Kävelen metsässä, näen metsän keskellä kellon. Pohdin mistä se on sinne tullut. N sanoo että se ei ole voinut ilmestyä tyhjästä. Se ei myöskään ole voinut olla aina olemassa. Sen on tehnyt kelloseppä.
Samaan hengenvetoon N jatkaa että kelloseppä on aina ollut olemassa. Jään pohtimaan että miksi kello ei voi olla ollut aina olemassa mutta kelloseppä voi.
N selittää että kelloseppä on kaikkivoipa ja kaikki on mahdollista kellosepälle. Siksi se on mahdollista. Tämähän on kehäpäätelmä, mutta N jatkaa hokemaa rumpua paukuttaen.
Aikanaan oli vallalla uskomus että suuri kilpikonna kannatteli maata. Mikähän kannatteli kilpikonnaa? Toinen kilpikonna, jota kannatteli taas seuraava kilpikonna? Päätelmä havaittiin epäloogiseksi joten siitä on luovuttu. Mutta pitkään moni siihen uskoi.
Samaan hengenvetoon N jatkaa että kelloseppä on aina ollut olemassa. Jään pohtimaan että miksi kello ei voi olla ollut aina olemassa mutta kelloseppä voi.
N selittää että kelloseppä on kaikkivoipa ja kaikki on mahdollista kellosepälle. Siksi se on mahdollista. Tämähän on kehäpäätelmä, mutta N jatkaa hokemaa rumpua paukuttaen.
Aikanaan oli vallalla uskomus että suuri kilpikonna kannatteli maata. Mikähän kannatteli kilpikonnaa? Toinen kilpikonna, jota kannatteli taas seuraava kilpikonna? Päätelmä havaittiin epäloogiseksi joten siitä on luovuttu. Mutta pitkään moni siihen uskoi.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Roviolla poltetun noidan kello.
- mitenkä sitten kaikkeuden olemassolo ilman Luojaa/kelloseppää on selitettävissä - onko se ollut aina olemassa itsestään..ja miten ??
-jos se on syntynyt tyhjästä ,niin miten ??
Ateisti luulee sanoneensa kierolla päättelyllään suuren viisauden, eikä tajua oman kantansa vielä suurempaa ongelmaa ja ristiriitaisuutta.
Ateismi on henkinen autiomaa.
Luonnossa ilmenevä hämmästyttävä biologinen insinööritaito ja suunnittelu on sitten vielä edelleen ylivoimainen pala ateistille purtavaksi - ja taashan haetaan selitystä täysin älyttömästä evoluutiotarusta.
Miten monta kertaa pitää samaa sanoa, tyhjästä syntyminen on teistinen väite.
Ja tämä johtuu yksinkertaisesti siitä että hän ei halua sitä tajuta koska oikeassa maailmassa eläminen on hänelle liian vaikeata.
että joku jumala on olemassa. Miksi?
Uskovainen on kuin pelokas lapsi. Nukkumaan käydessään hän kurkistaa sängyn alle ja kaappiin, vetää verhot tiukasti ikkunan eteen ja jättää vielä yölampun palamaan että varmasti näkee ettei huoneessa ole mitään ylimääräistä.
Ateisti vaeltaa oudossa metsässä huolettomin mielin ja käy illan tullen levolle johonkin löytämäänsä mukavaan pehmoiseen paikkaan, tietämättä mitä pimeässä ympärillä on mutta pelkäämättä.
En tiedä miten kaikkeus on syntynyt mutta se etten tiedä ei huolestuta minua ollenkaan. Kiinnostavaa jos se joskus selviää, mutta kiinnostavaa oli nähdä tänään merikotkakin.
siksi hän vetää pipon silmille, tunkee sormet korviinsa ja huutaa hallelujaa, todella lujaa.
Sorry vaan mutta evoluutio ei muutu taruksi sinun tyhjällä mielipiteelläsi. Jotain muutakin pitäisi esittää kuin tyhjää, mutte eihän teillä mitään muuta ole kuin sitä tyhjää loputtomasti. Säälittävää.
"Evoluutio on sekä fakta että teoria. Kreationismi ei ole kumpaakaan."
- Emerson
"Jos me aiomme opettaa kreationismia vaihtoehtona evoluutiolla, silloin meidän pitää myös opettaa haikarateoriaa vaihtoehtona biologiselle lisääntymiselle."
- Judith Hayes
Jos sinä et millään kykene ymmärtämään evoluutiota ja luonnonvalintaa, niin äläpä tee siitä sellaista yleistystä että normaalijärkiset terveetkään ihmiset eivät kykenisi. Sinä kerroit meille vain oman ymmärryksesi tasosta, mikä tulikin kyllä täysin selväksi. Olisi kannattanut käydä edes se peruskoulu loppuun...
"- mitenkä sitten kaikkeuden olemassolo ilman Luojaa/kelloseppää on selitettävissä - onko se ollut aina olemassa itsestään..ja miten ?? "
Tuohon en tiedä vastausta. Enkä tiedä saadaanko sitä koskaan selvitettyäkään. Mutta vastausta lähtisin hakemaan tieteellisten havaintojen ja logiikan, sekä niistä saatavien päätelmien avulla.
Tuntuu naurettavalta perustaa maailmankuvaa n. 2000 vuotta sitten kirjoitettuihin aikalaistarinoihin. Valinnanvaraa kyllä löytyy jos joskus niin päätän tehdä. On Raamattua, Koraania ja lukuisia muita tarinoita. Kreikan ja Rooman mytologiat ovat myös mielenkiintoisia.
Myös kotimaastamme löytyy mukavia tarinoita. Sotkan munastahan se kaikki alkoi Kalevalan mukaan. Vai pitäisikö tässä alkaa palvomaan Ahtia ja Tapiota? Onhan tuota kalaa ja riistaa tullut nautittua ihan kiitollisuuteen asti.
"mitenkä sitten kaikkeuden olemassolo ilman Luojaa/kelloseppää on selitettävissä - onko se ollut aina olemassa itsestään..ja miten ??"
Kyllä. Ei ole ajankohtaa, jolloin maailmankaikkeutta ei ole olemassa, id est, maailmankaikkeus on ollut olemassa jokaisessa ajankohdassa. Aika ja avaruus ovat yhtä.
"Luonnossa ilmenevä hämmästyttävä biologinen insinööritaito ja suunnittelu on sitten vielä edelleen ylivoimainen pala ateistille purtavaksi - ja taashan haetaan selitystä täysin älyttömästä evoluutiotarusta."
Insinöörit matkivat luontoa, ei toisin päin. Monia asioita suunnitellaan evoluutioalgoritmilla - joka toimii!
Minä en tiedä onko maailmankaikkeuden olemassaololle syytä. En tiedä "syntyikö" se, vai oliko se aina olemassa. Tämä on minun henkilökohtainen näkemykseni. Se ei ole ateistinen oppi, sillä ateisteilla ei ole mitään oppia.
Voin vain sanoa maailmankaikkeuden synnystä tämän: jos lähdetään olettamaan että ensin on syntynyt tyhjästä älykäs, loputtoman viisas ja kykenevä olento jota emme vain kykene havaitsemaan, ja joka on taikonut maailmankaikkeuden, niin yhtä hyvin voidaan silloin olettaa että tyhjästä on syntynyt maailmankaikkeus, tai että se on ollut olemassa aina.
Itsekseen syntyvä maailmankaikkeus on yksinkertaisempi selitys kuin itsekseen syntyvä luojajumala. Siis jos ylipäänsä lähdetään sille tielle että aletaan olettamaan asioita. Ja minusta sille tielle ei kannata lähteä, että oletetaan asioita joita ei tiedetä.
Onhan sekin mahtava oivallus, että tyhjästä voi nyhjästä ja senjälkeen älyttömästä alkaa kasvaa älyllistä. Ensimmäinen syy on siis tyhjästä nyhtäiseminen. Aika loogiselta kuulostaa
on siinä, että aina älyttömästä ei kasva älykästä. Esim. sinun tapauksessasi niin ei tapahtunut.
Yksikään tiedemies ei ole sanonut, että maailmankaikkeus on syntynyt tyhjästä. Ainoastaan kreationisti näin väittävät, koska sillä on helppo hämätä harmaata, välinpitämätöntä ja kertakaikkisen tyhmää massaa.
"Kertaakaaaaikkisesti"
Vili Vilperi