SAASTAA SAASTAA

Ensimmäinen homopappi ulos kaapista
Keskiviikko 1.4.2009 klo 01.00
Tiettävästi ensimmäistä kertaa Suomessa pappi kertoo julkisesti homoseksuaalisuudestaan, kertoo Helsingin Sanomat.

Vantaan Korson seurakunnassa työskentelevä Laura Mäntylä kertoo Yle TV2:n Inhimillinen tekijä -ohjelmassa avoimesti homoseksuaalisuudestaan. Ohjelma esitetään viikon päästä keskiviikkona.

Helsingin Sanomat kertoo, että 34-vuotias Mäntylä toimii seurakunnassa nuoriso- ja rippikoulupappina.

- Se, että hän lähti puhumaan siitä julkisuuteen, on hyvin rohkea teko, Korson kirkkoherra Kari Pekka Kinnunen kommentoi lehdelle.

Kirkkoherran mukaan homoseksuaalisuus ei ole este papin työlle.

- Tunnen, että Jumala hyväksyy minut, mutta kelpaanko minä ihmisille?, Laura Mäntylä kysyy ohjelmassa.

IL
Jumala ei ole koskaan hyväksynyt homoutta eikä hyväksy!Hän kun ei koskaan ole muuttunut eikä muutu.Heb 13:8. 3Moos18:22,29,30. Room 1:24-32.JUMALA EI OLE HYVÄKSYNYT HÄNTÄ VAAN HYLÄNNYT.Tehköön parannuksen,ehkä sitten Jumala hyväksyy ja antaa anteeksi.
20436
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Pyhä sana ilmoita että luopumus lähtee Herran huoneesta!
Se on lähtenyt jo ajat sitten,ja seuraamukset ovat nähtävissä,mm.kasteenarmo,naispappeus jne

Äänestä

Täytyy myöntää, että uskomatonta saastaa osaat kirjoittaa.

Ilmeisesti olet huumorityyppi, joka heitti tällaisen aprillipilan, sillä muutenhan ei oikein pysty selittämään idioottimaista tekstiäsi?

Otetaanpa pari riviä ylempää raamatun opetusta,
Eli yhä sama ensimmäinen kirje roomalaisille:

1.Room.16 "...se tuo pelastuksen kaikille, jotka siihen uskovat, ensin juutalaisille, ja sitten myös kreikkalaisille".

Äänestä
  • tahallisesti sekoitat asiat. Aloituksen aiheessa käsitellään luterilaisen kirkon hyväksymää homoutta nuorisotyöntekijöissä, joitten olisi oltava Raamatun totuuden mukaisia nuorisonohjauksessaan, eikä suinkaan Raamatun Totuuden vastaisia. Ja vaikka tiedät sen itsekin, ettei Jumala siunaa homosuhteita, olet niinkuin et muka tietäisi Raamattuun kirjoitettua totuutta näistä asioista.

    Isä Jumala ei katso henkilön kansallisuuteen, kun hän kutsuu kutakin ihmistä luokseen, mutta mitään Raamatun vastaista suhdetoimintaa hän ei siunaa, vaikka sallii keskuudessamme jopa vihasta johtuvat sodatkin kansojen välillä.

    Äänestä

  • nyt aivan kirjoitti:

    tahallisesti sekoitat asiat. Aloituksen aiheessa käsitellään luterilaisen kirkon hyväksymää homoutta nuorisotyöntekijöissä, joitten olisi oltava Raamatun totuuden mukaisia nuorisonohjauksessaan, eikä suinkaan Raamatun Totuuden vastaisia. Ja vaikka tiedät sen itsekin, ettei Jumala siunaa homosuhteita, olet niinkuin et muka tietäisi Raamattuun kirjoitettua totuutta näistä asioista.

    Älä kuule lässytä, ethän ole edes aloittaja, koska sinulla on eri nimimerkki. .

    Jumala siunaa homosuhteita, koska on ne sallinutkin!

    Millä perusteella väität, että Jumala ei suvaitse homosuhteita, mutta hyväksyy muitakin kansalaisuuksia, kuin juutalaiset, ja kreikkalaiset (jos tilaa jää)

    Nyt taitaa olla kyseessä vain sinun omassa pipissä päässä syntynyt ennakkoluulo, eikä raamatun totuus. (-;

    Jospa etsit edes yhden (käydään läpi harhasi yksi kerrallaan) raamatun opetuksen, jonka mukaan tuo "kaapista ulos tullut" nainen joutuu kadotukseen?

    Siis yksi, onnistuuko? Tuskin. ;-D

    Äänestä

  • älä vääristä ja leiki Jumalan sanalla!

    Äänestä

  • EI JUMALAN SEURAKUNTA kirjoitti:

    Älä kuule lässytä, ethän ole edes aloittaja, koska sinulla on eri nimimerkki. .

    Jumala siunaa homosuhteita, koska on ne sallinutkin!

    on Jumalan silmissä kauhistu! Mooseksen kirja

    Äänestä

  • tee parannus synneistäsi kirjoitti:

    älä vääristä ja leiki Jumalan sanalla!

    Sattuipa hassusti, kun kirjoitit väärään puheenvuoroon kommenttisi.

    Siis MINÄ en vääristele Jumalan sanaa, tukeakseni homokammoa. (-;

    Äänestä

  • makaava mies kirjoitti:

    on Jumalan silmissä kauhistu! Mooseksen kirja

    Missäs sitä sellaista sanotaan? Tarkoitatko kenties sitä samaa vanhaa Mooseksen kirjaa, jossa kehoitetaan mm. makaamasta isän jalkavaimojen kanssa?

    PS:Taidat tykätä selata netistä lesboseksiä, jos olet sitä mieltä, että vain miesten välinen seksi on syntiä? Kuule on aika rumaa väittää, että Jumala kauhistelee miesten välisiä suhteita, mutta tykkää laillasi lesboseksistä ja moniavioisuudesta.

    Tsik tsik. kaikenlaisia pervoja tänne kirjoitteleekin.

    Äänestä

  • Ihmisen viisaus kirjoitti:

    Millä perusteella väität, että Jumala ei suvaitse homosuhteita, mutta hyväksyy muitakin kansalaisuuksia, kuin juutalaiset, ja kreikkalaiset (jos tilaa jää)

    Nyt taitaa olla kyseessä vain sinun omassa pipissä päässä syntynyt ennakkoluulo, eikä raamatun totuus. (-;

    Jospa etsit edes yhden (käydään läpi harhasi yksi kerrallaan) raamatun opetuksen, jonka mukaan tuo "kaapista ulos tullut" nainen joutuu kadotukseen?

    Siis yksi, onnistuuko? Tuskin. ;-D

    esitellä Raamatun kirjoituksia, sillä Herramme Jeesus kehoittaa heittämästä Raamatun kirjoitusten helmiä sioille.

    Äänestä

  • aivan turhaa kirjoitti:

    esitellä Raamatun kirjoituksia, sillä Herramme Jeesus kehoittaa heittämästä Raamatun kirjoitusten helmiä sioille.

    Kirjoitat raamatun opastavan tuomitsemaan homoseksuaalisuutta, kun kysyn "missä näin lukee"
    vastaat: raamatussa Jeesus sanoo "älkää heittäkö raamatun kirjoituksia sioille"???

    No väistämättä täytynee kysyä: Missäs tämä Jeesuksen opetus lukee?

    Ehkä yrititkin sanoa tuolla "sinulle on turha esitellä raamatun kirjoituksia" lauseellasi "minun ÄO:ni ei riitä perustelemaan näkemyksiäni".

    Eikös se niin olekin että:

    Ennakkoluulo on yksinkertaisen ihmisen yritys käyttää järkeä.

    olemaan heittämättä helmiä sioille löytyy Matteus 7:6 sanankohdasta.

    Älkää antako pyhää koirille tarkoittaa nimenomaan sitä, ettei meidän pidä antaa Raamattua kaltaisillesi koirille, jotka repivät sanaa eivätkä ota sanasta vaarin.

    Äänestä

Onneksi nuo homopapit, kaikki muutkin, antoivat tämän yhden tulla Ulos!

Papit ovat homoja, koska EIVÄT voi tehdä työtä naisten kanssa.

Äänestä
  • olemaan tuolle tielle lähteneelle ev.lut kirkolle ja tuota kannattaville.

    Äänestä

näissä luterilaisissa liberaaleissa on, että monesti uskoa perustellaan tunteilla, siinä menee harhaan: Tunnen olevani lähellä Jumalaa. Tunnen, että Jumala hyväksyy minut jne. Uskon ei pitäisi perustua tunteisiin, toki niitäkin joskus esiintyy, ennenkaikkea iloa ja rauhaa useinkin, mutta uskon pitää pohjautua Raamattuun. Raamatusta nämä liberaalipapit ottavat vain sen, mikä sopii omaan uskoon ja hylkäävät muun perusteilla: Se ei ole enää voimassa tässä kulttuurissa, silloin lääketiede ei ollut vielä niin kehittynyttä jne.

Äänestä
  • sekä väärällä tavalla,ei Raamatullisella perusteella käytetään RAKKAUS sanaa,saadakseen hyväksynnän synnille.

    Äänestä

  • Ihan samalla tavalla tosin tekevät MYÖS helluntailaiset. Luulotkin kuulemma muuttuvat tiedoiksi teille, kun oikein loveen lankeatte...

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Ihan samalla tavalla tosin tekevät MYÖS helluntailaiset. Luulotkin kuulemma muuttuvat tiedoiksi teille, kun oikein loveen lankeatte...

    helluntailainen, olen viimeksi käynyt helluntaiseurakunnassa n.10 vuotta sitten.

    Äänestä

Tulikos hyvä mieli, kun sait tuntea itsesi jumalaksi ja ihmisiä paremmaksi?

Tulee toivon mukaan pian sekin päivä, jona myös helluntailahkon on tunnustettava tosiasiat - kuten se, että he itse satuilevat tuomioita, ei Jumala tuomitse luomiaan.

Helluntailaisuus ja kristillisdemokratia perustuvat asiallisen tiedon kieltämiseen ja ihmisvihaan. Molemmilla on kovin paljon yhteistä paavin kirkon kanssa näissä asioissa.

Äänestä
  • harrastuksia paavin kirkon ja paavin kanssa. Homot sextaavat miesten kanssa - paavi käyttää kuoripoikia sexstaamiseen. Molempien kulli on ihmispaskassa ja poikien perse jatkuvasti vereslihalla ja ruvella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

EI JUMALAN SEURAKUNTA kirjoitti:

Ensimmäinen homopappi ulos kaapista
Keskiviikko 1.4.2009 klo 01.00
Tiettävästi ensimmäistä kertaa Suomessa pappi kertoo julkisesti homoseksuaalisuudestaan, kertoo Helsingin Sanomat.

Vantaan Korson seurakunnassa työskentelevä Laura Mäntylä kertoo Yle TV2:n Inhimillinen tekijä -ohjelmassa avoimesti homoseksuaalisuudestaan. Ohjelma esitetään viikon päästä keskiviikkona.

Helsingin Sanomat kertoo, että 34-vuotias Mäntylä toimii seurakunnassa nuoriso- ja rippikoulupappina.

- Se, että hän lähti puhumaan siitä julkisuuteen, on hyvin rohkea teko, Korson kirkkoherra Kari Pekka Kinnunen kommentoi lehdelle.

Kirkkoherran mukaan homoseksuaalisuus ei ole este papin työlle.

- Tunnen, että Jumala hyväksyy minut, mutta kelpaanko minä ihmisille?, Laura Mäntylä kysyy ohjelmassa.

IL
Jumala ei ole koskaan hyväksynyt homoutta eikä hyväksy!Hän kun ei koskaan ole muuttunut eikä muutu.Heb 13:8. 3Moos18:22,29,30. Room 1:24-32.JUMALA EI OLE HYVÄKSYNYT HÄNTÄ VAAN HYLÄNNYT.Tehköön parannuksen,ehkä sitten Jumala hyväksyy ja antaa anteeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu