Leo Meller

Ohjelma TV7-taivaskavalla tänään keskiviikkona 1.4.09. Klo 20.30.
Aiheena: Herran päivä, yksi otetaan toinen jätetään.
6207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Adventistit vihaavat Melleriä, kristittyjä pedonmerkki opillaan, juutalaisia ja demonisoivat helvettiin adventtikirkosta eronneet.

Äänestä

viitsi vaivautua.

Äänestä
  • Mitähän harhaa se Meller ja Ellen White opettavat?

    Äänestä

Varsinkin Maan ja taivaan välillä -ohjelmaa.

Julkisessa ylöstempauksessa viisaat neitseet
otetaan ja tyhmöt jätetään antikristuksen aikaan.
Sitten tulee se varsinainen Herran Päivä:


Sak 14:3-6
3
Herra itse lähtee sotaan viholliskansoja vastaan,
niin kuin hän on lähtenyt ennenkin vihollisen
hyökätessä. [Jes. 42:13]
4
Hän seisoo sinä päivänä Öljymäellä, joka kohoaa
Jerusalemin itäpuolella. Ja Öljymäki halkeaa
kahtia idästä länteen, toinen puoli vuoresta
väistyy pohjoiseen, toinen puoli etelään, ja
välille syntyy valtaisa laakso.
5
Te pakenette vuorten välissä olevaa laaksoa
pitkin, ja se ulottuu Asaliin asti. Te pakenette,
niin kuin paettiin maanjäristystä Juudan kuninkaan Ussian aikana.

Sitten Herra, teidän Jumalanne, tulee Jerusalemiin, ja kaikki pyhät ovat hänen mukanaan.
[Aam. 1:1 | Juud. 14]
6
Sinä päivänä ei ole hellettä, ei pakkasta eikä jäätä.

Lukekaamme koko luku Herran päivästä.

Äänestä
  • Jeesuksen tulemuksen yhteydessä. Ja ne muut saivat surmansa Hänen tulemuksensa ilmestyksessä.

    Antikristuksen vainot ovat ennen Jeesuksen tulemista ja Anttikin on joko vainooja, tai vainottu antikristuksen taholta. Riippuu siitä kumpaa herraa Antti kumartaa sapatin Herraako vai antikristus herraa, jonka merkki on sunnuntai.

    Odottaa saat, mutta älä pitkästy. Tuuliin ja pilviin ei kukaan lähde, ei Antti, eikä Melleri se on 100-varma.

    Äänestä

Koskahan hän alkaa tehdä parannusta paheistaan. Rukoilkaa kovasti Mellerin pelastuksen puolesta, että hän kääntyisi pahuudestaan. Kantolalla sisaret ja veljet nääntyvät AIDS sairauteen eikä Antti auttavaa kättään anna. Parjaa vain uskovia. Parjaus on Antin Evankeliumia. Hän on kaikessa väärän puolella kuten Karpästen Herran palvelian Mellerin ihannoija. Hänen työnsä kertovat, kuka hän on pohjimmiltaan. Hän ei auta edes omiaan? Parjaa vain uskovia. Tee parannus Antti kantola. Joo nää AIDS potilaat Jätetään Mellerin mukaan Ja Anttikin tämän hyväksyy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja ystävät kirjoitti:

Ohjelma TV7-taivaskavalla tänään keskiviikkona 1.4.09. Klo 20.30.
Aiheena: Herran päivä, yksi otetaan toinen jätetään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu