Suomessa on oma hallitus, vaikkakin huono, niin siitäkään huolimatta, ei folktinget kuulu suomalaiseen hallitus järjestelmään, kaikista rahoistaan huolimatta, se on ruotsin kielisten ja kielen edustus järjestö suommessa, ja ymmärtääkseni sillä ei ole sananvaltaa suomen sisäisiin asioihin.
Olisi kiva nähdä suomen laista pykälä, jolla folktinget voi esittää vaatimuksia suomen valtiolle, ja kansalle, suomen perustus laissa ilmenee mielestäni, että suomea hallitsee vain ja ainoastaan suomalaisten valitsema tasavaltainen, (kansanvaltainen), demokratia ja suomen kansan valitsema hallitus.
Mihin ei luonnollisestikaan kuulu folktinget,
jokainen suomalainen voi esittää mielipiteitään, mutta ulkomaita edustava folktinget, (ei saisi oikeastaan esittääkään mitään), vielä vähemmän vaatia ?
Mitään muutoksia suomen lakeihin, eikä maan sisäisiin järjestelyihin, jos siltä tuntuu niin vaatikoon ruotsilta ?
Perustus lakihan on käsiteltävissä ja muutettavissa kansan enemmistön tarpeiden mukaan, jos kansa nyt haluaa muuttaa jotakin perustuslain kohtaa, niin se muutetaan hallituksessa ja siitä äänestyksestä, ja tapahtumasta, informoidaan kansaa hyvissä ajoin, eikä sitä missään nimessä suoriteta kabineteissa ja suljettujen ovien takana, koska kysymyksessä on KOKO suomen kansa, ei yksinomaan ruotsinkielin folktinget, mikä on ulkolaisten poliittisten asian tuntijoidenkin mielestä LAITON instanssi, suvereenissä valtiossa.
SUOMI on kansan tasavalta, eikä mikään kabinetti äänestettävä kassakaappi, tapaus josta sitten hesarissa on päivien jälkeen parin rivin ilmoitus, esim, nyt ruotsi on hallitseva mahti suomessa via folktinget rkp ?
Glöm detta folktinget !

Vastaukset 5
Vanhimmat
luulisi hallituksen ja eduskunnan päättävän asioista mutta todellisuudessa pienen vähemmistön etujärjestö "folktinget" on se elin joka asioista viime kädessä päättää. Tähän pitäisi varsinkin demokratiaa suosivien poliitikkojen kiinnittää huomiota.
Allaolevista linkeistä löytyy tukuttain tietoa asioista joista ei sen enempää hallitus kuin eduskuntakaan ole päättänyt vaan niistä päätöksen on tehnyt "folktinget".
Folktinget kutsuu niitä nimeltä "utlåtande" -lausunto- mutta käytännössä Suomen päättäjät tekevät päätöksensä näiden "lausuntojen" perusteella.
Kysyä voisikin kuinka demokratia toteutuu jos viittä prosenttia edustava "folktinget" on päätöksentekijänä?
http://www.folktinget.fi/utlatanden_2008.html
http://www.folktinget.fi/utlatanden_2007.html
http://www.folktinget.fi/utlatanden_2006.html
http://www.folktinget.fi/utlatanden_2005.html
http://www.folktinget.fi/utlatanden_2004.html
http://www.folktinget.fi/utlatanden_2003.html
Mutta ruotsinkielisen voiteen, a la rahan avulla työstetyt asiat ovat lahjottuja, ja näin ollen laittomia.
Lahjomaksi katson jo jos folktinget ilman virallista juhla tilaisuutta tarjoilee hyvät viinit päivälliset ja tietenkin kun on suomalaisista kyse niin viinat ?
Silloin, juuri silloin, iskevät folktingetin "terroristit", kun suomea edustavat "ryhdikkäät suora selkäiset", ovat viinien huumassa, ja ehkäpä vielä naiskauneuttakin tex, Astrid tai joku muu sulotar, kiertelee humalaisten Suomi politiikkojen ympärillä, ja suomea edustavat lupaavat kuunkin taivaalta folktingetin agenteille ?
Ja kamerat sekä mikrofonit käyvät, niinkuin Bondin filmeissä, ja niistä sitten mainitaan ennen varsinaista äänestystä, ja jos yrittävät leikkiä rehellisiä, niin mainitaan, että ei olisi tietenkään sopivaa, jos vaimosi näkisi kun vasen kätesi on tarjoilijan yksityisillä sektoreilla kovassa touhussa ?
Tai sitten sinulle, jos onnistut tekemään isomman "palveluksen", tarjotaan sinulle palkintoa, ja ehkä jopa mitallia, a la freukki kuten annettiin lappoisellekin hävetkööt tilassan ?
Suomen ruotsalaisten edunvalvonta on kokonainen edunvalvonnan saaristo!
Alkaen omasta poliittisesta puolueesta RKP:stä päätyen "kansakoulun ystäviin"! Edunvalvontaorganisaatioita kaikki tyynni mm. SAK:n tai TEHY:n tavoin!
Yhteiskunnan tuen on loputtava noilta jopa rasistisilta organisaatioilta!
surkeaa, kovin surkeaa on Talan pyrintö!!
"Suomessa on oma hallitus, vaikkakin huono, niin siitäkään huolimatta, ei folktinget kuulu suomalaiseen hallitus järjestelmään, kaikista rahoistaan huolimatta, se on ruotsin kielisten ja kielen edustus järjestö suommessa, ja ymmärtääkseni sillä ei ole sananvaltaa suomen sisäisiin asioihin."
No, mitäs mieltä olet Saamelaiskäräjistä?