kaikilla jano armon
    perään.

    Room. 3:23
    sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta [Room. 11:32; Gal. 3:22]

    Room. 9:23
    Loppumattoman kirkkautensa hän taas on antanut
    ilmetä niistä astioista, joita kohtaan hän
    osoittaa laupeutta ja jotka hän on valmistanut
    kirkkautta varten.

    Mitäs virkaa sitten lailla on?
    Paljonkin. Niille jotak ei ilman lakia huomaa
    syntisyyttään.

    2. Kor. 3:7
    Jo kuolemaa palveleva virka, jonka säädökset
    oli kaiverrettu kivitauluihin, säteili sellaista
    kirkkautta, että israelilaiset eivät voineet
    katsoa Moosesta kasvoihin. Ja kuitenkin hänen
    kasvojensa kirkkaus oli katoavaa. [2. Moos. 34:29,30]

    Kiitos Jumalalle Hengen virasta ja uudesta liitosta!

    2. Kor. 3:8
    Kuinka paljon suurempaa kirkkautta säteileekään
    Hengen palveluvirka!

    Äänestä

  • Mitä lie tarkottanut? kirjoitti:

    Jos ja kun olet rikkonut Jumalan 10- käskyä vastaan (lue ne huolella , tee se komas kerta), niin tottakait laki omassatunnossasi syyttää siitä että olet syntinen eli lain rikkoja!

    Jumalan Henki puhuu sinulle: Pane hattu päähäsi ja takki niskaasi, ja lompakko taskuusi, ja mene hänen luokseen jota vastaan rikoit, hoida asiasi suusi ja lomakkosi avulla!!

    Sen jälkeen kun olet hoitanut asian, ja sinulla on nyt hyvä omatunto, niin ...vasta nyt hyvällä omallatunnolla pyydät anteeksi Jumalalta sitä, että rikoit hänen tahtoaan vastaan,...vetoa Jeesuksen Kristuksen sovitustyöhön, ja pyydä nyt anteeksi myös Jumalalta,...sillä hän, jota vastaan rikoit, on yhtä hyvin Jumalan luoma kuin sinäkin, hän on Jumalan omaisuutta!

    Äänestä

Vahvistamattomien tietojen mukaan AIDS on levinnyt eräänpääkaupunkiseudulta käsin mm Afrikassa toimivan lähetysjärjestön lähetys-työntekiöiden keskuudessa, Joihin kuuluu Malawilaisia/Suomalaisia ja tilanne on vakava.

Nyt tarvittaisiin linjan muuttamista ja uskoa ihmeitä tekevään Jumalaan. Asiaaon salailtu pitkään, eikä vieläkään kerrota virallisesti.

Rukoilkaa tämän liikkeen puolesta armahtavaa Jumalaa, joka voi parantaa ja muuttaa sydämet otollisiksi itselleen.

Liike on tulluttunnetuksi ``oikeasta omasta opistaan` ja se kerkeästi kertoo väärää Jumalan sanan vastaista tietoa muiden liikkeiden opeista mm TV-kanavilla ja aiheuttaa näin vahinkoa Jumalan valtakunnan työlle.

Koska tämä Järjestö on AVK omiin kuuluva suosittelisin Antti Kantolaa menemään auttamaan omia uskoviaan. Tämä ei ole liikaa kysytty Antilta, jolla on rakkaus tämän kaltaiseen työhön. Nyt Antti ole hyvä ja näytä todelliset taitosi! Nyt ne ovat tarpeen Mene auttamaan omiasi he ovat pulassa. Uskon vakaasti siihen, että Antti tulee auttamaan omiaan. Hän ei syrjäytä koskaan hädän alaista. Siunausta matkaan sinulle Antti.

Äänestä
  • Et tiedä mitä järjestöjä mainitsemasi henkilö
    edustaa aj kuitenkin yhdistät hänet mainitsemiisi
    henkilöihin. Ootkohan hieman kiero?

    kiero-aleksi

    Äänestä

  • Tämä ilmoitus on herätys liike palstalla, jä tämä usko esiintyy täydellisenä uskona, Joten se on varmasti Antin omaa uskoa. He pyytävä Antti veljeltään apua itenebkin kelpaa auttajaksi Tähän Lähetys seuran sairauteen Nimeltä AIDS. Jotet Antti voi hyvänä hengen miehenä Parantaa tämä sairauden omasta seurakunnastaan. Tämä on paljon suurempi haaste kuin se silmien mätäneminen kuopissaan. Ota vakavasti uskon veljiesi avun pyyntöön, Jos kerran ole todellinen uskon tekiä, etkä kuulia. Toivotan sinulle siunausta haasteeseesi

    Sivusta huomaaja!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Sivusta huomannut kirjoitti:

    Tämä ilmoitus on herätys liike palstalla, jä tämä usko esiintyy täydellisenä uskona, Joten se on varmasti Antin omaa uskoa. He pyytävä Antti veljeltään apua itenebkin kelpaa auttajaksi Tähän Lähetys seuran sairauteen Nimeltä AIDS. Jotet Antti voi hyvänä hengen miehenä Parantaa tämä sairauden omasta seurakunnastaan. Tämä on paljon suurempi haaste kuin se silmien mätäneminen kuopissaan. Ota vakavasti uskon veljiesi avun pyyntöön, Jos kerran ole todellinen uskon tekiä, etkä kuulia. Toivotan sinulle siunausta haasteeseesi

    Sivusta huomaaja!

    Sillä kaikki herja kristittyjä ja Kristusta ja
    Jumalaa kohtaan annetaan anteeksi.

    Mark 3:28-30
    28
    Totisesti minä sanon teille: kaikki
    synnit annetaan ihmisten lapsille anteeksi,
    pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin;

    Varo kuitenkin pilkkaamasta Pyhää Henkeä eli
    varo sanomasta parantamistoimintaa tai synnistä
    vapauttamistoimintaa saatanan työksi.
    Sillä sitä ei anteeksi anneta ikinä.

    29
    mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä
    anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."
    30 Sillä he sanoivat: "Hänessä on saastainen henki".

    Siunausta ja varjelusta!

    Antti

    Äänestä

22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.'

Suomeksi.. TE eli ME,, ketkä? LAITTOMUUDEN TEKIJÄT!..

Lausuja meidän yläpuolella oleva, ei Antti, eikä muukaan lihassa elävä.

revi siinä pelimerkkisi.

Äänestä
  • Mutta me nöyrät kristityt saamme niin monta kertaa
    anteeksi, että melkein hävettää.

    Matt. 18:22
    Jeesus vastasi hänelle: "Minä sanon sinulle:
    ei seitsemän kertaa,
    vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän.

    Äänestä

  • Voitko selittää? kirjoitti:

    Mutta me nöyrät kristityt saamme niin monta kertaa
    anteeksi, että melkein hävettää.

    Matt. 18:22
    Jeesus vastasi hänelle: "Minä sanon sinulle:
    ei seitsemän kertaa,
    vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän.

    Asia on niin, että väärässä hengessä irrotettu paikka ei johda pelastukseen.
    Entäpä jos Jumalan edessä tuleekin 70*71 päivä ja onkin Pyhän Hengen pilkka, eli irtojakeesi voi olla sinun ongelmasi...

    Äänestä

  • ajatuksesi voimasta. kirjoitti:

    Asia on niin, että väärässä hengessä irrotettu paikka ei johda pelastukseen.
    Entäpä jos Jumalan edessä tuleekin 70*71 päivä ja onkin Pyhän Hengen pilkka, eli irtojakeesi voi olla sinun ongelmasi...

    Pyhän Hengen pilkka on Jeesuksen mukaan se, että
    sanoo saatanan työksi sairaiden parantamista ja
    synneistä päästämistä.
    Pyhän Hengen työ on kaikkein pyhintä maan päällä!

    Kristusta voit pilkata miten huvittaa - hän on sitä
    varten että anteeksi antaa.

    Mark. 3.

    28 Totisesti minä sanon teille: kaikki synnit
    annetaan ihmisten lapsille anteeksi, pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin;
    29 mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa
    ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen
    syntiin."
    30 Sillä he sanoivat: "Hänessä on saastainen
    henki".

    Äänestä

Jeesus on kuin täytekakku, makee kermakakku ..
Ja uskominen on hauskaa.

Juu - evankeliumia tässä, rakkaat ..

Joh. 1:16
Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet,
armoa armon lisäksi.
[Room. 5:17; Kol. 2:10]

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

antti_kantola kirjoitti:

Kerrotaan erään äidin pyytäneen armoa pojalleen,
Napoleon Bonapartelta.
Napoleon oli vastannut, että tiedättehän ...
poikanne on rikkonut samassa asiassa jo kaksi kertaa.
Joten ei voida armahtaa.

Tähän äiti oli vastannut, ettei hän oikeutta
pyydäkään, vaan armoa.
Johon Napoleon oli vastannut, ettei poika ansaitse
armoa.

Äiti ei hellittänyt, vaan kirjoitti, että ei armo
mitään armoa olisikaan, jos se täytyisi ansaita.
Armoa hän pyytää eikä oikeudenmukaisuutta!

Napoleonin silmät avautuivat ja hän vastasi:
Siinä tapauksessa voin lapsesi armahtaa.

Jeesus antaa anteeksi vaikka kuinka monta kertaa,
rikkoneille (70x70). Ja Jeesus tietää, kuka
Häneen koskee eli että kuka OIKEESTI katuu.

Hämmästyttävän armoton Hän sensijaan on niitä
kohtaan, jotka salaavat syntisyytensä tai jopa
luulevat pitävänsä lain ja rakastavansa
vihamiestä.

Mark. 2:17
Sen kuullessaan Jeesus sanoi heille:
"Eivät terveet tarvitse parantajaa,
vaan sairaat. En minä ole tullut
kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä."

Luuk. 18:1
Ja hän puhui heille vertauksen siitä,
että heidän tuli aina rukoilla eikä väsyä.

Luuk 18:5-8
5
mutta tästä leskestä on minulle vaivaa. Minä autan häntä saamaan oikeuden, muuten hän ennen pitkää repii minulta silmät päästä.'"
6
Herra sanoi: "Huomatkaa: noin ajatteli väärämielinen tuomari.
7
Tottahan sitten Jumala hankkii oikeuden valituilleen, jotka päivin ja öin huutavat häntä avuksi. Hänkö viivyttäisi apuaan? [Ps. 88:2]
8
Minä sanon teille: hän hankkii heille oikeuden viipymättä. Mutta kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?"
[2. Tim. 3:1-5]

Herra armahda minua syntistä!
Antti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu