!!Perustava kysymys!!

Hei kaikki.
Tämän tarkoitus ei ole provosoida tai loukata ketään vaikka tiedänkin sen niin tekevän. Mutta kysymykseni kuuluu: Mistä tietää että Jumala/Jahve/Allah edes on olemassa! Onko Saatanaa ym. Vastaukseksi kun ei voi riittää että tuntee sen sydämmessään tai näkee esim. luonnon kauneudessa jne. Samalla tavalla voi perustella mitä tahansa.

Vielä kerran, tarkoituksenani EI ole loukata kenenkään uskoa tai vakaumusta. Monet läheisistäni ihmisistä ovat hyvin uskonnollisia ja voin vain ihailla sitä voimaa jota he uskostaan saavat.
16357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

No ne ihmisten paranemiset, ihmeet ja uskoon tulemiset kyllä puhuvat kristinuskon puolesta.
(Ei ihan tätä kysymystäsi, mutta niinhän se on, että Raamatussa olevissa käskyissä ei ole mitään pahaa,
ja se perustuu rakkauteen.)

Äänestä
  • Paholaista on vaikeata "kaivaa" tässä esille, koska minulla on usko, etkä sinä hyväksyisi niitä mitä kirjoittaisin tähän.
    Eikä ole kivaa todistella sen tekoja, tai muutenkaan, joten pyydän anteeksi ja annan vastausvuoron jollekin toiselle.

    Äänestä

  • Ompa kauniisti ja hyvin sanottu!!! Oikeasti!!

    Äänestä

  • Olisiko Hyttysellä esittää luotettavia todisteita ihmisten paranemisista ja ihmeistä. Esim. jotain tutkimusaineistoa?

    Äänestä

  • kärpänen kirjoitti:

    Olisiko Hyttysellä esittää luotettavia todisteita ihmisten paranemisista ja ihmeistä. Esim. jotain tutkimusaineistoa?

    Itse löysin niitä monenlaisista paikoista, kuten kirjoista joita ihmiset ovat kirjoittaneet, uskoon liittyvistä lehdistä, kun jotkut kertoivat omasta elämästänsä, sitten vielä kun kuuntelin radio Deitä (se ei kyllä kuulu ihan kaikilla paikkakunnilla.) Voisi saada niitä lisää kun kysyy, jos joku täällä käyvä tai tänne eksynyt ihminen haluaisi kertoa omistansa, ja löysin vielä jonkun helluntaiseurakunnankin sivuilta, kun etsin hakusanalla.
    ( Niitä seurakuntien sivuja olisi mukava saada tietää lisääkin, voisiko joku antaa niitä, kun olen hukannut ne jonnekin?)
    Sitten on vielä omia, henkilökohtaisia ihmeitä joita on tapahtunut minun elämässäni.

    Äänestä

  • kärpänen kirjoitti:

    Olisiko Hyttysellä esittää luotettavia todisteita ihmisten paranemisista ja ihmeistä. Esim. jotain tutkimusaineistoa?

    Moi!

    Joitakin vuosia sitten julkaistiin kirja, jossa oli tutkittu lääketieteellisesti näitä ns. "ihmeparantumisia" ja tulos oli ollut se, ettei orgaanisia, elimellisiä paranemisia voitu osoittaa. Esim. masennus tai muut psyykkiset jutut ovat taas niin vaikeasti mitattavissa ja niin monien asioiden summia, ettei niitä oikein voida käytännössä luotettavasti mitata. Psyykkisiin syihin voi vaikuttaa paljon myös ihmisen oma mieli eli jos ihminen uskoo, että jumala on hänet parantanut voi psyykkinen olo ihan oikeasti parantua. (Kaikki kunnia maailman toiseksi parhaalle lääkkeelle, placebolle!) Kirja löytyy varmaan ainakin kirjastoista. Se on nimeltään "Sinä paranet. Nyt?" tai jotain sinne päin (en muista ihan tarkasti...).

    Ihmisillä voi olla erilaisia motiiveja kertoa näitä paranemiskokemuksia (osa varmaankin tekee sitä ihan vilpittömästikin!), mutta jotta näitä voidaan käyttää "todistusaineistona" täytyy tulokset olla tieteellisesti mitattavissa. Myös osassa elimellisistä sairauksista on hyvin tyypillistä, että hyvät ja huonot jaksot vaihtelevat, joten olon kohentuminen/oireiden väheneminen ei välttämättä ole vielä merkki sairauden paranemisesta.

    Toisaalta vastaavia "ihmeitä" ja "ihmeparanemisia" tavataan käytännössä kaikkien uskontojen piireissä, joten sinäänsä ne eivät riitä mitenkään todistamaan jumalan olemassa oloa (tai sitten pitää hyväksyä se tosiasia, että ne todistavat kaikkien uskontojen jumalien olemassaolon).

    /Nepal

    Äänestä

  • Nepal kirjoitti:

    Ehkä on asioita, joita sinä et ymmärrä, eikä varmaankaan kaikkien pidäkkään ymmärtää, koska eihän kaikilla ole uskoa. Mutta Jumala toimii tänäkin päivänä, ja koska Hän on käsittämättömän hyvä ihmisiä kohtaan, niitä tapahtuu! Rakkaudesta.

    Äänestä

  • heipäs nytten kirjoitti:

    Ehkä on asioita, joita sinä et ymmärrä, eikä varmaankaan kaikkien pidäkkään ymmärtää, koska eihän kaikilla ole uskoa. Mutta Jumala toimii tänäkin päivänä, ja koska Hän on käsittämättömän hyvä ihmisiä kohtaan, niitä tapahtuu! Rakkaudesta.

    Miten on uskotteko vai tiedättekö ihmeparantumisia tapahtuvan? Uskomisella ja tietämisellä on iso ero.

    Äänestä

  • kärpänen kirjoitti:

    Miten on uskotteko vai tiedättekö ihmeparantumisia tapahtuvan? Uskomisella ja tietämisellä on iso ero.

    Myös subjektiivisella tietämisellä/tiedolla ja tieteellisesti todistettavissa olevalla tiedolla on aika iso ero ;)

    Äänestä

Jos tietäisimme varmasti esim. kristinuskon "Jumalan" olevan olemassa, kyse ei olisi uskonnosta vaan tiedosta. Ja jos kyseessä olisi tieto, niin silloinhan ei olisi muslimeja, hindulaisia, ateisteja yms. kristinuskon "Jumalan" kieltäjiä... Sillä kukapa selkeitä tosiasioita käy kieltämään...

Äänestä
  • Jaahas. Jos tietäisimme että Joulupukki on olemassa, kyse ei olisi uskonnosta vaan tiedosta.

    Jos kyseessä olisi tieto, niin silloinhan ei olisi kaikenmaailman ilonpilaaja-joulupukinkieltäjiä ja pakkasukkoon uskovia.

    Olen siis todistanut Joulupukin olemassaolon.

    Äänestä

  • Niinhän se on: usko on hullutus niistä jotka eivät usko!

    Äänestä

Saatanan olemassaolo on helppo todistaa vaikkapa maailman sodilla.

KUKA oikeasti HALUAISI lähteä sotimaan ja tappamaan toista ihmistä. Taustalla on PAKKO olla joku yllyttämässä ihmisiä toisiaan vastaan. Ihmisen perusluonteeseen kuuluu halu elää omassa rauhassaan ja muiden häiritsemättä. Ei kukaan todellisuudessa haluaisi lähteä hyökkäämään toista valtiota vastaan.... ellei joku siihen pakota.

Ja jos on Saatana, on myös persoona, joka haluaa täysin päinvastaista, rauhallista, elämää ihmiskunnalle...

Äänestä
  • Ihmisen perusluonto so. perus pohjautuu pitkälti eläimellisiin/inhimillisiin perusvaistoihin ja tarpeisiin, eli lisääntymisviettiin, hengissäpysymisviettiin ym. Ilman näitä viettejä tai niiden voimakasta vaikutusta, tieteellisesti todistettuja, ei ihmisiä luonnollisesti olisi. Omat tarpeet pyritään turvaamaan. Jos ajateltaisiin vain muiden tarpeita ilman vähäisintäkään oman edun ajattelua, ei elollisia olentoja maanpäällä paljoa käyskentelisi. Muutoin KAIKKIEN pitäisi ajatella toisten etua! Ajatteleppa sitä!
    Kun puhut yksilötasosta, kuka haluaa oikeasti lähteä sotimaan toista vastaan. Niin harva oikeasti yksilötasolla HALUAA. Kysymys koskeekin tarvetta/välttämättömyyttä siten miksi se milloinkin mielletään. Esim. viime sotien aikana nähtiin välttämättömäksi puolustaa maata hyökkääjää vastaan. Eli ei halu ampua ihmisiä tosta vaan, vain se nähtiin tarpeelliseksi/välttämättömäksi ja tarkoituksenmukaiseksi suhteessa mahdollisiin menetyksiin.
    Ja kun maailmalla eri intressit kohtaavat esim. Lähi-Idässä ei kysymys ole pahuudesta suoraan, vaan omien välttämättömiksi/tarpeellikiksi katsottavien etujen ajamiseksi, ja valitettavasti se monesti tapahtuu toisten etujen kustannuksella. Ja usein myös keinot ovat kovia, mutta monesti niiden täytyy olla jotta saa oman asiansa ajettua.

    Äänestä

Kysymyksesi oli oikeastaan "Miksi juuri kristillinen usko ?".
Tällainen kirjoitus on linkissä :
http://www.nic.fi/~jlindell/miksikristusko.htm

Siinä on jotain vastattu Jumalaa ja myös tämän maailman kärsimystä ja pahuutta koskeviin yleisiin kysymyksiin. Ja paljon muihinkin kysymyksiin.
Toivottavasti löydät selvyyden pohdintoihisi.

Äänestä

Se on täyttä uskoa. Empä voi muuta sanoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

epätietoinen kirjoitti:

Hei kaikki.
Tämän tarkoitus ei ole provosoida tai loukata ketään vaikka tiedänkin sen niin tekevän. Mutta kysymykseni kuuluu: Mistä tietää että Jumala/Jahve/Allah edes on olemassa! Onko Saatanaa ym. Vastaukseksi kun ei voi riittää että tuntee sen sydämmessään tai näkee esim. luonnon kauneudessa jne. Samalla tavalla voi perustella mitä tahansa.

Vielä kerran, tarkoituksenani EI ole loukata kenenkään uskoa tai vakaumusta. Monet läheisistäni ihmisistä ovat hyvin uskonnollisia ja voin vain ihailla sitä voimaa jota he uskostaan saavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu