Kyseenalaisia

Vantaan kaupunki suunnittelee säästävänsä 100 000 e sillä, että lakkauttaisi kaiken lapsiperheille tarjotun avoimen toiminnan. Esimerkiksi Nissaksen asukaspuisto (jossa toimii mm koululaisten iltapäiväkerho, viime syksynä 80 ekaluokkalaista) saatetaan lakkauttaa jo tämän vuoden elokuussa.

Siinähän sitä "säästöjä" syntyy.

Päätöstä ei kuitenkaan aivan vielä ole tehty.

Nissaksen asukaspuistolla on torstaina 2.4. kello 18 tilaisuus johon toivotaan mahdollisimman paljon osallistujia ilmaisemaan mielipiteensä säästösuunnitelmasta.

Ps. Valitettavasti tässä ei ole kyseessä aprillipila.
3193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

jos säästö kohdistuu lapsiperheisiin.Kun ne lapset on tehty, niin kyllä niistä pitää itse huolehtia, eikä odottaa joka käänteessä yhteiskuntaa hätiin.On ne tulonsiirrot silti aika muhkeita, vaikka jos vähän joudutaan tinkimään.Joutuu tässä muutkin kiristämään vyötä.

Äänestä
  • lapsiperheiltä. Säästö kohteita löytyisi varmasti paljon muualtakin. Valtuuston kokous palkkiot ja syömingit, kuten silloin ennen jouluakin.
    Johtavien henkilöiden palkat, niistäkin voisi varmasti vähän tinkiä. Jokainen "silmää tekevä" voisi vähän miettiä, että voisinko säästää jostakin. Auto etuuksista ym. Kohteita varmasti löytyy....Eikä aina ne lapset olisi siinä heittokeppinä.

    Äänestä

  • viedään kaikki kirjoitti:

    lapsiperheiltä. Säästö kohteita löytyisi varmasti paljon muualtakin. Valtuuston kokous palkkiot ja syömingit, kuten silloin ennen jouluakin.
    Johtavien henkilöiden palkat, niistäkin voisi varmasti vähän tinkiä. Jokainen "silmää tekevä" voisi vähän miettiä, että voisinko säästää jostakin. Auto etuuksista ym. Kohteita varmasti löytyy....Eikä aina ne lapset olisi siinä heittokeppinä.

    Itselläni on kolme lasta ja niistä saatavat edut ovat todella hyvät. Lapsilisät, ilmainen koulu, kouluruoka, tätä ennen erittäin alhaiset päiväkotimaksut, terveydenhuolto jne. Mutta sen sijaan maksamamme verot ovat todella suuret.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


säästöideoita kirjoitti:

Vantaan kaupunki suunnittelee säästävänsä 100 000 e sillä, että lakkauttaisi kaiken lapsiperheille tarjotun avoimen toiminnan. Esimerkiksi Nissaksen asukaspuisto (jossa toimii mm koululaisten iltapäiväkerho, viime syksynä 80 ekaluokkalaista) saatetaan lakkauttaa jo tämän vuoden elokuussa.

Siinähän sitä "säästöjä" syntyy.

Päätöstä ei kuitenkaan aivan vielä ole tehty.

Nissaksen asukaspuistolla on torstaina 2.4. kello 18 tilaisuus johon toivotaan mahdollisimman paljon osallistujia ilmaisemaan mielipiteensä säästösuunnitelmasta.

Ps. Valitettavasti tässä ei ole kyseessä aprillipila.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu